Lukijat

perjantai 17. lokakuuta 2014

Kipitystä ja juoksuvaatteita

Eilen mulla oli pikkuisen heikompi hetki. Otin vahingossa Kelailijaan yhteyttä. No, sovin että nähdään sitten 30.10 ja annan lahjan ensimmäisen osan.

Töistä tullessani haen aina autolla postin. Postilaatikko kun on matkan varrella. Yleensä kasaan posteja siihen apukuskin penkille ja siitä vien suoraan paperinkeräykseen. Mulle ei siis tule juurikaan muuta kuin mainoksia. No, radiosta tuli joku hyvä juttu ja jäin autoon kuuntelemaan sitä ja lukemaan poikkeuksellisesti mainoksia. En mä niitä yleensä lue. No, Lidlissä olikin sitten juoksuvaatetarjouspäivä! Ei kun auto käyntiin ja trikoista taistelemaan! Löysinkin sieltä hyvät vermeet, en ollut tajunnutkaan että tarvitsen myös juoksuhanskat! No, nyt mulla on semmoisetkin :).

Yhteydenotto Kelailijaan aiheutti semmoisen vitutuksen (ei edes varsinaisesti syytä, muuta kuin oma heikkous), että oli PAKKO päästä testaamaan juoksuvaatteita. Jalasta huolimatta. Joo, mä tiedän.

Ei siihen edes sattunut juostessa. Juoksuhousut (hihhihhii, tuli mieleen semmoset koirien juoksuhousut :D. Juoksuhousuista tulikin seuraavaksi  mieleen, että mä saattaisin tarvita kans semmoiset toisenlaiset juoksuhousut, niinku tyyliin siveysvyön, juoksuaika kun iskee niin sitten juoksuttaa... Oho, lähti vähän aiheen viereen) toimi loistavasti, niissä on semmoset reisilämmikkeet, mutta tuntuivat vähän isoilta ja päätinkin lenkin jälkeen lähteä vielä katsomaan olisko jäljellä pienempiä. Lenkki teki päälle niiiiiin hyvää että siinä ei pieni lenkin jälkeinen jalkakipu haitannut. Pyysin jalalta anteeksi, hieroin sitä ja voitelin Feldenillä. Mun mielestä aika paljon hyvitelty kuitenkin vain yhden tunnin takia. Lidlistäkin löytyi asteen pienemmät pökät ja mukaan tarttui parilla eurolla myös juoksupipa :).

Huomenna onkin pitkä päivä, kolmen pennun vienti ympäri pk-seutua ja niitten jälkeen hehkeänä (eli rähjääntyneenä, väsyneenä ja hikisenä) treffeille Yhdyssanamiehen kanssa. Siitä tulee joko todella mielenkiintoista tai sitten täysi floppi. Kovin omituista siitä tulee varmaan joka tapauksessa.

Huikeeseen idikseen 23 päivää. Mä en jaksa enää odottaa, mä haluan että se olis jo ohi ja voisin jatkaa elämääni.

11 kommenttia:

  1. Mun mielestä juoksuhanskat ja juoksupipo kuulostaa niiiiiiin hölmöltä!! Joo joo, tiedänhän mä ajatuksen, mutta aattele nyt...JUOKSUHANSKAT! Suojaavat sun sormia kun sä juokset käsilläs... Vai pannaanko ne juoksuhanskat käteen kun on "juoksuika"?? Joo..mä tiedän olevani...ööö...levoton... Onneks en oo ainoo :-D

    Eikun vakavasti puhuen. Toi viimenen lause on kyllä aika viisas. TOKI matkaan voi taas tulla muutoksia, mutta.... Tällä hetkellä näyttäs, et viisaasti ajateltu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, semmoset pattereilla toimivat juoksuhanskat :D Hihhihhiiiii :D

      Poista
  2. Meilläkin on tosiaan tuolla alkovin naulassa pieni muovipussi, jossa lukee "juoksuhousut":) niitä pitää olla useampi kappale, jos osuu samaan aikaan molemmille...

