Lukijat

perjantai 11. lokakuuta 2013

Haaste Pepposelta

Ihana Peppone haastoi jostain ihmeellisestä syystä mut blogissaan

Tehtävänanto oli seuraava

Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 asiaa itsestään.
Jokaisen haastetun pitää vastata 11 kysymykseen, jotka haastajasi on valinnut.
Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
Haastajan tulee valita 11 blogia joissa on alle 200 lukijaa.
Sinun tulee kertoa, kuka sinut on haastanut ja kenet sinä haastat. 
Ei takaisin haastamista.
Mä en taida ketään piinata haasteella, mutta vastaanpa kuitenkin itse. 

11 asiaa minusta

1. Saatan käyttää eriparisukkia kunhan ovat about samaa väriä. 

2. En jaksa aina pukeutua kaikkiin vaatteisiin kun lähden lähikauppaan. Varsinkin alusvaatteet saattavat jäädä kotiin jos niitä ei päällä sillä hetkellä ole kun kauppareissu iskee. 

3. Mulla on liikaa kissoja. 

4. En ole ollenkaan hyvä kokki

5. Olen melkoisen laiska

6. Mussa on sisua tarvittaessa enemmän kuin pienessä kylässä. Inspiraation iskiessä mikään ei ole este (paitsi kulmahiomakoneen käyttöä en ole vieläKÄÄN ratkaissut)

7. Olen liian herkkä ja tunteellinen. Ärsyttävä piirre. 

8. Olen todella hyvä vittuilemaan asiallisen viileästi, mutta vain kirjallisesti. Tätä harrastin yhden entisen esimieheni kanssa ja sain sitten potkut :D. Kyllä, meillä oli haastava suhde. 

9. Olen näin vanhoilla päivilläni alkanut tykkäämään iskelmästä! Huhhuh! Eilen tanssitreeneissä ihastuin tähän kappaleeseen, uuuuh! 


10. Pinnistää pinnistää, vielä kaksi pitää keksiä... Pelkään että mä muutun vanhetessani enemmän ja enemmän äitini kaltaiseksi. Ristus mikä kohtalo! 

11. Uskon horoskooppeihin
No niin, nyt näihin Pepposen kyssäreihin.
1.Ne neljä piirrettä vastakkaisessa sukupuolessa jotka herättävät mielenkiintosi?
Pilke silmäkulmassa, hyvä huumorintaju, puhetaito, heittäytymiskyky
2.Entäpä ne neljä jotka saavat sinut kaihtamaan?
Itsekkyys, pelaaminen (naisilla), suunnitelmattomuus, mielipiteettömyys
3.Tumma ja tulinen vai vaalea ja rauhallinen?
Sopivasti tulinen kiitos, länsimaisilla väreillä kiitos :)
4.Tunnusta tällä viikolla tekemäsi juttu mitä et paljastanut kenellekään? (oikeesti: se helpottaa ja minä haluan tietää).
En ole paljastanut kenellekään, että lähden kohta treffeille, enkä paljasta, koska ne tulee menemään niin huonosti ja mulla on jo nyt semmonen fiilis että pitäis perua koko homma.
5.Paljonko haluaisit rahaa siitä, että adoptoisit minut loppuiäksesi?
Oh dear god, mikä kysymys! Mä olen päättänyt, että en tee enää lapsia, enkä adoption kauttakaan ota :D
6.Todella salainen paheesi (eikä mitään diipadaapa-juttuja sitten,vaan oikea addiktio)
Vaikea! Salainen pahe.. Eihän mulla ole paheita! En mä keksi! Mä olen kaikki mun paheet tänne jo tunnustanut! Miehet, kissat yms... Eiku nyt mä keksin! Kesällä hameessa ilman alushousuja kaupassa käynti, hihhiii :D.
7.Kerro kolme asiaa jotka saa sinulla sukat pyörimään jaloissa?
No liian isot sukat väärissä kengissä niin rullautuu ikävästi. Kunnon suudelma, uuuuh, kunnon suuuudelma, siinä pyörii sit jo muutkin vaatekappaleet...
8.Olet kahvilassa ja täysi kuppi kahvia kaatuu syliisi hetkellä jolloin olkapäähäsi koputetaan ja vastakkaista sukupuolta oleva unelmiesi täyttymys pyytää lupaa istua samaan pöytään. Mitä teet?
Kikatan ja pyydän jannua kuivaamaan mun haarovälin :)
9.Pahin jäynä mitä olet tehnyt elämäsi aikana?
En mä oo jekuttaja!  

10.Kerro heti mitä sinulla on yöpöydän laatikossa/tms.?
Ohhoh, tää on paha. No niin, tässä tulee...
aikuisten leluja (+käytettyjä pattereita), kondomeja, korvatulppia, laventelisaippua, hehkulamppuja, vesimittarilukema, nuohoojan kuitti viime vuodelta, kiinteistöverolippu (hyvä kun löytyi!), kissan silmätippalaatikko, hyttysmyrkkyspray, koristehiekkaa, kirjanen "Avioliitto, se tekee hulluksi". exältä saatu (mitä helvettiä semmoinen tekee mun yöpöydän laatikossa), kissanäyttelyn leimakortti, sykemittarin vyö, kyniä, kultainen sydänkaulakoru rasioineen, pyykkipoika, kuusiokoloavain, virkkuukoukku kokoa 10, kantapäärasva, ostoskärrykolikko. 

Jopas oli repertuaari :D. 

11.Kuinka usein manipuloit ihmisiä?
 Viimeksi varmaan sain exän vakuutettua siitä että olisi hyvä idea hänen ja Vosun muuttaa saman katon alle ja ostaa omakotitalonpuolikas multa. Näin jälkikäteen luulisin että mullakin oli siihen vaikutusta kun ei exä sitä ilman mun ehdotusta olis varmaan tajunnut ajatella. En siis kovinkaan usein :)


6 kommenttia:

  1. Oi kiitos rakkaani, sillä sä et tiedä kuinka onnelliseksi mä tulin! <3
    Monta hyvää kohtaa mutta tosta sun yöpöydän laatikosta mä järkytyin: muijallahan on siellä ihan järjettömästi kamaa :D:D :D !! ja kaikista hauskimpana juttuna nuohoojan kuitti ;D

    Ps. Pakko ryhtyä stalkkaamaan missä kaupassa sä käyt... ;)

    VastaaPoista
  2. Toi laatikko yllätti kieltämättä vähän itsenikin :D

    VastaaPoista
  3. No mitäs, sä sitten sait tehtyä sen Disquksen tilin mikäli oikein ymmärsin? ;)

    VastaaPoista