Lukijat

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Kiukkuinen kännipostaus

No niin, vittumainen viikko Kelailijan kanssa. Aluksi on sanottava että silloin baarissa Kelailija sanoi erostaan olevan puoli vuotta. Valehteli siis, myönsi sen ekoilla treffeillä, pelkäsi että juoksisin ja kovaa jos olisin tiennyt totuuden. No niinpä.

Eilen ja tänään on ollut hiljaista. Hän haluaa aikaa ja edetä hitaasti. Okeii, ei olis varmaan hänen sitten kannattanut viime viikolla niin tiiviisti haluta hengailla mun kanssa. Käsittääkseni ihan vapaaehtoisesti sen teki, en mielestäni pakottanut. Onhan se tietysti varmaan kiva saada nainen ihastumaan itseensä niin voi sitten itsekseen kelailla että haluaako sen naisen vai ei. Viedä vaikka vähän kukkia niin se on vielä enemmän lääpällään.

Kertoo että jos ei vastaa viestiin niin on kiireinen tai henkisesti ruuhkautunut (give me a break!) ja vastaa kyllä aina kun pystyy vastaamaan. Öhhh???

Voi vittu noita sen sanakiemuroita. Mä oon nyt kohtalaisen vittuuntuneessa tilassa, enkä edes selvinpäin, eli lukekaa tämä suodattimella.

Mä taidan olla fyysisesti ruuhkautunut seuraavan kerran kun haluaa tavata. Oiii, tokihan tapaan aina kun en vain ole fyysisesti niin kovin kovin ruuhkainen. "Mä en kuule voi tässä sulle vedätettäväks tyttöystäväks muuttua"

Jopas pisti vituttamaan

"Tämä on Puolinaisen puhelinvastaaja. En pysty nyt vastaamaan, koska olen henkisesti/fyysisesti  ruuhkautunut. Palaan EHKÄ asiaan kun olen saanut ruuhkan purettua"






10 kommenttia:

  1. Johan on jätkä paiskannut termillä!
    On itseasiassa sen verran vittumainen että taidan ottaa sen käyttööni kun joudun asioimaan runkefäärdien kanssa mutta siinä oot oikeassa että vedätettäväksi ei kannata lähteä - seisköön jätkä ruuhkassa ihan keskenään.

    VastaaPoista
  2. Joo, kielikuvat, vertauskuvat ja liirumlaarumin se osaa kyllä. Taitaa itselläkin jäädä termistöön kun asioi niitten runkefäärdien kanssa. "Not responding, henkisesti ruuhkautunut"

    VastaaPoista
  3. Vai että on mies henkisesti ruuhkautunut. :-D
    Suorastaan verbaaliakrobatiaa.

    VastaaPoista
  4. Ei toi fyysisesti ruuhkautunutkaan huono termi ole. Voi olla joskus ihan tottakin ;D ai kauheeta, mitä mä taas mietin... huoh

    VastaaPoista
  5. Eli sillä onkin tunteita sitä edellistä naista kohtaan. Haluaa syödä ja pitää.

    VastaaPoista
  6. Ilmeisesti sama juttu kuin exälläänkin. Haluaa syödä ja pitää. Ens viikolla onkin varmaan mielenkiintoisia ja vakavamielisiä keskusteluita luvassa. Ellei jannu oli henkisesti ruuhkautunut...

    VastaaPoista
  7. Mitäs, jos sinä viisaampana kuin tämä mies, antaisit hänelle rauhan erota.

    Kerro, että hän voi erota ensin ja olla yhteydessä sitten, kun asiat on sovittu. Sanot, että ei ole kiirettä. Sanot, että sinä odottelet kyllä. Siellähän oli lapsiakin, ja niidenkin asiat on hoidettava. Ja ne lapset on oikeasti tässä tilanteessa kaikkein tärkeimmät.

    Ole sinä se empaattinen, järkevä aikuinen :)

    VastaaPoista
  8. Edellistä anonyymia komppaan täysin.

    Ero on raskas prosessi ja vie kaikki voimavarat.
    Uskon, että sinullekin on mielekkäämpää tutustua Kelailijaan, jolla elämä mallillaan ja henkisesti aakeeta ja laakeeta. :)

    VastaaPoista
  9. kaikki miehet ovat valehtelevia, itsekkäitä kusipäitä

    VastaaPoista