Lukijat

torstai 26. tammikuuta 2012

Yksi lisää tietää erosta

Työkavereiden tietämys lisääntyy, kerroin yhdelle lisää kun paljastin, että saan tänään uuden vauvan laumaani, kissavauvan siis. Työkaverin mielestä kissoja alkoi jo olemaan liikaa, niin oli tunnustettava, että kaksi on laumasta jäänyt  miehen ja lasten iloksi ja mulle jää vain nyt 2 kun pennut lähtevät, tai no, nyt kolme. Se ei ole määrä eikä mikään :D Siis tuommoisia pieniä, kilttejä, vähäkarvaisia kisuleita.

Työkaverin kommentti meni suunnilleen näin: "okei.... okei... oookeei... okei...okei.....oookeii.... jne. Okeita tuli tovi, sanoin sitten, että en mä kaipaa mitään sen kummempaa kommentointia, mutta tuolle yhdelle korppikotkalle ei vielä tarvitsisi kertoa. Tokihan mä sen riskin olen nyt ottanut, että korppikotkakin saa tietää, mutta onhan se edessä jossain vaiheessa kuitenkin. Äidille en ole vieläkään kertonut. En kertakaikkiaan jaksa!

Mieskin (en mä osaa sanoo sitä exäksi) kävi eilen fiksaamassa mun kuljetusvaurioita kärsinyttä kissapuuta. Kattoon yltävästä puusta tuli nyt pari pienempää. Saa luvan mirreille kelvata. Pyysin samalla tsekkaamaan pesukoneen letkut, että pääsisin pesemään pyykkiä, mutta siihen tarvitsee kuulemma jotain välikappaleita. Hitto vieköön, en mä osaa semmosia ostaa! Olin itse katsonut niitä letkuja ja kyllä mä olisin saanut ne kiinnitettyä! Mutta olis kuulemma mennyt väärinpäin. Höh, ei vissiin kaikessa kannata toteuttaa sitä "kyllä mä osaan ittekin"-filosofiaa. Ainakaan putki-ja sähköhommeleissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti