Lukijat

lauantai 20. syyskuuta 2014

Hyviä ideoita vastaanotetaan

Koko aamu, tai siis päivä, on mennyt Praha-aiheisia blogeja ja matkakertomuksia lukiessa. Matkaanhan on vielä tämän verran aikaa


Joo, olen löytänyt älypuhelimeeni uuden appsin :D.

Olen miettinyt, että miten mä tuosta matkasta tiedotan. Jotenkin tietysti asiaankuuluvan mystisesti. Synttärithän K:lla on lokakuun lopulla, eli siinä vaiheessa voisi jotain tiedonmurusia tiputella.

Olisiko teillä huikeita idiksiä tuohon tiedotuspolitiikkaan? Matkakohde ehkä pitäisi kuitenkin kertoa ennen matkaa. Vielä ei siis tiedä edes sitä että ulkomaille olisi lähtö. Olisko synttärikorttiin joku "Etsihän passisi valmiiksi, kohta mennään" tyylinen ratkaisu hyvä?

Heitelkäähän mieleen tulevia ideoita! Onhan tässä vielä aikaa tätä hioa :)

11 kommenttia:

  1. Oisko siitä sellaiseen, että se ei saisi mitään muuta tietoa, kuin että "passi ja hammasharja mukaan"? Eli ei annettaisi mitään muuta tietoa, kuin että pakkaa mukaan sellaista vaatetta, mitä Suomessakin käytetään tuohon vuodenaikaan, x määräksi päiviä ja sitten passi ym matkaan. Ja haku kotiovelta sitten sinä ja sinä päivänä ja siihen kellonaikaan. Eli täysin sokkona luottaisi suhun..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi olis yks vaihtoehto kyllä, mutta mietin että onko se liian "rankka"? :)

      Poista
    2. Mä komppaan Kilokiukuttelijaa: älä paljasta lopullista määränpäätä ennen kun kentällä. Sulla oli niitä ylläritapaamisiakin siellä, joten jää vähemmän aikaa "keksiä" niitä.

      Kerrot, että ulkomaille mennään jne mutta et, että minne!

      Poista
    3. Totta, pelkään että fiksuna miehenä keksii sen Huikeuden siitä idiksestä...

      Poista
  2. No eihän sun tartte muuta kuin linkittää tuo näytöllinen dataa ja laittaa teksti: Päivä lähestyy - oletko valmis? :D
    Hesus sentään mutta täytyy sanoa että sä olet ensimmäinen nainen jonka tiedän ottavan odottamisen asiaan kuuluvaa jämptiyttä noudattaen - millisekunnit ovat suorastaan ihailtavaa tarkkuutta!
    ("jos odotetaan, niin sitten tosissaan odotetaan eikä pelleillä...prkle!" ) :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen täysillä mukana kaikessa mitä teen, myös odottamisessa :D

      Poista
  3. Haluaako edes lähteä ulkomaille, jos ei ole edes varaa kenkiin. En usko, että ainakaan ilahtuu...on nöyryyttävää olla reissussa, jos ei ole varaa ostaa esim. edes ruokaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, se onkin hänelle lahja. Yleensä ei olekaan tarkoitus että lahjasta joutuu lahjansaaja maksamaan.

      Poista
  4. Eiköhän Puolis ole tämän(kin) asian ottanut huomioon? Järki hohoiiiiiiii ;)

    VastaaPoista
  5. Sanon terve! Löysin blogin, olet ihanan aito kirjoittaja. Voit käydä mun blogissa kylässä, aihe on kyllä jotain ihan muuta. Iloa matkasuunnitelmiin ja voimia muuhun!

    VastaaPoista