Uusi työ alkoi. Voi vittu! Pahemmanlaatuisia sopeutumisongelmia! Toisena päivänä tuli jo sanomista siitä, kun mun kännykkä oli pöydällä, siis henkilökohtainen. Häiritsee kuulemma keskittymistä. Ei se ollut soinut, piipannut, ei mitään, enkä mä ollut edes räplännyt sitä. Mutta siinä se vaan möllötti, häiriten rouva toimitusjohtajaa. Puhelimeen saa kyllä vastata ja sillä saa soittaa, työaikanakin, mutta pöydällä se ei saa olla. Laukkuun siis. Voi vittujenvittu! Ruokiksella ja kahvilla sitä saa sitten räplätä.
No, tää sopeutumisongelma johtuu varmaan siitä, ettei mun oo tarvinnut muutamaan vuoteen tehdä juurikaan oikeita töitä. Siis semmoisia, joissa pitäisi ajatella. Mun työpäivät kuluivat kahvittelun, rupattelun, pussailun, kopeloinnin, nauramisen, tekstailun, blogipäivittämisen, kissankasvatussuunnitelmien tekemisen ja miesasioiden puinnin merkeissä. Joo, karma strikes back. Hard. Mutta nyt ollaan kurissa ja nuhteessa. Mä koitan sopeutua. Pakko olis. Tuon kurin ja nuhteen lisäksi mä tunnen itseni ihan helvetin tyhmäksi. Mä en tajua mitään, en osaa mitään, näen miten rouva tj ajattelee, että voi vittu, eiks toi tosiaan ymmärtäny mitä sille just sanottiin ja opetettiin? Ja olen aivan järjettömän hidaskin vaikka yritän ihan helvetisti. Koeaika on 4 kk, että ehdin mä varmaan lentää pellolle jo sitä ennen.
Töissä en voi olla ollenkaan oma itseni, kohta hukkaan itseni vapaa-ajallakin. Hienoa.
Musta on tullut Inssimiehen parisuhdeterapeutti, Tyyppi on löyhästi kuvioissa, yks paikallinen ( keväällä deittipalstalla tavattu) yrittää päästä mun sänkyyn, loppukeväästä oisin sen ottanutkin, mutta enpä oo ollenkaan varma enää.
Mulla on ikävä Ystävääkin kun oon tottunut jutskailemaan sen kanssa työpäivät läpeensä ja suunnitella kaikkea kivaa. Mutta nyt se on loppu ja sekin on masentunu kun joutuu tekemään töitä omalla tahollaan. Uskon, ettei tämmösen vuodatuksen jälkeen paljoa myötätuntoa heru teiltäkään, kirjoitettuna toi mun edellinen työ näyttää aika hmm... erikoiselta. Mutta kyllä mä oikeesti ne työt tein mitkä mulle oli annettu. Vapaa-aikaa vaan oli aika reilusti.
Olispa ensi viikko jo helpompi, jos ei ole niin mä en tiedä miten mä selviän.
Ai niin. Sunnuntaina kun lapset lähti niin tuli kauhea tarve vetää kännit. No, tuumasta toimeen ja pikakännit päälle. Ai, uusi työ alkaa maanantaina. Haittaaks se? Eiiii se mitään haittaa, vain muutama siideri. En tunnista itseäni enää. Miks mä käyttäydyn tolleen? No, aloin selviämään jo kyllä illalla ennen nukkumaanmenia, eli eihän siinä mitään periaatteessa. Olihan mulla aamulla vähän heikompi happi kuin tavallisesti, mutta ei se mun suoriutumiseen vaikuttanut. Yhtä tyhmänä olin koko päivän kuin jos en olis juonut mitään illalla. Se siideri sai mut surkeeksi ja silmät kosteina olin koko illan. Tyyppi ilmestyi sitten jossain vaiheessa facebookiin ja pyys että voitaisko mennä Skypeen kun se haluais nähdä mut. No mentiin, mä tukka paskaisena, vakavana ja kyyneleet silmissä (oltiin riideltykin lauantaina taas sen kans). Huomasi yllättäen mun pahan mielen ja sanoi, että haluis halia mua ja ottaa viereen nukkumaan. Mun ilme ei värähtänytkään vaan kirjoitin, että sen pitäis ehkä joskus sit pyytää. Mä oon nimittäin lopettanu kokonaan sen ahdistelun ja odottanut vaan, että kauanko menee, että se haluu. No, nyt meni 3 viikkoa, sitä ennen meni 4. Pyysi siis mut tiistaina luokseen. Just kun mä olin jo aika lähellä, että pääsisin irti siitä. Ja nyt oon taas yhtä tiukasti kiinni siinä kuin aina ennenkin.
Että aikalailla kaikilla osa-alueilla menee nyt päin persettä. Masentaa suorastaan. Vittu.
No voi elämä. Just kun luulin että työnaihdoksen ansiosta elämä sulle hymyilee niin ei.
VastaaPoistaMua vaan ihmetyttää että millasessa työssä voi ottaa noin rennosti kun sun entinen työ on ollu? Toivon että miesasiatkin rupeis kohta helpottuu. JOspa tää syksy on vaan nyt vähän rankempaa, mut toisaalta onko talvikaan yhtään sen parempi...
Entinen työ oli osa maailmanlaajuista konsernia. Konsernimääräykset oli niin tiukat, että esim ostoreskontran hoitoon tarvittiin 3 ihmistä, koska yhdellä ei voinut olla oikeuksia kaikkeen. Mä olin yksi niistä tyypeistä, jotka nipersi sitä pienenpientä osaa siinä ketjussa. Mutta koska jokaisella oli pieni paikkansa ketjussa niin töitä ei sitten riittänyt koko ajaksi. Toki tein muutakin, mutta veikkaanpa, että olisin saanut hommat oikein hyvin tehtyä vaikka kolmessa päivässä viikossa. Ja silti olis ollut rentoa. Mutta minkäs mä sille voin, että halusivat mut kokonaiseksi palkata :). Ja esim. kuukauden vaihteessa piti sitten kaikkien painaa niska limassa pari kolme päivää.
VastaaPoistaMutta en mä siihenkään työhön ollut tyytyväinen. Siinä ei tarvinnut käyttää aivoja lähestulkoon ollenkaan (ja siksi nyt onkin helvetin vaikeeta opetella taas ajattelemaan) ja se vapaa-ajan määrä teki ihan löysäksi paskaksi. Ja arvottoman oloiseksi. Vaikka sainkin kehuja (tyhjästä varmaan kun enhän mä oikein paljoa mitään tehnyt).
Entisillä työkavereilla on ikävä, no, niin mullakin on kyllä niitä. Mutta ikävä ei ole ajomatkaa.
Toivottavasti tää tästä helpottaa, ainakin on saanut nukkua tarpeeksi. Ja maanantaina pääsen menemään sinne oikeaan työpaikkaani, joka on 3 kilsan päässä. Toivottavasti siellä on rennompaa.