Lukijat

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Äiti-issue vol 2

Kiitos kaikille lohduttavista kommenteista edelliseen ja omien äiti-issueiden avaamisesta. Järkyttävää huomata miten monella näitä ongelmia on äitiensä kanssa! Polga, huhhuh, ei voi muuta sanoa.

Perjantaina kännipäissäni laitoin facebookiin seuraavanalisen päivityksen siinä ulvomisen lomassa "Äidit miettikää miten valitsette sananne tyttärillenne. Niillä voi olla kauemmas kantavat seuraukset kuin uskottekaan." Tykkäyksiä ja kommentteja tuli. Jossain vaiheessa kommentoin itse vielä näin: "
Äidit, jos koette mokanneenne niin pyytäkää anteeksi. Se ei ole koskaan liian myöhäistä." Pääsin sitten nukkumaan ja aamulla katsoin facen ja siellä oli äidin anteeksipyyntö ketjun jatkeena. Ihan julkisesti.  "Anteeksi jos olen loukannut sanoillani tai teoillani." Vielä linkki "myötätunto ja anteeksiantaminen" kai mun pitäis sitä sit opiskella. 

Noinkohan äiti tietää mitä hän edes anteeksi pyytää, mutta onpahan pyytänyt. Mä en tiedä miten mun pitäisi siihen vastata. 

En nyt sano että kerrankin känninettitoiminta oli hedelmällistä, mutta ehkä jotain pientä hyötyä siitä oli. 

Kelailija on saanut vapautuksen su-to lapsista. Uskon sen sitten jos auto kaartaa tänään pihaani. En malta odottaa :)

10 kommenttia:

  1. Miehä sanoin, et siulla on vielä mahollisuus lähentyä äitis kanssa !
    Tytär 55v

    VastaaPoista
  2. Minulla on kiltin tytön syndrooma. Soitan äidille, vaikka en tahtoisi ja yritän selittää kaikki parhain päin. Äiti ei hyväksy ketää muuta kuin itsensä. Tyttäreni pisti välit mummoon poikki kokonaan, ei halunnut kuullakaan hänestä mitään.Siitä on nyt puolitoista vuotta.
    Kateellisena katselen perheitä, joissa jokainen hyväksytään ja kaikki saavat olla omanlaisiansa, eikä kukaan yritä ohjailla. Hyvä jos saisin välit kuntoon, mutta meidän tapauksessa ei toimi. Olen 56-vuotias ja äiti on 81.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just sama minulla. Kymmenet vuodet pidin äitiini yhteyttä, vaikka sain miltei päivittäin hakkumista ja huorittelua. Molemmat tyttäreni ihmettelivät säännöllisin väliajoin, miksi suostun puhumaan äitini kanssa puhelimessa, kun keskustelut päättyivät useimmiten siihen, että minulle lyötiin luuri korvaan ja minä itkin. Ajattelin aina silloin, että äiti on niin vanha, ettei enää varmaan elä kauan, että kyllä minä kestän sen ajan. (Äiti on noiden aikojen jälkeen elänyt lähes 20 v. ja elää edelleen.) Vanhempi tyttäreni ei ole halunnut olla mummon kanssa tekemisissä enää lähes 10 vuoteen, nuorempi oli vielä muutama vuosi sitten yhteyksissä, mutta tosi harvoin. Sanoivat, ettei heidän ole mikään pakko haukkumista kuunnella...
      Tytär 55v.

      Poista
  3. Olen vasta tänään kerinnyt lukea nämä viimeisimmät postauksesi.
    Ja juu, äitivammainen olen minäkin., Äiti on kuollut jo vuosia sitten ja oikeastaa vasta hänen kuolemansa jälkeen joku vapautus kaikista asioista tuli, helpotti. Äidin mielestä en ollut koskaan tarpeeksi hyvä. Kaksi maisterin tutkintoa, pätevöityminen lukion matikan opeksi, pitkä työura IT-alalla, koko ajan ura eteni. Vaan EI äidilleni riittänyt, kun eihän meille ole siunaantunut lapsiakaan! Ensin jankutti koko ajan, että ensin ura ja sitten vasta mies ja lapset. No, just, sitten yli kolmekymppisenä niitä lapsia ei enää tullutkaan. Voihan vee, tästä saisi romaanin.

