Lukijat

lauantai 26. lokakuuta 2013

Lauantaita

Eilen kävin taas treffeillä. En mä jaksa enää. En kertakaikkiaan. Käyn talviunille enkä tiedä viitsinkö herätä edes keväällä.

Pari viime yötä mennyt aika vähillä unilla. Eilen ajattelin nukkua pitkään. Kävin treffien jälkeen vittuuntuneena nukkumaan. Mä oon tosi huono yöheräilijä. No, koitin nukkua. Sijoituskodista tuli tiine kissa viikko sitten mun luo odottelemaan pentuja. No, tämä kissa sitten päätti istuskella mun rinnan päällä ja tökkiä mua tassulla poskeen. En osaa semmosta öiseen aikaan arvostaa vaan mielenosoituksellisesti kääntelin vauhdilla kylkeä ja toivoin että kissa keksisi jotain muuta tekemistä kuin mun kiusaamisen. Ja keksihän se. Kolmen aikaan kuulin piipitystä, pomppasin ylös kun tiedän kyllä miltä vastasyntynyt kuulostaa. Kipitin naapurihuoneeseen ja koitin paikallistaa piipitystä. Löytyihän se piipityksen lähde. Ensimmäinen pentu oli syntynyt. Koitin heräillä ja olla henkisenä tukena ja katsoa että kaikki menee hyvin. Menihän se hyvin. 4 pentua syntyi, katselin Vain elämää läppäriltä kun kissa hoiteli hommat ihan itsenäisesti. Toistaiseksi kaikki on hyvin siis :)

Torstaina tuli hyviä uutisia myös tuontikissojen labroista. Negaa näyttää. 2 viikon päästä uudet testit ja jos vieläkin negaa niin painajainen on siltä osin ohi.

On jotenkin taas niin takki tyhjänä ja paska fiilis että pitäis jotain keksiä ja tästä nousta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti