Paha mieli

Höh, taas Tyyppi-valitusta. Ystävä sanoo, että miks mä roikun siinä kun se aiheuttaa mulle enemmän murhetta kuin iloa. Ja että mä en tarvitse tommoista, jolla on noin paljon ongelmia, että tarvitsen ja ansaitsen jonkun paremman.

Mutta kun mä haluaisin piristää sitä ja tuottaa sille iloa. Mutta, tajuanhan mä sen, että se ei ole valmis tekemään mulle samaa, vaan veti eilenkin mun hyvän tuuleni alaspäin kun yritin piristää tekstareilla. Yritin ja yritin, lopulta luovutin. Tuntui (tuntuu) helvetin pahalta. Se olen edelleen minä joka ehdottelee tapaamisia. Eilenkin ehdotin että voisin tulla piristämään, ei kelvannut seura. No, sitten kerroin, että olen tulossa Helsinkiin torstaina muissa asioissa, että voidaan nähdä jos se haluaa. Ei kuulemma jaksanut ajatella vielä niin pitkälle. Kyllähän tää näyttää kirjoitettunakin aika pahalta, miks helvetissä mä siinä sitten roikun? Siksi varmaan, että mulla olisi joku joka haluais mua edes joskus. Edes joskus harvoin. Joku jonka kosketusta kaivata ja joku jota haluaa koskettaa, joku jonka kainalossa on hyvä olla. Joku jonka tapaamista odottaa.  Silloin kun siihen pääsen on todella hyvä olla.

Mutta, mä teen itsestäni hölmön tällä touhulla. Ehkä kun mä pääsen muuttamaan ja on tekemistä niin helpottaa, tai sitten ei.

Muistikin on alkanut pätkimään, unohdan keskusteluja jotka olen käynyt Ystävän kanssa. Alkaa huolestuttaa pikkuhiljaa kun ei mitään muistikuvaa yhdestä keskustelusta ole, ja se käytiin vieläpä ihan selvinpäinkin. Toivottavasti se on vaan nämä miljoona stressaavaa asiaa, jotka aiheuttaa tän pätkimisen.

Olen hukassa edelleen, en tosin odottanutkaan että itseni löytäisin kolmessa kuukaudessa...