Äiti: Kai se "viran puolesta" tulis hautajaisiin, mutta ehkä se ois vaan helpottunut kun se vois hyvillä mielin vaan tukea exää ja lapsia
Iskä: se kyllä välittää ja auttaa jos mä pyydän.
Ystävä: Aito ystävä. Mut en mä voi sille kertoa tämmösii. Ei tämmösiä kerrota kellekään.
Lapset: joo, kyllä ne musta välittää, ainakin vielä.
Mä mietin ja mietin ja mietin. Kyyneleet valuu ja mä mietin että onks ketään muita? Mulla on 188 facebook-kaveria ja mun lista jäi tommoseks.
Okei, ehkä Terapiamies noitten lisäks. Mutta mitä mä oon sen elämässä? Risa virtuaalicase, minkä se koittaa saada ehjemmäks. Ja jos se onnistuukin, niin aikamoinen sulka hattuun.
Ja sitten joku kourallinen tuttavia, entisiä työkavereita lähinnä, jotka saattaisivat päivitellä, että miten se Puolinainen nyt tolleen.
Joo, tää on vaan tää siideri mikä tuo taas tunteet pintaan.
Edit: kyllä mä koen, että elämällä on mulle vielä paljon annettava kuitenkin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti