Lukijat

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Treffit :)

Kirjoitan tämän ensin luonnoksiin ja julkaisen sitten jos on jotain julkaistavaa :). Aktivoin yhden vanhan nettitreffiprofiilin, en siis sitä, mitä mulle tarjottiin.

Ensiksi muhun otti yhteyttä mies viestillä "mitä sulle nykyään kuuluu?" Tääh? En tuntenut. No, hän sitten kertoi että ollaan kyllä oltu sängyssäkin. Tuli semmoinen "voi helvetti"-fiilis kun kertoi vähän lisää ja silloisen nimimerkkinsä. Joopa, yksi niistä toimimattomista. Olisi uusintaa kaivannut. Juu ei kiitos.

No, sitten otti yhteyttä toinen mies, tältä keväältä, toinen toimimaton ja jännittynyt yksilö. Tuli semmoinen "tää ei VOI olla totta"-fiilis! Sekin oli uusintaa vailla. Mä sitten ystävällisesti ilmoitin molemmille, että ne ajat on takanapäin, että yritän nyt vähän toisella taktiikalla.

Itse otin yhteyttä yhteen mieheen jonka profiilissa ei lukenut juurikaan mitään. Mutta sieltä paljastuikin mukava, yhdyssanataitoinen (joo, mulla on päässä semmoinen pieni vika, että kiihotun yhdyssanataitoisista miehistä :D) mies, jonka kanssa jutut osui tosi hyvin yksiin. Ehkä liiankin hyvin. No, kokemuksista viisastuneena menen jo tänään hänen kanssaan treffeille. Ihan asiallisille treffeille. Tosin en ymmärrä miksi mä täällä lakkailen varpaankynsiäni.

Menen hänen kotiinsa (joo, tiedän!), mutta ollaan puhuttu että ihan kiltisti ollaan ja tutustutaan. Asuu n. 50 kilometrin päässä ja autonsa on huollossa, siksi tavataan hänen luonaan.

Loppuosa on kirjoitettu treffien jälkeen

Lähdin ajelemaan, soitin matkalta niinkuin oli sovittu. Kaveri sanoi jotenkin oudosti että tää kuulostaa ehkä vähän oudolta, mutta hänen tarttis hyväksikäyttää mua ja mun autoa. Mä olin että tääääh? Voisitko selittää tarkemmin? Sanoi selittävänsä kun tavataan. Sen jälkeen otin paniikkipuhelun Ystävälle ja totesin että kyllä tästä selvitään, aina on selvitty. Ja ehkä siihen on joku kunnon syy. Hermostutti ja pelottikin hieman.

No, pääsin tapaamispaikkaan ja hymyileväsilmäinen mies istui etupenkille viereeni. Kysyi, että voitaisko ajaa hänen mökilleen ottamaan vesimittarilukema! Mä emmin siinä ja änkytin tovin ja suostuin, mutta halusin itse ajaa, vaikka mies tarjoutui ajamaan. Jännitti ja hermostutti.  Muutaman kerran liikenteessä mokailtuani annoin miehen istua rattiin ja ajaa perille. Mukavaa ja haastavaa keskustelua, tykkäsin! Fiksu mies :). Mökillä juotiin kahvia ja juteltiin, mukavaa oli. Pussailtiin :)

Paluumatkalla kysyi että haluanko nähdä uudelleen ja kerroin haluavani. Sovittiin seuraavat treffit reilun viikon päähän.

Mä oon vähän fiiliksissä :)

13 kommenttia:

  1. äläkä nyt pilaa kaikkea heti.

    VastaaPoista
  2. Kiitos rohkaisusta viimeisin Anonyymi. Mun vikahan se onkin jos tästä ei tulisikaan mitään.

    VastaaPoista
  3. no aiemmin on ollu vähän semmonen olo että oot löytänyt jokaisesta jotain vikaa. ja sit kun vikaa ei ole niin tarraudut mieheen kynsin hampain.

    VastaaPoista
  4. Nyt ei kyllä tule mieleen että keneen olisin kynsin ja hampain tarttunut? No okei Tyyppiin, mutta sitä ei oikein voi laskea tähän parisuhdekategoriaan.

    Kyllä mä vikoja siedän, onhan itsessänikin niitä.

    Mä en selkeästikään ole antanut oikeaa kuvaa asioista, mutta samapa tuo.

    Kyllä mä tiedän minkä tyyppisen miehen mä "ansaitsen" enkä mä vähempään tyydy. Miksi ihmeessä tyytyisinkään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin kirjallisessa muodossa on hyvin vaikea tulkita niitä ihan hienoimpia vivahduksia, joita tarinassa saattaa olla. Ja jokainen lukija tulkitsee, niinkuin lukee. Ihan kaikkea, jokaista pierua ja rykäisyä kun ei muutenkaan tänne Blogistaniaan viitsi raportoida.

      Hei mutta, kivoja treffejä sinulle, nyt ja tulevaisuudessa. Rohkea rokan syö ja kaino ei saa kaaliakaan ;)

      Poista
  5. Hienoisesti on havaittavissa sellaista "Kiitos kommentistasi! Arvostan sitä todella jos se on oman mielipiteeni kanssa yhteneväinen!" - ajattelua.

    VastaaPoista
  6. No vot, nythän alkaa tapahtumaan ja olen ihan oikeesti onnelllinen sun puolesta mutta katsokin että pidät mut ajantasalla ;D

    VastaaPoista
  7. hmmm eli otit yhteyttä kuvan perusteella? naiset... mä olen kans kokeillut tuota nettijuttua. kaikki yhteyttä ottavat naiset vaikuttaa sekopäiltä. itse jos otan yhteyttä niin oikeastaan kukaan ei vastaa. taitaa olla normisettiä?

    VastaaPoista
  8. Rakas thö, kiva nähdä sua täällä :), En ottanut yhteyttä kuvan perusteella, tai no, teoriassa kyllä vähän kun kuvana oli semmoinen huumoripläjäys, mikä ei tosin ollut siitä miehestä mitenkään. Eli en tiennyt siinä vaiheessa minkä näköinen mies oli. Se huumori vain iski muhun.

    Vastaan itse kyllä asiallisiin miesten yhteydenottoihin vaikka olisikin yhdyssanavirheitä :D

    VastaaPoista
  9. niin ja itseänihän kiihottavat myös naiset jotka tietävät miten yhdyssana tehdään ilman virheitä... :p

    VastaaPoista