Lukijat

maanantai 19. tammikuuta 2015

Kyllä minä niin mieleni pahoitin

Kuopus täytti 12 vuotta. Sen verran ettei ole enää mikään tyhmä ollut pitkiin aikoihin. Tänään, viisi päivää synttereitten jälkeen tuli puheeksi että mummo, eli mun äiti ei onnitellut lasta. Verenpaineet nousi tappiin. No, kävipä ilmi, että KUKAAN, ei helvetti KUKAAN mun puolelta sukua ollut onnitellut tyttöä. Enpä tajunnut että aikuisia ihmisiä tarvitsee muistuttaa lapsen synttäreistä. Itkuhan siinä multa sitten pääsi, suuttumuksesta,  pettymyksestä ja lapsen puolesta. Lapsi kommentoi jotain että eipä taida paljoo kiinnostaa. Mitäpä tohon helvetti sitten sanomaan lohdutukseksi. En keksinyt muuta kuin "älä välitä". Lapsi kommentoi että "en". Ei varmaan niin. Voi helvetinperkeleenvittu mä sanon. Tiedänpähän jatkossa muistuttaa.

No, äidille laitoin viestiä, että kuopuksella oli synttärit ja esikoisella on kohta ja että kuopus oli kovin pahoillaan kun mun suku ei ollut muistanut. Äitipä vastasi että miksi mä en muistuttanut. Niin, mun vikahan se taas oli. Hänellä on kuulemma dementia (56-v) ja koska kuopus ei ole facebookissa (joka muistuttaa synttereistä) niin ei hän voinut muistaa. Muistutin Facebookin ikärajasta, joka on 13 ja jota me noudatetaan kyllä.

Se on ihan sama jos mun synttärit unohdetaan, mutta koittaisivat nyt perkele laittaa niihin älyvehkeisiinsä muistutukset ettei tarvitsisi lasten mieltään pahoittaa.

Tulipahan mieleen yhdetkin synttärit jostain niiltä vuosilta kun tytöt olivat pieniä, mutta tiesivät kuitenkin mitkä synttärit on. Suvut oli kutsuttu juhliin. Pikkuhiljaa, muistaakseni vielä juhlapäivänä alkoi tipahtelemaan peruutuksia niin, ettei paikalle tainnut tulla ketään. Kiireenvilkkaan sitten naapureista haalimaan vieraita, ettei pettymys olisi ollut niin suuri.

Näin meillä.

7 kommenttia:

  1. Toi "lapsen puolesta paska-fiilis" on niin Paskaa!!!!

    VastaaPoista
  2. Otan osaa. Suku on pahin (täälläkin), mutta kyllä hitto vie pitää lasten synttärit vielä tossa iässä muistaa! Aikuisena sillä ei ole väliä, mutta 12-vuotiaana on ja vielä muutaman vuoden siitä eteenpäinkin. No, tärkeintä on kuitenkin se, että sä välität ja muistat.

    VastaaPoista
  3. Sukulaisista ei juuri muuten kuulu kuin silloin kun ne vajakit ovat kusessa ja tarvitsevat apua. Valitettavaa ja todella hämmästyttää on se, että juuri niinä hetkinä teleoperaattorit painivat linkkimastojensa kimpussa ja minä en kuule, en sitten millään mitä ne helvetin mottitopit koittavat mongertaa luurin toisessa päässä ja turhautuneena huonoihin yhteyksiin, mä yleensä lyön luurin kiinni ja ryhdyn tekemään todella jännittävää ristisanatehtävää jonka löysin vuoden 1912 Mitä Me Heinäkengät - lehdestä. Ristikossa on neljä vaakariviä ja yksi pystyrivi ja jos ne tietää oikein, voi voittaa hirmu hienon lypsyjakkaran joka on varustettu mitä omituisimman näköisellä kantoreiällä. Ärh.

    Kuopukselle mitä parhaimmat synttärionnittelut!

    VastaaPoista
  4. Kyllä ne toisten ihmisten syntymäpäivät on ennenkin muistettu, vaikkei ole ollu facebookeja sun muita välineitä. Ja etenkin mummojen kuuluu muistaa ne ihan itse!! Meillä on kuopuksen synttärit tänään, eikä ole kuulunut ainakaan vielä mitään. Ei mummolta. Mummon poikaakin on pitänyt potkia asiaan liittyen, vaikka se on sentään lapsen isä. Mie kyhäsin kaksi pakettia, ja ihan säälittää nyt kun lapsi tahtoo "ihailla" niitä, eikä aio avata ennenkuin koulun jälkeen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei juma, tuntuu että se anoppi lukee näitä mun juttujani... tänään tuli soitto, että kyllä hän sitten jotain, kun tulee käyntiä sielläpäin... MULLE ilmoittaa aikovansa laittaa tänään tekstarionnittelut. Mistä se tietää, että sen on mulle kerrottava? *vainoharhainen*

      Poista
  5. No jos niitä lapsenlapsia ei ihan pilvinpimein ole niin pitäisi ne nyt muistaa ja tosiaan kun tällä älyaikakaudella eletään niin kaikenlaisia muistutuksiakin on mahdollisuus laittaa :/

    VastaaPoista
  6. Ei jeesus, mikä selitys. Nykyään tosiaan jengi on niin tuossa some-maailmassa, että jos ei facebook muistuta kaikista tapahtumista, niin vika ei olekaan enää itsessä, vaan tosiaan siinä että "mutku sä et oo facessa"... 10 000 vuotta ihmiset muistivat kaikki tapahtumat ilman facea, mutta se homma unohtui viimeisen viiden vuoden sisällä. Ja puhutaan vielä varttuneista ihmisistä, jotka ovat ehtineet hyvän matkaa elää elämää ilmankin somea. Oma famuni muistaa kyllä kaikkien 16 lapsenlapsensa synttärit vaikka ikä on kohta kolminumeroinen.

    Kyllä isovanhempien pitäisi olla lapsenlapsilleen tukena ihan ilman mitään lisähärveleitä.


    -Ämmä

    VastaaPoista