Ihanaa, perjantai

Perjantai, työviikko takana. Selvisin taas yhdestä, en hyvin, mutta selvisin kuitenkin. Ei hitto, en mä vaan opi tuota työtä, hävettää. Ja mä kun oo kuvitellut, että osaisin jotain. Mutta en osaa.

Kuopus kertoi taas Vosusta. Menevät huomenna shoppailemaan. Iskä on ostanut sille kukkia ja kysynyt lapsilta, että haittaako niitä jos Vosu jää joskus yöks. Mä en halua kuulla! ENENENENEN! Taas itkin. Se on mun sänky! Terapiamies sanoi että se ei oo enää mun sänky. Mutta ku mä oon sen valinnut, ostanut ja nukkunut 10 vuotta. Imettänyt siinä 2 lasta. Nii, on se mun sänky. Saanko mä mennä polttamaan sen sängyn? Ai en vai. No ei sitten. Mä otan lisää viinaa ja itken sit vähän lisää. Millon mä oon saanut kukkia? Viimeks sain kukkia naapurilta kun tulin leikkauksesta reilu 3 vuotta sitten. En mä muista että ex olis mua kauheesti kukitellut. Eikun joo, sainhan mä muovikukkia kerran. No, ehkä se on oppinut jotain. Kai mua vituttaa se, että se kohtelee sitä niin eri tavalla ku mua. No, what ever.

Kukaan ei mua ymmärrä tässä asiassa, mutta silti mä en osaa pitää suutani kiinni. Eikä ne vastapuolet ymmärrä sitä, että miten arka paikka tää vaan on. Ei ne ymmärrä, enkä mä opi. Mä pääsen tän yli, mutta en ihan vielä näköjään. Mun pitäis mennä hakemaan kaikki mun loput tavarat sieltä. Mutta talon myynti on kesken, joten en mä voi. Kun sitten siellä tulis aika autiota. Pitää vaan selvitä. Päivä ja puhelu kerrallaan. Aikuisena.

Mutta tää perjantai on taas täynnä katkeruutta, vihaa ja kyyneliä. Vaihteeksi.