Näin se hoituu, asenteella

Eilen hain siis exältä loput tavarani, mukaanlukien huolella vaalimani kaappi (massiivipuuta),  itse maalattu. Exä oli ystävällisesti paketoinut sen ja köyttänyt nokkakärryihin. Hieman huolestutti etukäteen, että miten se sieltä autosta ensinnäkin laskeutuu. No, hienostihan se laskeutui, paljon tyylikkäämmin ja pehmeämmin kuin pesukone! Pikkuhiljaa ja hallitusti siis. Kaappi oli maassa, jesh. Ensimmäinen osa suoritettu. 

Sisään vie rappuset. Ei ole monta, mutta tässä kohtaa aivan järjettömän monta. Ensin kokeilin ihan vain vetää kahvoista ja renkaiden avulla pikkuhiljaa ylöspäin. Juu ei, aivan liian painava. Ei liikahtanut senttiäkään ylöspäin. Jaaha. Uusi suunnitelma.

 Jotenkin kulmittain mä sain ensin toisen renkaan seuraavalle portaalle ja sitten toisen. Joo, näin se tapahtuu, paitsi ei sitten tapahtunut vaan kohta oltiin lähtötilanteessa vittuperkelen saattelemana. Uudestaan ekalle portaalle...

 No, sitten mä päätin, että kokeillaan raa'alla puskuvoimalla ja kellistin kaapin nokkakärryjen kahvojen varaan ja toivoin että renkaat pysyy ekalla rappusella. Olkapäällä puskien raivolla rupesin puskemaan kaappia eteenpäin. Se liikkui! Jesh! Kunnes pysähtyi...

 Kahvat stoppasivat kynnykseen, renkaat olivat ihan rappusen kulmalla, eli oltiin vähän niinkuin jumissa. Jotenkin sain kuitenkin nostettua toista puolta niin että kahva meni kynnyksen yli.

TADAA! Sisällä on! Lyhyesti kerrottu, oikeasti aikaa meni  yli puoli tuntia, että kyllä siinä muutama kirosana, hikikarpalo ja epätoivo pääsi ilmoille, mutta sisusta mulla harvemmin mikään on jäänyt kiinni, ei tälläkään kertaa. Olkapäässä tuntuu tosin siltä, että hieno mustelma on tulossa, otin varmaan jossain kohtaa putoavan kaapin sillä vastaan. Pieni vaurio tuli kaappiinkin, harmi, mutta maali auttaa.

Terapiamies tarjosi apua. Mutta en mä jaksa ottaa sitä vastaan. Yritin selittää että mä en vaan jaksa siivota ottaakseni apua vastaan. Ei se ymmärtänyt. Ehkä te naiset ymmärrätte paremmin?

Huomenna sitten toivottavasti saan maalia siihen pönttöuunintausseinään. Siitä ei varmaan tuu kovin hyvän näköinen, mutta omanipahan on, eli jos on vähän epätasainen niin so what, ite kattelen. Ajattelin ensin ihan valkoista taustaa, mutta vaihdoin lennossa suunnitelmaa ja Muurin värinen maali (ruskea) odottaa sutimista. Huomenna sitten niitten tiilien kantaminenkin edessä. Ja siivous. Kyllä mä tästä selviän.

ps. Terapiamies (joka ei enää virallisesti oo mun terapiamies) on sitä mieltä että mä en voi ottaa apua vastaan kun haluan todistella itselleni että pärjään itse. Että se olis mulle jotain terapiaa. No, ehkä se on. Enkä mä oo ollenkaan henkisesti niin vahva kuin mitä yritän maailmalle uskotella.