Lukijat

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Heii me leivotaan!

Eilen oli se päivä kun kaivoin monitoimikoneen naftaliinistä ja leivoin pullaa. Edellisestä kerrasta olikin varmaan pari vuotta aikaa. Niin se aika vain on rientänyt. Niin kuin jossain vaiheessa kirjoitinkin niin eipä ole eron jälkeen juuri tullut leivoskeltua. Edellinen keittiö ei juurikaan siihen inspiroinut. Mutta nyt se tapahtui :). Vermeet kaupasta ja kotiin. Tajusin, että prkl, ei mulla ole kaulinta. Lähetin kuopuksen kaulinostoksille, koska halusin korvapuusteja. Onneksi paikallisesta s-marketista se kaulin löytyi.

Taikina pyörähti koneessa ja tajusin että multahan puuttuu myös pullasuti ja raesokeri. Värkkäsin korvapuustit kohoamaan ja hurautin kauppaan, en mä kehdannut lasta enää pistää polkemaan :). Ja pullat valmistuivat. Tuli kovin kovin kauniita, katsokaa vaikka. Syytetään ukkosta vaikka kun kohosivat ja lätsähtivät tuolleen oudosti. Repesin kun nämä tulivat uunista :D


No, oli niissä onneksi edustusyksilöitäkin niin valkkasin kauneimmat ja hurautettiin Ystävälle iltakahville. Kyllä mä ajattelin että oli niiiin oikee veto kuitenkin muuttaa tänne Ystävän lähelle. Mun elämä ois niin paljon ankeampaa jos olisin jäänyt sinne mistä lähdin. Olen kotiutunut/kotiutumassa tänne, alkaa olemaan tuttuja joita moikata esim.  kaupassa, naapurin maajussi vilkutti ohi ajaessani. Kyllä tästä mun koti tuli :)



Kielimuuria tosin on jonkin verran. Töissä kun olen asiakaspalvelutehtävissä nyt niin se korostuu kun en aina oikein tahdo ymmärtää mitä ne asiakkaat mulle puhuu :D. Perjantainakin yksi oli tuomassa "telakkaa", ajattelin että tietysti semmoinen läppärin telakka. Mikähän siinä muuten on, että ihmiset ei osaa avata sitä suutaan kun puhuvat?  Toistin sitten tämän telakka-sanan ja kävi sitten ilmi että kyse olikin telkasta, eli televisiosta. Nooo, asia tuli selväksi ja homma hoitui. Ja mua nauratti taas tämä kielimuuri. Ei varmaan jäänyt ainoaksi väärinkäsitykseksi. 

Vissiin treffitkin tässä lähitulevaisuudessa tulossa, paikkana metsä! Voi helevattu. Ei mulla ole mitään metsätreffivaatteita, huoh. Sitäpaitsi mulla on ongelma metsäörkkien kanssa, eli joudun ensinnäkin kyllästämään itseni myrkyllä ja varmaan ottamaan semmoisen kaasulla toimivan hyttyskarkotinvehkeen mukaan varmuusvälineeksi. 

No, siitä sitten myöhemmin jos treffit realisoituu. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti