Lukijat

tiistai 10. helmikuuta 2015

Kokoustamassa

Tulin sitten valituksi yhdistyksen taloudenhoitajaksi. Yhdistyksen toimiala ei liippaa mun mielenkiinnonkohteita millään lailla, joten varsinaisesti muuta annettavaa kuin kirjanpito-osaaminen mulla ei sille ole.
Kokous alkoi klo 18. Kahdeksan aikaan aloin tuntea fiilistä että olis kiva päästä jo kotiin. Yhdeksän aikaan aloin tuntemaan ärtymystä ja levottomuutta. Puoli kymmenen tunsin jo suorastaan vitutusta. Kokouksen loputtua KYMMENELTÄ olin jo suorastaan raivona kun mulla oli vielä kissatkin hoitamatta ja nälkä kurni ja aamuherätys kuudelta. Olin aiemmin päivällä ajatellut että kävelisin sen neljän kilometrin matkan kokouspaikalle, luojan kiitos en sitä tehnyt kun olisin ollut vasta lähempänä yhtätoista kotona! No, pitää ajatella että siitä maksetaan ja ottaa vaikka eväät ens kerralla mukaan. Ajattelin kyllä sanoa ensi kerralla, että mulla alkaa työt seitsemältä ja että kotiin on lähdettävä klo 21. Kolme tuntia arki-illallekin on jo mielestäni ihan riittävästi!

Kotiin kun pääsin niin hoitelin kissat ja ilta pelastui kun näin miten ihanasti kisut olivat askarrelleet mulle hiirenloukun ja saaneet jopa saalista!





Olis kiva tietää miten ne tuon on saaneet tuohon asennettua :D. Naurusta ei meinannut tulla loppua, taisin olla aika väsynyt.

Yöllä sitten näin kokoustamisunia, eli kokous jatkui koko yönkin. Huoh...

6 kommenttia:

  1. Menikö kokous jaarittelemiseksi ja kuulumisten kertomiseksi, vai oliko niin paljon asiaa?

    Hauska hiirenloukku :) mie unissani pyydystin hiiren paljain käsin - siellä se nimittäin vaan rapistelee eikä mee loukkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan siinä paljon asiaa eikä juurikaan jaarittelua, mutta mun mielestä kyllä ihan liikaa yhteen kokoukseen. Useamman jaoston kuulumiset ja paljon päätettävää, mutta ei hitto vieköön työpäivän jälkeen jaksa enää neljää tuntia istua kokouksessa! Ei se ole enää tehokasta siihen aikaan illasta! Mä en ole sitä pienenpää hiirulaista nyt tavannut, en tosin ole ollut kotonakaan

      Poista
  2. Aaargh, mä olisi naputtanu jalkaa jo kahden tunnin kohdalla. Muistan vaan yhdistyksen sihteerikkönä ollessani ton saman, duunin jälkeen kokouksessa ja kotona odottaa kaikki ja uni. Mutta ajattele ens kerralla vaikka sitä uutta autoa, tai leikkaa itelles kuva siitä, niin voit vilkaista sitä ja saada lisäbuustia. Ehheh.
    Haha, ihanat fiksut kissat!!! Aika mainio!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea! Mä laitan sen auton kuvan siihen pöydälle ja silittelen sitä hymistellen sen neljä tuntia :D. Nyt mä oon sitten niin väsynyt ja kiukkuinen että jos joku tulee vittuilemaan mun huoneeseen niin saatan purra...

      Poista
  3. Jestas. Melkosen pitkä kokous! Mä aion just tänään päästä yhestä 12-vuotisesta luottamustoimesta illan kokouksessa eroon. Saas nähdä onnistaako :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä noihin luottamustoimiin ole yleensä tunkua. Ilmankos nämäkin haluavat siitä mulle maksaa :D

      Poista