Lukijat

perjantai 14. helmikuuta 2014

Naisen raivo käytössä

Vähänpä tiesin kun naisen raivosta kirjoitin. No, mun kulmasohva exältä tuli tänään. Vosun siskon ja sen miehen kuljettamana. Kyllä olivat jotenkin kovin nuivia ja vittumaisen oloisia, ihan kuin mä olisin jotain pahaa heille tehnyt. No, kantoivat palaset sisään ja totesivat että eheii, ei mahdu olkkariin, ei sitten niin millään. "Voi voi kun sun tarvii noi karmitkn purkaa että mahtuu." Sohva oli kiilautuneena ulko-oven ja kylppärin oven väliin, jumissa.



Mä sitten kiitin vuolaasti avusta ja sanoin että kyllähän mä pärjään. Nieleskelin kyyneliä. Häipyivät. Itku tuli, samaan aikaan alkoi napsahtamaan päässä, hitaaasti mutta varmasti. Vittu, mähän saatana saan ton tonne olkkariin, saan vaikka henki menis! Sitten alkoi helvetinmoinen vääntäminen. Edes takas, eri kulmissa, karmit naarmuilla. Asian kannalta kriittisimpiä ovia ei saanut pois saranoiltaan. Vitutti. Työnsin koko paskan kylppäriin ja mietin seuraavaa siirtoa


Huomatkaa  kyynel tossa reunassa.


Siellä se on, koko paska kylppärissä. Kylppärissä väänsin ja käänsin sitä sillä seurauksella että se iski mua jaloillaan päähän ja vajosin lattialle päätäni pidellen. Totesin ettei tule verta (mutta kuhmu tulee) ja itkin ja kirosin vähän. Rauhotuin ja vedin vähän henkeä. Ruuvasin pari jalkaa pois ja keksin uuden sotasuunnitelman. Ulko-ovi auki ja sitä kautta vauhtia. Sillä saan kääntymään. Ja niin sainkin. Eteisen oven sain nostettua saranoiltaan ja se helpotti hommaa niin että alkoi pelittämään. Pikkuhiljaa aloin tajuamaan että perkele, mä onnistun! Kun sain sohvan asemoitua olkkarin oviaukkoa kohden niin loppu oli lasten leikkiä. Oviaukosta sujahti kuin leikiten, ruuvasin jalat takaisin, käänsin oikein päin ja työnsin seinää vasten. In your face sohva! Sitten pienemmän osan kimppuun, kevyt kuin mikäkin, varmaan vain muutama kymmenen kiloa. Se oli helppo homma. Ja sohva kasassa.


Aikaa meni puolisentoista tuntia, huomenna tunnen varmaan vasta että missä on pipi, päässä nyt ainakin, jalkapöydässäkin tuntuu oudolta, mutta ihan sama, mä olen voittaja. Mä olen niiiiiiiin voittaja!

Siinä se on, mun sohva <3. Kahden vuoden eron jälkeen. Kaksi vuotta kärsineempänä ja rähjäisempänä, ihan niinkuin minäkin. Mutta niin rakas ja mun perseelle sopiva <3. Nyt me kuherrellaan :)

Mä en vaan haluais selvitä aina yksin.

Edit: Auh, tää sohva tuo muistoja. Mä en olis tarvinnut niitä. En todellakaan. Tuntuu pahalta. 

15 kommenttia:

  1. Tiedän niin tasan tarkkaan ton "naisen raivon". Itku kurkussa on välillä joutunut selviämään ja olenkin selvinnyt. Avun pyytäminen on tosi vaikeeta ainakin mulle. Hammasta purren teen mielummin ite. Oishan se kiva, jos ei aina tarviis selvitä/pärjätä/jaksaa ittekseen.

    Sanotaan, että kaikista vahvimpia koetellaan eniten. Joskus vaan tuntuu siltä, että olis välillä muittenkin vuoro. Kaikkee hyvää uuteen, sohvalliseen elämääsi :)).

    VastaaPoista
  2. Kuule; nyt paikallaanolevasta sohvasta kuva feispuukkiin tai vosun sähköpostiin tai johonkin, että näin perkele tosinaiset tekee eikä meinaa. Ja vetää skumppalasillisen perään omassa valtakunnassaan!
    Muistot hälvenee ajan kanssa ja tekee tilaa uusille.
    *HALAUS!*

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa taas myös niin minulle, en tiedä kuinka monta kertaa olen tuollaisia 'NYT LÄHTEE'-hetkiä kokenut. Hienoa!!! Olet päivän kuningatar!

    VastaaPoista
  4. Sä olisit maailman parasta muuttoapua. Sut vois palkata niihin hommiin. Ja kuoharit kuuluu asiaan :)

    VastaaPoista
  5. Haha, joo täälläkin on nostettu tovi pesukonetta vessanpöntön yli erään yksiön kylppäriin. "Ei tästä tuu mitään, pitää pyytää X (miespuolinen kaveri) apuun" sanoi siippa. Vitut! Pungersin apinan raivolla sen koneen paikalleen.

    VastaaPoista
  6. Ei niitä oo ennenkään munilla nostettu!

    Kiitos rakkaat :)

    VastaaPoista
  7. Hei ihan totta, sukulaiset painukoot vittuun jos kerran tuollaisia ovat ja sä olet sellainen nainen jota mä arvostan!
    Osaan kuvitella ne tuskan ja epätoivon hetket mutta se, että sä nousit sieltä niin on jotain mihin mun mielestä toi voittajan titteli on liian laimea sillä sä olet paljon enemmän <3

    VastaaPoista
  8. Mä rakastan tätä sun blogia.

    Rehellistä kirjoitusta, eikä mitään pumpulihöttöä.

    Kiitos ja jatka samalla tavalla!

    *Voimahalaus tänne perään, vaikka se niin ällöltä kuulostaakin* :)

    VastaaPoista
  9. Nyt vaan jotain torkkuhuopaa ja tyynyä siihen hälventämään vanhoja muistoja ja uusia muistoja kehiin. Kyllä sä onnistut siinäkin!

    VastaaPoista
  10. Yesss! Nainen pystyy ja tekee. Vaikka sitten välillä raivon voimalla. Hyvä Puolinainen!!!

    VastaaPoista
  11. melko sadistista settiä, miks halusit ton sohvan kerta kaikki tää ja muistot päälle, en ymmärrä?

    VastaaPoista
  12. Mä halusin sen siksi koska se on MUN ja MÄ olen sen valinnut ja siitä tykkään ja se olis mennyt roskiin jos mä en sitä olisi ottanut. Lisäksi mun vanha sohva oli ihan paska ja kissojen raapima. Niin, siksi mä sen halusin. Nyt sohvalla onkin jo uusia muistoja :)

    VastaaPoista