Lukijat

perjantai 2. tammikuuta 2015

Uutta vuotta!

Keskiviikkona anoin töistä aikaisen poistumisen, jotta päästiin Mr Sixpackin kanssa aloittelemaan uudenvuodenjuhlintaa. Korkattiin kuohuvat ja nautittiin siitä ja toisistamme. Mulle tuotiin kuohuviiniä sänkyyn, oltiin niin huomaavaisia, tehtiin ruokaa yms yms.

Muutamaa päivää ennen uutta vuotta käytiin seuraavanlainen rahkaepisodi (pohjustuksena ollaan molemmat henkisesti  melko ruokavammaisia). Yks mun ruokavalion kulmakivistä on vaniljan makuinen Skyr-rahka, jossain vaiheessa rahkoista oli tullutkin puhetta ja olin tämän kertonut. No, herra kertoi ostaneensa kuningatar-Skyriä (mä totta kai ajattelin että itselleen). Kommentoin siihen jotain että enpä muista maistaneeni, mutta jotain vikaa siinä varmaan on kun ei ole mun ostoslistalle päätynyt. Mr sanoi keittävänsä mulle sitten riisipuuroa aamulla. Siinä kohtaa tajusin että rahka ei ollutkaan hänelle vaan mulle! Tuli semmoinen "voi vittu sentään, hyvä Puolis, hyvä, just noin kannattaa mokata!"-fiilis. No, loppupeleissä mies keitti mulle riisipuuroa JA oli ostanut sitä vanilja-skyriä. Voi että sen kanssa! Ihan ihmeellinen mies :)

Oli kyllä kaikessa ihanuudessaan niin kornia, että välillä ihan nauratti, molempia :D. Viinirypäleiden syöttämistä, kitaran soittamista alasti, hitaiden tanssimista jne jne... Jossain vaiheessa eilistä päivää kysyi että monelta mun täytyy mennä aamulla töihin. Eli siis otin tuon kutsuna jäädä toiseksikin yöksi. Sanoin että olin kyllä ajatellut mennä kotiin kun pitää kissatkin ruokkia, mutta sitten tulin kyllä siihen tulokseen että se on ihan sama menenkö tosi tosi myöhään vai tosi tosi aikaisin. Kissoilla kuitenkin kuivaruokaa aina ja kaikki oli siis ihan kunnossa. Omatunto kyllä kieltämättä soimasi. Aamulla heräsi kuudelta saattelemaan ja pussailemaan mut kotimatkalle, itsellään vapaapäivä ja käskin kyllä olemaan heräämättä. Eihän se totellut :)

Voiko tuollaista edelleenkään olla olemassa? En tiedä, toivottavasti! Edelleenkin varjostaa kyllä tuleva reilun puolen vuoden työkeikka, mutta katsotaan nyt miten tämä jatkuu. Uusi vuosi oli ainakin ihan loistava! Toivottavasti teilläkin! <3

12 kommenttia:

  1. Oih, toi kuulostaa joltain romanttiselta leffalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä muuta sano! Ihan käsittämätöntä! Kirjoitin sen takia aika tarkasti kun haluan itsekin muistaa :)

      Poista
  2. Hmm, onkohan siinä joku juju tässä hommassa, kun se on lähdössä sinne puolen vuoden työkeikalle. Meinaan yhdelle kaverille sattui löytymään muinoin kanssa aivan täydellinen mies, mutta sehän oli tietenkin ihan kohta lähdössä Bangkokiin tai jonnekin vuodeksi. Sitten niillä oli hetkisen ihana romanssi, kunnes se mies lähti ja ei siitä sitten tullut sen pysyvämpää. Mutta anyway, nauti kun voit! Ei ole tarkoitus masentaa, kunhan vain olen omassa päässäni niin skeptinen sen suhteen, että noin hyviä miehiä olis olemassa :S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, en ole uskaltanut vielä ottaa puheeksi asiaa. Mies on siitä muutamaan otteeseen maininnut, mutta en ole uskaltanut vielä sen enempää siihen asiaan kommentoida. Aika näyttää mitä tapahtuu... Ei auta kuin toivoa parasta. Kyllä mustakin kuulostaa kummalliselta että miten muka mulle voisi tämmöistä tapahtua. Risukasaanko päivä paistaisi muka?

      Poista
  3. Kyllä se vaan paistaa. Joskus ainakin. Ja hetken ainakin. Nyt vaan nautit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautin ja koitan olla ajattelematta :D. Koitan elää hetkessä murehtimatta tulevaa.

      Poista
  4. Aah, ihanaa, ihanaa...Nauti!

    "täti"

    VastaaPoista