    Onko sulla niitä juoksusukkia, joissa lukee, kumpi tulee kumpaan jalkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyl oo, toistaiseks oon osannut juosta tavallisilla sukilla :D. Huom toistaiseksi :D

      Poista
  3. Sä tulit mieleen kun luin Ajatusten aamiaisesta tämmöisen:

    Välinpitämättömyys tuhoaa kaikki
    sinun mahdollisuutesi. Välinpitä-
    mätön henkilö on olankohauttelija,
    joka sopii aina muiden suunnitelmiin.
    Hän ei valitse kuumaa tai kylmää,
    vaan haalean; mustaa tai valkoista,
    vaan harmaan. Hän on kuin vene
    tuuliajolla.

    Välinpitämättömyydestä pääsee eroon
    tekemällä jotain. Olkoon se kylmää
    tai kuumaa, ei sillä ole merkitystä.
    Merkitystä on sillä, että todella
    tekee jotakin. Mikäli suunta osoit-
    tautuu vääräksi, saa sen kyllä
    selville nopeasti.

    Välinpitämättömyyden tunnistaa
    siitä, ettei laita kaikkeaan siihen
    mitä tekee.


    Vähän ehkä sivuten edellisen postauksen teemaa: ei se välttämättä ole paha, että heittäytyy asioihin. Voihan se olla kivuliasta, mutta eipähän ainakaan ole välinpitämätön, hajuton ja mauton olankohauttelija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toi oli ihanasti kyllä ajateltu! Tottahan se on, täysillä eläminen on ehkä kivuliaampaa joskus, mutta kyllä se jotain joskus antaakin. Pitäiskin tilata tuo ajatusten aamiainen työpostiin kun omasta se jää aina lukematta ja onhan siinä paljon fiksuja juttuja aina.

      Poista
  4. Juoksemisessa on just se ihana juttu, että vaikka kuinka lähtis matkaan nuttu nurjallaan ja elämän kaltoin tönimänä. Niin suurelta osin jossain kohtaa lenkkiä fiilis muuttuu ihan voittajaksi... se on niiiin siistiä juoksemisessa, haskoilla ja housuilla tai ilman :D
    ..ja siitä tulikin mieleen että pitäis raahautua jonnekin Mustiin & Mirriin niitä juoksupökyjä katteleen kun toi meidän Pimu pisteli poskeensa edelliset, oli kai jotenkin väärää kuosia sen mielestä...

    Oon kyllä aika kanssamatkustaja, alko ihan jänskättää sun treffit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se hyvä ettei tarvii ihan yksin jännittää :D

      Poista
  5. Heh, mä kävin kans eilen hakemassa Lidlistä sellaisia violettisia led-valoja, jotka on tarkoitettu kenkään. Ite aion kyllä virittää ne hepan jalustimiin, jotta löydän ponin, jos se taas katoaa pimeyteen, kuten viime syksynä, kun putosin.

    Ja voi ne naisten juoksukengät oli kerrankin niin makean värisiä! Mutta en raaskinut ostaa. Vaikka ei ollutkaan kalliit, mutta kun tässä kuussa on niin paljon muuta ostettavaa, kuten 100 euron lihamylly ja muuta naisellista. Hmm, pitäisköhän käydä vielä tänään katsoon, onko niitä jäljellä kuitenkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli illalla vielä niitä valoja jäljellä, ei ollut enää niitä juoksuvaatteita juurikaan, olivat tosi kuumaa kamaa :D. Oli ne kyllä halpojakin!

      Poista
    2. Kävin tänää ostaa possuille perunoita Liiteristä ja samalla ohimennen vilkaisin, olisko niitä ihania pinkkimustia juoksukenkiä vielä mun koossa, mutta ei ollunna. Kaikki sirot 40-koot oli menny ja kaikkia muita kokoja oli kyllä jäljellä. No, pitäkööt tunkkinsa... Ens kerralla sit.

      Poista