Lukijat

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Pikkukylän baarissa

Oho, jopas oli lauantai :D. Aamulla vein Kelailijan lentokentälle ja ajoin Ystävän kautta kun piti hakea perennantaimia. No, Ystävä sitten kutsui mut grillaamaan. Käväisin kotona heittämäsä perennat pois kyydistä ja hoitelemassa kissat ja lähdin Ystävälle. Pakkasin saunakamat, lakanat ja hyttysmyrkyn, ei siellä sen enempää mitään tarvitse kun vain grillaillaan ja hengaillaan. Enhän mä muistanut että ei se mene ikinä niin kun Ystävän kanssa iltaa vietetään :D

Grillauksen jälkeen Ystävä sai kuningasidean, että lähdetään paikalliseen, joka on viiden kilometrin päässä. Päätettiin kävellä kun on niin kaunis sääkin eikä kumpikaan ollut koskaan kävellyt sinne. Mietittiin että noinkohan on hyvä idea kävellä, mutta hihitellen päätettiin että hyvä idea on. Minä varvastossuissa (ei mulla muita kenkiä ollut) ja vähän huoletti että pääsenkö niissä sisään. Pakattiin sitten yhdet Ystävän umpinaiset kengät reppuun varmuudeksi. Lonkerot mukaan ja matkaan. 5 kilometriä on yllättävän pitkä matka läpsytellä varvastossuissa. 5 kilometrissä tulee yllättävän monta kertaa myös pissahätä. Reilu tunti siinä meni ja kylänraitin päässä häämötti keitaamme. 3 miestä terassilla, jotka lähtivät kun tultiin, hehheh :D. Ystävä on siis sinkku, eli hänelle mies oli hakusessa. Mähän olen ihan onnellisesti varattu :). Jotenkin vaikea vaan se flirttivaihde ottaa pois käytöstä, huomasin sen.

Porukkaa tuli onneksi jossain vaiheessa vähän enemmän (siis yhteensä about 10, wuhuuu!). Huomattiin Ystävän kanssa selkeästi että oltiin vähän niinku muukalaisia heidän baarissaan, mutta ei annettu sen häiritä. Tanssilattiakin avattiin että päästiin tanssimaan ja jorattiinkin kaksistaan niin paljon kuin varvastossuista lähti. Paljain jaloin sitten sen jälkeen kun tossut alkoi sattumaan. Oltiin kylän nähtävyys, hehheh :D. Yksi papparainen tarjosi meille juomatkin saatesanoilla "kerrankin on kylällä iloisia ihmisiä!". Aika ankea kylä siis. Tuli hidas biisi, hain erästä miestä tanssimaan, lähti jopa ja voi että kun se tanssitti hyvin! Aiaii, pitkästä aikaa pääsi vietäväksi! Yksi tanssi vain ja jatkettiin sitten Ystävän kanssa bileitä. Koivet hellinä, pizzerian kautta taksitolpalle ja nukkumaan. Mä olin ainut, joka pääsi tanssimaan oikein miehen kanssa eikä Ystävällekään sitä Helluntaiheilaa löytynyt.

Sekoitettiin ilmeisesti pakkaa sen verran että semmoinen keski-ikäinen blondi naikkonen tuijotti meitä koko illan naama norsunvitulla. Ilmeisesti meillä oli liian hauskaa ja juteltiin liikaa HÄNEN miestensä kanssa. Hehheh :D. Kyllä meitä sitten huvitti! Onnistunut ja ikimuistoinen ilta!

Ystävän luota heräilin, paikat jumissa ja jalkapohjat mustina. Aamukahvin jälkeen lähdin kotiinpäin. Ystävä soittaa heti kun olin lähtenyt, että hänelle tuli viesti, joka meni about näin: "Kuka oli se sun kaveri jota tanssitin? T: etunimi baarin nimi." Ai että! Kukaan ei ole koskaan mua jäänyt kaipailemaan ja etsiskelemään! Ja tietysti sitten NYT se tapahtui kun asialle ei halua mitään tehdä. Dääääm! Mutta voitte kuvitella miten tuommoinen hivelee itsetuntoa :). Mietittiin, että mistä ihmeestä se oli Ystävän numeron saanut, mutta todettiin että paikka kun on TODELLA pieni ja kaikki tuntevat Ystävän pojan niin siitähän se sitten varmaan oli löytynyt. Ystävän poika tosin kielsi meitä menemästä sinne baariin, mutta kyllähän se jo äitinsä tuntee, että ihan turha yrittää kieltää.

Hihih, hauska ilta ja kivat jälkipelit :D




2 kommenttia: