Lukijat

torstai 21. elokuuta 2014

It's not you, it's me

Eilen K pudotti pommin. Toissapäivänä oli ollut mitätön pieni riita, ei mitään vakavaa. Mutta se eskaloitui ilmeisesti sen päässä viimeiseksi niitiksi. Viestit päivän aikana oli musertavan pelottavia.

Mä olen vahva, mä hoin itselleni kun tulin kotiin. Pari tuntia odottelua niin jutellaan. Sen olohousut oli poissa sängyn vierestä. Itkin. Kävin katsomassa kylppärin kaapin, sen oma hylly oli tyhjä myös. Puhkesin vielä kovempaan itkuun ja valahdin polvilleni eteisen lattialle ulvomaan ääneen.

Sen kerran kun mä olen just semmoinen mikä mä oikeasti olen niin käy näin. En mä tajua mitä mä olen tehny väärin. Minkälainen mun pitäis olla että mä kelpaan? Ei ainakaan olla semmoinen kuin mä olen. Mä rakastin, tai rakastan oikeasti. Ja nyt mut on lyöty. Todella pahasti lyöty. Lyöty ehkä pahemmin kuin koskaan.

Kelailija tuli töidensä jälkeen juttelemaan. Oli ihan eri mies kuin ennen. Vakava ja jotenkin pelottava vakavuudessaan.  Piti eropuheen. Hän on niin rikki itsensä kanssa ja asioidensa kanssa ettei enää pysty näkemään mua hyvänä asiana vaan sellaisena joka estää häntä löytämästä itsensä ja saamasta elämäänsä raiteilleen, koska viettää täällä aina sen lapsivapaan viikkonsa. Lysähdin lohduttomaan itkuun ja kuiskasin "eiiih, älä tee tätä". Anelin ja lupasin antaa tilaa, mutta ettei heittäisi mua elämästään. Ei pystynyt miettimään, ei jaksanut enää kuulemma miettiä. Palaa asiaan kun on miettinyt. Lähti ja mä valahdin taas eteisen lattialle itkemään ääneen.

Muhun sattuu niin äärettömän paljon. Ei näin, ei tommosesta syystä. Eih! Ei noin voi tehdä!

Noin se kuitenkin teki. En antanut pistää sitä pistettä tälle vielä vaan pyysin ja anelin miettimään vielä. Ei meidän suhteessa ole mitään vikaa!

Tänään oli tietysti koulutuspäivä Helsingissä. Aamu alkoi sillä kun turvonneiden luomien alta alkoi puskemaan  kyyneliä. Työkaveri näki heti mun turvonneet silmät ja jouduin selittämään. No, sehän alkoi sitten puhumaan omasta erostaan jne ja mä puristin rystyset valkoisena rattia ja yritin olla purskahtamatta itkuun. Päästiin koulutuspaikalle. Kivapa oli tavata ensimmäistä kertaa konsernin talousjohtajakin sen näköisenä. Ensimmäinen osio meni tuijottaessa tyhjyyteen, onneksi aihe oli semmoinen joka ei koskettanut meidän firmaa. Ajatus harhaili ja useamman kerran koulutuksen aikana kyyneleet valui. No, onneksi kukaan ei kai nähnyt. Kamppailin kyyneleideni kanssa koko päivän ja kotimatkan ja kun pääsin kotiin niin kyyneleet sai tulla. Ja niitä tulee  ja tulee ja tulee.

Joo mä tiedän mitä tästä sanottiin silloin kun tämä alkoi. Ei tarvitse toistaa siis kommenteissa.

Mä en näe mitään positiivista mun elämässä enää.

Vaikken uskonnollinen ole tippaakaan niin toivon että pystyisin seuraavan ilman sitä jumalaa. Alun muokkaus omaa tuotantoa.

"(Jumala suokoon minulle tyyneyttä) Toivon että löydän sisimmästäni voiman hyväksyä ne asiat joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan"

8 kommenttia:

  1. Kyllä mie olen sen nähnyt kirjoitettuna ihan ilman jumalaakin.
    Voimia sulle toivon! Olit mun mielessä tänäänkin, kun käväisin yläkoulun pihalla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellähän sitä jälkikasvua. 7D. Kiitos

      Poista
    2. Sinne ne taisi päästä melkein kaikki, paitsi mun ja pari muuta E:lle.
      Ja pysy aina ittenäs, älä muutu muiden mieliksi!

      Poista
  2. *halaa*
    Muista, mitä mä sanoin eilen. Ei tämä ole susta kiinni! Ei ole kyse sun kelpaavuudesta tai siitä ootko tehnyt jotain "väärin"!! SE kaikki muu on nyt se, joka Kelailijaa rassaa... Sillä on niin paljon kaikkea.
    MUista, täällä ollaan .. <3
    *halaa taas*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii... mut jos mä oisin osannu korjata sen paremmin... Joo mä tiedän, ei oo mun käsissä.

      Poista
  3. No voi perse! Tsemppiä ja jaksamista sulle. -Linnea

    VastaaPoista
  4. Nöyh :( Et sie varmasti tätä halua kuulla mutta sanon kuitenkin: Kyllä se siitä. Kaikesta on aina suunta ylöspäin! Voimia!

    - Nainen 30 wee

    VastaaPoista