Lukijat

torstai 5. helmikuuta 2015

Huomaavainen mies

Tuli fiilis, että pitää kirjottaa vähän näitä huomaavaisuuksia ylös muistiin ettei vaan unohdu.

-ahdas tuulikaappi, mies nostaa kenkäni eteisen puolelle mulle, kaivaa jopa nauhat kenkien sisältä, jotta eivät ole tiellä jalkaan laitettaessa (mä en jaksa solmia nauhoja, joten siksi nauhat siellä kenkien sisällä olivatkin)

-saunan jälkeen tulee vesilasi käteen ennen kuin olen edes ehtinyt istahtaa

-odottaa nälissään minua toista tuntia, jotta voidaan syödä yhdessä.

-ruoka on yleensä valmiina kun tulen (ollaan arkisin hänen luonaan koska kimppakyytinsä lähtee sieltä)

-jääkaapista löytyy aina mun rahkaa

-"Nainen! Paita ja housut pois ja tuohon hierontapöydälle, hieron sua vähän". Mieshän on siis myös sivutoiminen hieroja.

Pakko lisätä vielä yksi. Eilen valittelin kurkkukipua viestien välityksellä ja kerroin ostaneeni D-vitamiinia. Hän järkyttyneenä totesi että onpas hän ollut ajattelematon kun ei ole mulle tarjonnut vaikka itse joka aamu vitamiininsa nappaa! Kommentoin miestä höpsöksi ja positiivisesti järkytyin, taas :). 

Pieniä juttuja on niin paljon, semmoisia, joita ei mulle ole kukaan tehnyt ja huolehtinut. Mun asiat kiinnostaa ja mua kuunnellaan. Tuntuu joskus että mä en pysty tekemään läheskään yhtä paljon hänen eteensä kuin mitä mun eteen tehdään. Hassu tilanne! Se vähän harmittaa, mutta yritän löytää juttuja, joissa mä pystyisin huomioida häntä enemmän.

Ensi viikon jälkeen onkin sitten jo  parin viikon ero kun mies lähtee tutustumaan tulevaan työkohteeseensa ulkomaille. Harjottelua vähän sitä puolen vuoden eroa varten. Huhhuh...

Ehkä mä jossain vaiheessa pystyn muuhunkin kuin vaaleanpunaiseen höttöbloggaamiseen :D

13 kommenttia:

  1. Siis ihan mahtava uros, pidä nyt vaan tiukasti kiinni! :)

    "täti"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän! Yritän olla pitämättä liian tiukasti ja ahdistavasti kuitenkaan :)

      Poista
  2. Iso peukku tälle miehelle! :-)
    Sulle tietysti siinä ohessa. Välttämättä jokainen ei huomaisi noita huomaavaisuuksia tai pitäisi niitä itsestäänselvyyksinä.

    VastaaPoista
  3. Hei, tästähän mä eilen juuri sulle kommentoin. Erittäin iso kiitos! Huomaavainen blogaaja huomaavaiselle miehelle. Sopii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä ja kiitos kommentista ja tervetuloa lueskelemaan :)

      Poista
  4. Olisin kateellinen, jos en olis niin iloinen sun puolesta! Voi, toivottavasti homma pelittää yhtä onnellisesti vielä sen pakkotauonkin jälkeen ♥

    VastaaPoista
  5. Toivottavasti kestää! Mutta vaikuttaisi alkuhuumalta... tai sitten tosi tärkeää sun löytää juttuja, joita mies arvostaa. Voi myös olla että mies haluaa hemmotella sua nyt ennen lähtöään ulkomaille... jotta oot oottamassa, kun tulee takain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietysti on alkuhuumaakin. Aikahan sen näyttää

      Poista
  6. Niin, oliko se miten pitkä, se miehen ulkomaanpesti? Ja kovinkin kaukana? Meinaan vaan, että onko sillä yhtään lomia, jolloin se pääsis sua kattoon, vai onko koko pesti yhtäjaksoinen, ja sitten vasta pääsee takaisin Suomeen? (Eipä silti; kyllä se tosi rakkaus erossa olonkin kestää ja onhan nykyisin kaikenlaiset viestimet, joilla voi helpottaa ikävää!)
    "täti"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puoli vuotta. Pari viikon lomaa, jolloin on luonnollisesti lastensa kanssa. Sen verran kaukana ja semmoisessa paikassa, ettei sinne ole siviileillä oikein asiaa. Onneksi on noita viestimiä kuitenkin :)

      Poista
  7. http://radiopaedia.org/

    Oli ihan pakko! :D Iltalehti näistä tänään uutisoi.:D

    VastaaPoista