Lukijat

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Sinne meni

Sinne se mies lähti. Eilen saattelin junalle ja se oli viikoksi siinä. Viikko ei ole tässä tapauksessa mulle mitenkään vain viikko, se on tulevan puolen vuoden konkretisoituma. Katselin lentotutkasta koneen etenemistä ja olin huolissani kun eivät lentäneet mielestäni ihan turvallisinta reittiä. Mun lentopelko ulottuu näköjään myös tärkeisiin ihmisiin ja mahanpohjassa oli ikävä tunne kun tiesin nousun lähestyvän. Yöllä näin unta että olin lentokoneessa Mr Sixpackin kanssa ja onnistuin vahingossa aiheuttamaan hänelle sisäisen verenvuodon ja pilaamaan tulevan reissun. Mä niin kovasti eläydyn yöllä näihin mun pelkoihin. Aamulla ensimmäiseksi oli katsottava onko koneita tippunut yön aikana. Ei ollut.

Onneksi yhteydet toimii sielläkin ja olen saanut paljon väliaikatiedotuksia whatsappilla. Mies nauttii hommistaan ja on ihan täpinöissään. Osaan mä kai olla iloinen hänen puolestaan vaikka vähän joudun kärsimäänkin. En mä usko että tässä on niin suurta hätää kuin pelkäsin jos yhteydenpito jatkuu kuitenkin näin hyvänä :).

Sain taas itseäni niskasta kiinni ruokavalion suhteen, eli mies kun lähtee kokonaan niin aloitan taas maanisen urheilun, siinähän se aika kuluu kivasti :)

Kevätkin tulee, ekaa kertaa elämässäni toivon että kesä menee nopeasti ohi ja tulisi syksy.

12 kommenttia:

  1. Elä tykkään huonoa mutta musta, kirjoituksiesi pohjalta, vaan tuntuu että sua puijataan ihan täpöillä. Toivon olevani totaalisen väärässä!
    -a

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Millä tavalla? Voiko sitä testata jotenkin? En todellakaan tykkää huonoa rehellisistä ja aidoista kommenteista!

      Poista
  2. Varmaan kun se mies ei oo luvannut sulle mitään että olisitte vielä "yhdessä" 6kk poissaolon jälkee.. mutta silti ootat jo sinne asti sitä miestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, jotenkin vaan se oleminen ja tekeminen viestittää kyllä mielestäni kovastikin tykkäämistä, voihan se tietysti olla vain mun kuvitelmaakin.

      Kelailijan kanssa uskottiin vahvasti (ja ääneen) meidän tulevaisuuteen yhdessä ja miten sitten kävikään. Huomaan kyllä että se, miten kävi K:n kanssa, vaikuttaa tähänkin suhteeseen sillä lailla että pelkään ihan helvetisti sitä että "tää on nyt tässä"-lause tulee ja mä lennän kuin leppäkeihäs herran elämästä. Jotenkin epärealistisesti ajattelen että jos sanoisi ääneen tykkäävänsä niin se helpottaisi mua, mutta samalla taas muistan että K sanoi kyllä ja jätti mut sitten hetken kuluttua, että mitäpä se oikeasti kertoisi. Että jospa vaan iisisti koittais ottaa...

      Poista
  3. Kannattaisiko sinun nyt keskittyä lapsiisi ennen kuin on myöhäistä? Tuntuu, että he viettävät nykyisellään todella vähän aikaa sinun kanssasi. Ja näistä sinun kirjoituksistasi saa sellaisen vaikutelman, että et enää juurikaan ole kartalla siitä mitä heidän elämäänsä kuuluu... Mies- ja työasiat vievät sinulta kaiken ajan ja energian. Lapset varmaan kuitenkin tarvitsevat ja kaipaavat myös äitiään vaikka eivät sitä ehkä suoraan sanokaan. Sen sijaan että odottaisit syksyä ja miehen paluuta, voisit varmaan myös miettiä, miten voisitte tyttöjen kanssa viettää kivaa kesää yhdessä? Tuskin ne teinit niin hankalia oikeasti ovat, taitavat vain aistia sen, että sulla on aina muut asiat mielessä kun ovat luonasi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset käyvät kyllä ihan samalla tavalla mun luona kuin ennenkin. Ihan sama määrä viikonloppuja ja ihan sama määrä kesälomaviikkoja. Tapaamissopimuksen mukaan mennään. Olen hyvin kartalla mitä heille kuuluu, en jokaista puhelua ja keskustelua kuitenkaan tänne raportoi, joten voihan se teistä näyttää siltä ettei mua pätkääkään kiinnosta. Mikä saa sut kuvittelemaan että mulla olisi koko ajan muut asiat mielessä kun ovat luonani? Meinaatko että istun passiivisena viikonloput sohvalla ja tuijotan kaukaisuuteen ja ajattelen miehiä kun tytöt ovat luonani? Työasiat nyt ei ainakaan mun mielessä viikonloppuisin pyöri, sen verran ihana työ, että voin kyllä hyvin jättää sen työpaikalle.
      Mulla on elämää myös blogin ulkopuolella enkä kaikkea tosiaan tänne raportoi vaikka siltä teistä lukijoista voi joskus tuntuakin.

