Lukijat

maanantai 26. marraskuuta 2012

Päätön purkaus, irrallisia juttuja

Kohta on vuosi kulunut siitä kun kerroin miehelle, eikun exälle (onpas se nyt perkeleen tiukassa) että haluan erota. Joo. Kovin oli ylevät suunnitelmat, että homma hoidetaan hyvässä yhteisymmärryksessä, oikein näytetään maailmalle miten tää homma hoidetaan kunnialla. Just, sallikaa mun nauraa (itselleni). Alkuhan menikin hyvin, yllättävän hyvin. Ystävä ihmetteli, että ei voi olla normaalia, ei vaan voi. Että kohta räjähtää. No, kaikki menikin hyvin siihen asti, siis SIIHEN asti. Kun siis Vosu tuli kuvioihin. Se tapahtui niin äkkiä. Liian äkkiä. En mä pysty sitä käsittelemään, enkä totta puhuen ole ollenkaan varma, että exäkään pystyy. Tulee kyllä oikeestaan fiilis, että olinpas mä helposti korvattavissa. Hassu juttu. Tai oikeestaan surullinen.

Viime aikoina olen huomannut, että en mä osaa enää analysoida itteäni niin hyvin kuin "alkuerosta". Mä vellon siinä samassa paskassa päivästä toiseen ja koitan pitää nenän pinnan yläpuolella. Lauantai-iltana sain kuunnella kuopuksen tilitystä siitä miten hassua oli kun iskä oli ostanut torttu- ja piparitaikinaa ja vosukin oli ostanut samat taikinat ja nyt niillä on ihan sikana taikinaa! No, eilen tiesin tasan, että millainen se iltapäivitys olisi ollut ja päätin, että mun puhelin menee nyt rikki eikä se vastaanota puheluita. Mä en olisi pystynyt kuuntelemaan kuopuksen iloista tilitystä siitä miten monta miljoonaa torttua ja piparia ne ovat leiponeet. No, aukasin sitten puoliltaöin puhelimen ja siellä ne oli tekstarina sitten odottamassa. Ja kuvia kuopuksen päästä, Vosun tekemästä hienosta hiushärpäkkeestä eri suunnista otettuna. Joo, on tullut selväksi jo että se osaa tehdä hienommat kiharat kuin mä. What can you do, swallow the defeat. Joo, tappiohan se oli, selkeästi. Koska kyseessähän oli kilpailu. Ainakin mun omassa päässä.

Mulla oli tosi huono päivä eilen ja koko ilta meni itkeskellessä, en oikein itsekään tiennyt mitä mä itkin.  Jossain vaiheessa iltaa kissat oli sitten kaataneet vesikannun olkkariin ja tiedättekö kun on joskus semmoinen tila, että joku pienikin juttu työntää sen reunan yli ja sitten flippaa. No, toi oli semmoinen tilanne. Mä näin sen lainehtivan veden, aloin kihisemään ja huusin, mä huusin niin paljon kuin jo valmiiks kipeestä kurkusta lähti. Kissat katsoivat parhaaksi piiloutua pikavauhtia. Kun olin ssaanut huudettua tarpeeksi ja lopetettua, näin tähtiä ja maailma pyöri. Johan tulikin päästeltyä paineita ulos. Luuttusin lattian ja pöydän ja itkin. Sitä sitten riittikin koko illan. Tyyppi rupesi viestimään jossain vaiheessa enkä jaksanut esittää mitään muuta kuin mitä mä olin. No, jossain vaiheessa se sai kuitenkin mut piristymään ja nukkumaan meninkin yllättäen kuivin silmin.

Ai niin, se miksi mä rupesin kirjoittamaan oli se, että mä mietin tätä mun elämää. Miten se menee päivästä toiseen, samalla kaavalla. Töihin, selviytyminen työpäivästä, kotiin, paskanlappaminen kissojen laatikoista, lämmitystä, jos hyvin käy teen ruokaa, koneella ilta, nukkumaan. Välillä käy joku satunnainen mies, johon petyn. Odotan perjantaita että tulee viikonloppu ja saa nukkua. No, jos totta puhutaan eipä tää eroa siitä mitä mun elämä oli parisuhteessakaan, paitsi satunnaisen miehen osalta.

Välillä tulee tunteen "läikähdys", että tämä on ihanaa. Suuri osa niistä biiseistä, jotka itketti talvella, ei itketä enää. Tilalle on tullut vähemmän nyyhkybiisejä. Toki nyyhkybiisejäkin vielä kuuntelen, esim. Jesse Kaikurannan uusi levy, ihana!

Ystävä ja Terapiamies ovat sanoneet, että miehet käsittelevät eron eri tavalla kuin naiset, siksipä exäkin pystyy tuolleen pikana rakentamaan uuden elämän. Vituttaa suorastaan! Mä näen sen kyllä niin, että sillä ei ole ollut tunteita.

Ai niin, tänään kävi vihdoin saunamies. Tulee ehkä lauantaina hommiin. Uskon kun näen sen nikkaroimassa. Tämä on nyt siis se iskän järkkäämä.

Noin, sain vissiin nyt kaikki irralliset asiat oksennettua tähän, sori nyt vaan kun ei tullut mitään loistavaa kirjallista suoritusta niin kuin multa yleensä (ehhehee)

Joo, ehkä mä lopetan tähän tältä erää, ihanaan Jessen biisiin :)


1 kommentti:

  1. Joskus pitää vaan oksentaa ajatukset ulos, se on ihan terapeuttista! Mä halailin tänään puita (kun leikittiin tirriäisen kanssa kapteeni-käskee leikkiä) ja yllättäen se jos mikä oli terapeuttista :) Ei olis viittinyt irti päästää, suosittelen!

    Tsemppiä sinne ajatustesi kanssa, täällä ollaan hengessä mukana!

    H

    http://candycanecrawl.blogspot.fi/

    VastaaPoista