Lukijat

torstai 4. lokakuuta 2012

Henkinen taantuma

Joo, olen taantunut. Katkeraksi ämmäksi. Kateelliseksi, katkeraksi, varhaiskeski-ikäiseksi ämmäksi.

Kuopus soittaa joka ilta hyvät yöt ja kertoilee päivän tapahtumat. No, muutama päivä sitten kertoi veikeällä äänellä että häntä hieman epäilyttää toi iskä, kun se aina kertoo terveisiä yhdeltä Vosulta (nimi muutettu). No, en kysellyt sen enempää, tietenkään. Annan lapsen tietysti kertoa jos se haluaa.

No, tänään kertoi vielä veikeämmällä äänellä että iskä oli tullut vasta yhdeksältä kotiin ja kertoi terveisiä lapsille Vosulta. Joo, got the point. Iskällä on siis Vosu.

Ja miten se muhun vaikuttaa? No, mua vituttaa. Mua vituttaa ihan helvetisti. Mä oisin halunnut olla eka. Ja pitääkö heti lapset sotkea siihen kaikenmaailman terveisillä? Okei, onhan mullakin ollut miehiä, mutta enpä oo yhdeltäkään terkkuja kertonut, no, eipä ne oo terkkuja lähetellytkään.

Ihan iloisella äänellä juttelin kuopuksen kanssa, tai siis kuuntelin, en kysellyt. Kuopus pyysi jossain vaiheessa anteeksi että kertoo Vosusta. Kun jos mä oon iskälle vihainen. Mä siihen kiireesti sanomaan, että en mä oo iskälle vihainen mistään. Sitten keskustelu menikin siihen että miks meidän piti erota. Ja sitten mä itkin kun kuopuskin itki.

Ymmärränhän mä sen, että lapsille on rankkaa kun ei tiedä miten asioihin pitäis suhtautua, niinku vaikka iskän uuteen Vosuun (joka on muuten naapurin rouvan työkaveri, jota mä luulin ystäväkseni). Tää asia ei oikein oo mulle vielä jäsentynyt, eli siksi tässä ei varmaan ole päätä eikä häntää, mutta koitan päästä taas ikätasolleni, mikä on semmonen 15+. Nyt tuntuu ihan 3-vuotiaalta, jonka lapio on revitty kädestä hiekkalaatikolla.

Nyt tulikin ahaa-elämys! Eli mä vissiin haluaisin että ex haikailisi mun perään? Joo-o, sitä tää varmaan on. Grow up Puolinainen!

2 kommenttia:

  1. Vauvan palstalta tänne :) paljon tsemppiä sulle tuon kaiken keskelle, mitä ehdin lukea muutamasta kirjoituksesta, saatanpa lukea eteenpäinkin, vanhempia kirjoituksia siis.

    VastaaPoista
  2. Hei, ei noissa asioissa tarvikaan olla niin aikuinen! Hyvin samoja tuntemuksia kävin aikoinani läpi. Thank god niistä pääsee yli. Jossain vaiheessa. :)

    VastaaPoista