      "Sen sijaan että odottaisit syksyä ja miehen paluuta, voisit varmaan myös miettiä, miten voisitte tyttöjen kanssa viettää kivaa kesää yhdessä?" Ei kai nuo ole mitenkään toisiansa poissulkevia? :D

      Läsnä voi olla henkisesti vaikkei koko ajan fyysisesti olisikaan :). Veikkaanpa ettei tuo läsnäolo ydinperheissäkään aina niin tiivistä ole vaikka fyysisesti vanhemmat siinä pyörisivätkin.

      Hieman näköjään provosoiduin, mutta sehän tässä oli tarkoituskin :D

      Poista
    2. No ihan sen perusteella kommentoin minkälaisen kuvan olen kirjoituksistasi saanut. Lapsia koskevat vähät postauksesi ovat olleet viime aikoina melko negatiivisia ja niistä on tullut sellainen kuva, että ette ole ihan samalla taajudella. Mutta voihan olla, että kirjoitat vain ne harmittavat asiat tänne. Jotenkin vain tuntuu siltä, että jos lapset olisivat sinulle todella tärkeitä ja nauttisit heidän kanssa olemisesta, kirjoittaisit myös heihin liittyviä hyviä asioita blogiisi. En tiedä. En kommentissani esittänyt mitään vastakkainasettelua ydinperheen ja eroperheen välillä. Ajattelin vaan, että lapset ovat kuitenkin elämässäsi (toivottavasti) aina läsnä, sen sijaan miehet tulevat ja menevät. Sen takia lastenkin kanssa olemiseen kannattaa panostaa.

      Poista
    3. Heh, moniko oikeasti on samalla taajuudella 14-vuotiaan kanssa? Mä en ainakaan ollut tuon ikäisenä oman äitini kanssa samalla taajuudella vaikka samassa taloudessa asuttiinkin. Veikkaanpa kuitenkin että mä olen enemmän samalla taajuudella esikoisen kanssa (jo ihan henkisen ikänikin puolesta) kuin isänsä.

      Enpä usko että äitinä mun tarvitsee edes kommentoida tuota etteivätkö lapset olisi mulle todella tärkeitä (niin kuin varmasti jokaiselle vanhemmalle) vaikken heistä blogiin raportoikaan.

      Poista
  4. älä turhaan provosoidu. moni kyllä tajuaa että tämä blogi kuvaa vaan "viipaletta" sun elämästä, ei kokonaisuutta. blogi antaa ykspuolisen kuvan ihmisen elämästä, mutta harva sitä blogiinsa kaikesta elämässä tapahtuneesta kirjottaa. että lapsi- ja perheblogi tää ei vissii ollu alunperinkään? :)

    VastaaPoista
  5. Moi, halusin kertoa että ainoastaan ensimmäinen "ano" olen minä...jotkut kirjottaa anona ärsyttävästi niin että voi jäädä kuva että se on sama ihminen joka kirjoittaa..
    On kohteliasta meidän blogittomienkin jotenkin identifioida itsemme.
    -a

    VastaaPoista
  6. Jatkoa tuolle anoyymille joka ihmetteli lupauksia 6kk päähän -- eihän järkevä sellaisia lupaakaan noin pitkän ajan päähän, sen näkee ajan kuluessa -- jos joku satavarmana lupaisi niin sitten ei ole järkevä mies....

    VastaaPoista
  7. EIhän kukaan kerro blogissaan KAIKKEA mitä elämässä tapahtuu. Sehän edellyttäisi ensinnäkin 24/7 videointia ja ketä kiinnostaa jokainen vessassakäynti ja nenän niistäminen.
    Sinähän purat tänne yhtä aspektia elämästäsi eikä muiden aspektien pois jättäminen tai vähemmän mainitseminen tarkoita, että sillä saralla ei tapahtuisi mitään.
    No, arvostelijoita, joilla ei ole mistään mitään tietoa, mutta luuloja ja oletuksia kyllä löytyy näköjään aina.

    VastaaPoista