    Anteeksi purkaus ja hyvää jatkoa sulle ja Kelailijalle ja teidän yhteisololle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään amteeksipyyntöjä! Täällä saa ja pitääkin avautua :). Yllättävän paljon meitä äitivammaisia...

      Poista
  4. Mie pyyän anteeksi jo heti alkuun ikävää asennettani, mutta tuo äitisi kommentti särähti korvaan (tai silmään??)... semmonen alentuva "no anteeks ny sitte kauheesti JOS oon jotain ikävää sanonu". Jos ei pysty myöntämään itselleen loukanneensa toista, on vähän vaikea aidosti anteeksikaan pyytää. Jos sen itselleen myöntäisi tai tajuaisi asian, ei tarttis sitä "jos" -sanaa siellä.

    No tämä on tietysti jonkun mielestä ilkeää epäuskon ja pahan mielen kylvämistä, mutta valitettavasti mun äiti on kasvattanu mut tosi kyyniseksi näissä asioissa. Se oli just sellanen. Mitään ei itse koskaan väärin tehnyt - ei ainakaan myöntänyt - ja sanoi mielestään vain pelkkiä totuuksia, joita kuului "reiluuden" nimissä sanoa, kun kerran besserwisserinä muita paremmin tiesi. Ja vaikka ei olisi tiennytkään, niin piti jälkeenpäin (jos sattui onnettomasti, tuli vaikka ero) selittää että "kyllähän mie sen heti tiesin, ettei se kestä" "kyllähän mie heti näin, että se mies on sitä ja tätä".

    Ja näköjään se on kasvattanu minut samanlaiseksi besserwisseriksi :)) "jos mun äiti on tämmönen, niin täytyy sunkin äidin olla!" eli luota itseesi äläkä kuuntele minua. Kunhan et antais enää itteäs loukata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä luin ihan samalla tavalla tuon anteeksipyynnön kuin sinäkin. Vaikea sanoa miten äiti sen tarkoitti oikeasti...

      Poista
  5. Minä taas uskon että sun mutsis on tajunnut loukkaavansa muttei ole tajunnut kuinka paljon se on sattunut. Siis ennen tätä sun face - päivitystä.
    Meillä taasen menee mutterin kans ihan ok mutta se edellyttää sitä ettei nähdä liian usein. Näin on ollut koko elämän ajan.

    VastaaPoista
  6. Mä luin koko sun blogin läpi.. Ihan alusta asti. Pari päivää siinä vierähti. Oon aika hidas lukemaan :p Ja välillä tekstit alkoi pomppia pitkin silmiä mutta.. Mä itkin, nauroin, hymisin, raivosin sun kirjoitusten mukana... itkin myös siksi, että kaikista näistä jutuista muistui mieleen omat miesjutut, exät ja muut edesottamukset. Samaa paskaa sitä on tullut omaankin niskaan niin sukulaisilta kuin narsistisilta työnanatajilta ja ihastuksilta. Burn out on vieraillut sen tuhat kertaa ja matka vaan jatkuu koska minä IHAN ITTE osaan tehdä nämä asiat ja pärjään. Mä oikeesti toivon, että sulla ja Kelaijilla alkaa homma sujumaan. Keilailijan exä voi vaikka vetää vitun päähän ja juosta vuorille rukoilemaan. ;) Anteeksi ruma lause mutta näin täälläpäin joskus sanotaan :p

    Kiitos blogistasi! Toivottavasti et lopeta ainakaan ihan heti kirjoittelujasi. Mulla tuli pitkällä matkalla mieleen Fenix-lintu sinusta. Tästä eteenpäin suunta ei ole muuta kuin ylöspäin tapahtui mitä tapahtui. :) Mä toivoisin, että joskus voin katsoa peiliin ja sanoa itsellenikin, että kaikesta huolimatta mä olen noussut tuhkista ja olen entistä ehompi oma itseni. Sä oot oikeesti käynyt pitkän matkan ja ennen kaikkea sä olet ajatellut omaa parastasi.

    Kiitos ja anteeksi.

    - Nainen 30 wee

    VastaaPoista
  7. Kiitos ihanasta kommentista Nainen 30 wee :). Lämmitti sydäntä niin että melkein tippa tuli linssiin heti aamusta :). Repesin tuolle kommentillesi mitä Kelailijan exä saisi tehdä :D. Samaa mieltä!
    Eiköhän mulla kirjoitettavaa riitä vielä vaikka kuinka kommelluksistani :)

    VastaaPoista