Lukijat

perjantai 26. lokakuuta 2012

Suihkuuuuun!

Ihana putkimiespappa oli käynyt päivän aikana, kävin ruokiksella laittamassa sulakkeen paikoilleen ja jännittyneenä tulin töistä kotiin. Käänsin keittiön hanan lämpimälle ja pistin käden alle. Kylmää. Tai en oikein tiennyt mitä se oli kun näpit oli niin jäässä. Vähän aikaa juoksutettuani tunsin että sieltä tulee varmasti lämmintä! LÄMMINTÄ VETTÄ! Mun hanasta!!! No, sitten avaamaan kylppärin hanan sulkuja. Osasin, ne on siellä hanan alapuolella, semmoisissa kivoissa pienissä rei'issä. Vettä alkoi suihkuamaan, joo, liitoksen välistä. Tuli kiire saada se sulku kiinni. Kirosin ja riisuin vaatteet ja kokeilin uudestaan. No, eihän se asia mikskään ollut muuttunut, vaan suihku meni iloisesti sivulle, mutta lämpimänä, jipii, vittu.

Soitin Ystävälle, että olisko se pysähtynyt tässä mun kohdalla töistä tullessaan, ajaa kuitenkin tosta talon ohi, ei ehdi kuulemma kun koirat odottaa ulospääsyä. Aha. Sain pienimuotoisen hermoromahduksen ja menin itkemään yläkertaan ettei lapset nää. Kokosin itseni ja soitin sitten ihanalle putkimiespapalle, joka epäili, että tiiviste puuttuu. Ehtisi tulemaan huomen aamulla. No, sitten ovesta pölähtikin sähkömieheni, tuli katsomaan että olenko saanut vedet lämpeämään. Totta helvetissähän mä nyt sulakkeen osasin ruuvata :D. Sähkömiehelle sitten purkauduin heti kun pääsi ovesta sisää ja se haki autostaan tiivisteen ja fiksasi suihkun kuntoon. Huh! Ihana sähkömies! Ei se niitä sähköhommia tehnyt, mitkä luulin sen tulleen tekemään, mutta so what, suihku pelaa nyt ja vesi meni viemäriin ja kaikkee! Enää puuttuu valo, lattialämmityksen termari ja sähköpistoke. Ai niin ja pesukone pitäisi roudata, eli pitää ostaa nokkakärryt vissiin. Ja sitten se pitäis saada asennettua. Huh, siinäpä projekti. Ehkä mä pidän iskälle tuparit jos se vaikka asentais. Kun ei se viimekskään olis multa onnistunut. Olisin ruuvannut väärät letkut vääriin paikkoihin.

Huhhuh mitä vuoristorataa taas. Helpotus, pieni.

Jos menis vaikka kohta tiskaamaan, LÄMPIMÄLLÄ vedellä :D




4 kommenttia:

  1. ONNITTELEN lämpimästä vedestä!! Olen niin iloinen sinun puolestasi, vaikka ollaankin ihan vieraita! Minun vanhempi tyttöni on vuoden sinua nuorempi, siitä se "tuttuus" varmaan johtuukin.
    -EK-

    VastaaPoista
  2. Tuntuu jotenkin niin tutulta, vaikka tuollaiseen remppahommaan en ole ryhtynytkään... Mulle oli iso juttu muuttaa uuteen kaupunkiin ihan yksin ja kun piti saada kaikki asennettua ihan yksin. Oli aika voittaja-olo, kun sain pesukoneen asennettua :D Pikkasen piti nettiä käyttää apuna, mutta minä tein sen!

    VastaaPoista
  3. Sä olet kyllä mahtava! Ihminen selviää kyllä, kun pakko on!
    Onnittelut suihkusta ja lämpimästä vedestä :)))
    Tää on kyllä "hassua". Vaikka elänkin ihan hyvässä suhteessa eikä vastaavasta ole kokemusta, niin jotenkin kuitenkin osaan eläytyä tilanteeseesi. Itse olisin varmaan ihan tuusan nuuskana ja itkeä pillittäisin silmät päästä. Sulla on kuitenkin ihan älyttömästi rohkeutta ja sisua! Tsemppiä!!!!!!!!!

    VastaaPoista
  4. Upeaa!! Kyllä se välillä sinne risukasaankin.. :) Hyviä ihmisiä on paljon ympärillä. Siihen liittyen, kysäiseppä niitä nokkakärryjä joltain lainaksi. Itse näin tein kun muuttopäivä koittaa vajaan kolmen viikon kuluttua.. :) Ja niitä löytyy lähiympäristöstä itseasiassa aika monet.

    VastaaPoista