Lukijat

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Kiukkupäivä joka parani iltaa kohden

Eilen heräsin väärällä jalalla ja olin koko työpäivän huonolla tuulella. Kaikki ärsytti ja ketutti ilman että oli mitään syytä edes. Onneksi oli illalla meno Mr Sixpackille niin oli sentään jotain kivaa tiedossa. Oli jopa vaihtanut menojaan niin että voitiin olla jo eilen yhdessä melkein viikon tauon jälkeen.

Pääsin Mr:in pihaan ennen häntä ja ajattelin tehdä pienen keväthuollon autolle siinä odotellessa ja lisäsin lasinpesunestettä. Lorina alkoi auton alta kun neste valui säiliöstä maahan. Aha, jaa meni sitten lasinpesunesteen säiliö rikki siinä ojaan ajossa. Niinpä tietysti. Päivä jatkui samaa rataa siis kuin oli alkanutkin. Mulla on siis nyt risa pakoputki JA risa pissapojannestesäiliö.  Mies tuli ja tilanne alkoi parantumaan. Esitteli piikitetyt olkapäät ja nappasi ensimmäisen satsin malarialääkkeestä. En mä tommoisia tautijuttuja ollut edes tajunnut pelätä. No nyt tajuan sitten. Tuo maailma on mulle niin totaalisen vieras.Puhui kaikenmaailman tulenkestävistä taisteluvaatteista. En mä halua tiedostaa tulenkestävien taisteluvaatteiden tarvetta varsinkin kun sanoi menevänsä vain toimistohommiin ja lupasi varoa paperihaavoja. 

Käytiin tulevien viikkojen aikatauluja läpi ja kerroin ensi viikolla olevasta kurssista kylpylässä jolla olen keskiviikosta perjantaihin. No, mitä sanoo mies? "Jospa mä tulisin myös sinne lomailemaan". Tuo on nyt sitten selvityksessä hänellä että saisiko lomaa, hän voisi urheilla päivät ja illat voitais lillua altaassa, ei kuulosta huonolta ei :). Toivottavasti onnistuisi! Seuraavalla viikolla lähteekin jo pariksi viikoksi sinne operaatiokohteeseen.


Mies pisti musiikkia soimaan, soitteli kitaraa ja laulettiin. Biisivalinta oli Anna Puun ja Juha Tapion Planeetat, enkelit ja kuu. Sitä sitten duettona vedettiin, minäkin, joka en todellakaan laula muiden kuullen. Heh...

Kun huoneessamme kokoontuivat 
vuoteelleemme laskeutuivat planeetat ja enkelit ja kuu
Ne ihmetellen katsoi meitä toisillemme löytyneitä 
ja kuiski täs on onni eikö juu

Herkkää, herkkää...

Päivä siis parani selkeästi iltaa kohden, onneksi :)

9 kommenttia:

  1. No onneksi parani! Mulla oli kans kiukkupäivä, mutta ei sikspäkkiä korjaussarjana :)

    VastaaPoista
  2. Mullakin hajoaa auto ja omasta takaa ei kyllä löydy korjaajaa. Sukulainen jo ehdotti, että jos nyt unohtaisin muut kriteerit ja valkkaisin ainakin pariks kuukaudeks jonkun automekaanikon. Kyllä mä vielä pysyn vahvana mutta saa nyt nähdä, että pääseekö auto valitsee seuraavaa mieskandidaattia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D mutta onko se sen arvoista? Joutuu kuitenkin maksamaan sen korjauksen jollain :D

      Poista
  3. Hei ihan semmoinen välihuomautus, ootko huomannut että Majan asukki ei ole käynyt aikoihin kommentoimassa sulle mitään. Siis sen jälkeen suunnilleen kun tää NilliVaimo ruoti sua blogissaan. Jännä, kun hän kuitenkin aiemmin on mielestäni kommentoinut säännöllisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä pidä kirjaa :). Jokaisella on ne raskaat elämänvaiheet, jolloin ei jaksa välttämättä seurata blogeja. Kiva kuitenkin kommentteja saada tietenkin niin kauan kunhan ei vesilasissa myrskyä :)

      Poista
  4. Sitä ollaan nyt melkein ihan in lööv ;) Tykkään! Auton kiukuttelusta ja pissaamisesta sen sijaan en tykkää yhtään.

    VastaaPoista