Lukijat

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Tapettiostoksilla Puolinaisen tyyliin :)

Kelailija oli munluona perjantai-illasta tähän asti. Meillä oli ihana viikonloppu :). Sanoi olevansa muhun niin ihastunut kuin voi vain olla, ihmeellistä kuulla semmoista ääneen sanottuna ja silmiin katsottuna. Tunne on edelleen molemminpuolinen :)

Mulla alkaa makkarin remppa ensi viikolla ja kuukauden olen tässä koittanut löytää tapetteja. Päättänyt, vaihtanut, päättänyt varmaksi, vaihtanut ja päättänyt taas varmaksi. Päätös tuli siis tehtyä vihdoin ja viimein. Tietysti se tapetti löytyi sieltä kauimmaisesta kaupasta 120 kilometrin päästä. Ehdotin Kelailijalle lauantaiaamuna että lähdettäiskö hakemaan se tapetti sieltä Bauhausista? Kelailija kysyi että olenko mä nyt sitten varma että se tapetti oli Bauhausista? Joo-o, ihan varmana oli, siis 95 prosentin todennäköisyydellä :). Lähdettiin ajelemaan ja päästiin puolentoista tunnin päästä kohteeseen. Astuttiin liikkeeseen sisään ja multa pääsi "oho" kun hokasin että tapetit on kyllä nyt eri kohdassa kuin muistin, eli oltiin väärässä kaupassa. Mua rupes kikatuttamaan ihan hillittömästi ja kihersin Kelailijalle, että taisi se 5 prosenttia sitten realisoitua :D. Revettiin molemmat nauramaan ja suunnattiin tapettiosastolle katsomaan että josko siellä kuitenkin olisi jotain, mikä kelpaisi. Mukaan tarttui kaksi rullaa, päätin että on nyt ainakin jotain sitten ja jos en kelpuuta makkariin niin pistetään tyttöjen huoneeseen sitten. Sitten bongattiinkin valokuvatapettiosasto ja sieltähän se sitten löytyi! Mun makkarin uusi tapetti :). Hyllyssä sitä ei tietenkään ollut vaan oli loppu, voiii hitsi! No, kotiin ja googlettamaan. Vielä on hakusessa, että mistä sen tapetin saisi, mutta se on pakko saada!

Vois sanoa että aika täydellinen viikonloppu kaikenkaikkiaan :)

2 kommenttia:

  1. Ah, taas kerran todettu, että sä olet just yhtä höpöpösilö kuin mä. Onneks Kelamies ei oo tosikko, joku toinen olis voinu vetää hernee nekkuun.... (en yhtään ajattele exää, en....)
    Ihanaa, et oli ihanaa <3

    VastaaPoista
  2. Heh, tulee kalliiksi tapetointi :)

    VastaaPoista