Lukijat

torstai 29. joulukuuta 2011

Odottavat tunnelmat

Kolmisen viikkoa muuttopäivään. Päivät matelee äärimmäisen hitaasti. Sovussa ollaan edelleen, eikä mistään käytännön asioista puhuta. En jaksa ottaa mitään asioita puheeksi. Mies ilmoitti menevänsä uutta vuotta juhlimaan kavereidensa kanssa. Ilmoitusasia se ei ennen ole ollut, mutta nyt näköjään on. No, edistystä ja "irtaantumista" kai sekin. En ole itse mikään raketti-ihminen, mutta nyt pitää vissiin lasten takia tsempata ja yrittää jotain paukkuja vesisateessa sytytellä. Elleivät sitten mene mummolaan. Sitten voisin korkata itsekseni pullon kuohuvaa ja nukahtaa kymmeneltä korvatulpat korvissa.

Voi kun saisi pikakelattua tätä elämää vaikka pari kuukautta eteenpäin.

Musta tuntuu, että se ainoa ystävä, mikä mulla on, on lipsumassa kauemmas. Olenko mä aiheuttanut sen, vai onko se vain mun päässä? Jutellaan kyllä päivittäin netissä, kirjallisesti siis, mutta luen ilmeisesti kovin usein hänen tekstinsä väärin ja loukkaannun. Aiheettomasti ilmeisesti. Ehkä tämä elämäntilanne mikä mulla on nyt menossa, aiheuttaa sen, että en osaa lukeakaan järkevästi vaan etsin piilomerkityksiä.
Eilen tuli hänen yhdestä kommentistaan semmoinen tunne, että mä olen häntä varten ja jos en juuri sillä hetkellä ole koneella niin olen paska. No, eihän hän noin sanonut, otin vaan sen sillä lailla. Eli tiivistin sen silleen, että mä olen muita varten, mutta kukaan ei ole mua varten kun tarvitsisin. Järkiminä tajuaa, että tuo ei ole totta, mutta kynnys avun pyytämiseen mulla on aika korkea. Tai sen myöntämiseen että hajoan. Tämä prosessi on saanut mut miettimään, että ketä luotettavia ihmisiä mun elämässäni on. Tulin siihen tulokseen, että eipä ole kovinkaan monta, joille voisin rehellisesti, tunteitani peittelemättä avautua, vaikeistakin asioista. Yhden uuden "ystävän" tai no, avautumiskohteen olen löytänyt. Miespuolisen saman ikäisen työkaverini. Hänelle olen näitä tuntojani tilittänyt, en tosin kauhean syvällisesti, mutta helpottaa kun edes joku kuuntelee, joskus edes, vaikka vain vähän aikaa. Tuon ystäväni niskaan yritän olla kaatamatta ihan kaikkea, mä kun en ole ainoa ongelmavyyhti hänenkään tuttavapiirissä.

Kun vain tämä aika kuluisi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti