Lukijat

perjantai 13. helmikuuta 2015

Valittamisen makuun päästy

Niin kuin tuossa aiemmin jo kirjoitin niin olen hurahtanut vaihtamiseen. Vaihtelen tytöille vaatteita jos sattuu joku iso sekapaketti sopivaa kokoa vastaan. No, sanoishan sen järkikin ettei 12 ja 14-v:lle kelpaa MIKÄÄN. Ei niin mikään! Hain viime viikonloppuna jätesäkillisen vaatteita, jotka oli mun mielestä ihan tyttöjen näköisiä. No, säkissä oli 26 vaatetta ja niistä kelpasi toiselle YKSI vaatekappale (se pääsi jopa instaan asti, eli oli vissiin sitten todella hyvä) ja toiselle kaksi. Ei jumaliste! Hyvä minä, hyvin onnistuttu taas. Kuopus "lohdutti" että onnistuin tällä kertaa paremmin kuin viimeksi. No eipä siltä tunnu. kahdestakymmenestäkuudesta vaatekappaleesta KOLME kelpasi. Aika paha feilaaminen multa. Jospa nyt taas muistaisi että ei kannata edes yrittää kun itselle siitä tulee vain paha mieli. Selvästi päässeet liian helpolla elämässä kun eivät osaa arvostaa. Ihan sama mitä mä yritän niin perseelleen menee. Kuopus ragesi (joo mä koitan käyttää tätä teinijargonia) jo autossa kotimatkalla kun joutui kantamaan kauppakassin autoon. Mä toki suutahdin siitä myös ja ripitin sitten sitä siitä miten mä en täällä kyllä kovin paljoa vaadi vaan kovin helpolla pääsevät ja sitten vielä kehtaa valittaa pienen kauppakassin kantamisesta. Tästä tuleekin leppoisa viikonloppu näköjään.

Valivali nro kaksi koskee sormiani.





Valkosormisuuskohtauksia on iskenyt useammin ja useammin. Kestävätkin pitempään kuin ennen. Viime vuonna kohtasin tämän ensimmäisen kerran. Eilinen kohtaus kesti jo tunnin ja silloin nuo valkoiset alueet on ihan tunnottomat. Kohtaus on aina tullut töistä kotiin ajaessa, omituista. Lämpötila vaikuttaa niin, että ei sitä kovilla pakkasilla tule vaan just nollakelillä. En tiedä mitä tuon kanssa nyt sitten pitäis tehdä. Odotella kesää vissiin ja seurata tilannetta.Kai mä tulen vanhaksi ja rapistun pikkuhiljaa. Ekaks kuoleutuu ja tippuu pois turhat ulokkeet niin kuin sormet. Siitä se tauti kai sitten etenee ja korjaa lopulta koko naisen.

Parempaa viikonloppua muille.






4 kommenttia:

  1. Oi, miten tuttua! Vielä vähän aikaa sitten saattoi ostaa hyviä vaatteita, kun kohdalle osui halpoja oikean kokoisia, mutta nykyisin se on aivan turhaa. Olen koittanu tyttöjä kiskoa alennusmyynteihin mukaan, mutta enimmäkseen niille ei mikään kelpaa ja ostavatkin jotain sellasta, joka ei ole edes alessa.

    Mutta aika valkoset on sun sormet. Outo vaiva tuokin... mutta valita ihmeessä, niin sitten meitä on edes kaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä täältä valitusta tulee! Yhtä vuoristorataa koko elämä näköjään koko ajan. Onneksi oli äsken esikoisen kanssa hauskakin hetki niin mieli on hitusen parempi.

      Poista
  2. Googlaa Raynardin syndrooma. Paskamainen vaiva, mutta ei vaarallinen. Löytyy siihen jotain tabujakin, jotka estää, mikäli alkaa olla jatkuva riesa.
    Paula

    VastaaPoista
  3. Mun valkosormisuutta on tutkittu sairaalassa ja syyksi todettiin olkapunoksen hermojuurioireyhtymä (tai hermojuuren oireyhtymä, en muista miten se kirjoitetaan) eli mun kohdallani on sekä hermot että verisuonet puristuksissa ja siksi mun kädet puutuu itsekseen mutta varsinkin kun joudun työskentelemään kädet ylöspäin. Valkosormisuus alkaa jo +10 asteen tienoilla ja menee pahemmaksi mitä kylmempää on eikä aina tarvita edes kylmää keliä vaan kaikki sormet menevät aivan vitivalkoisiksi. Kesto on usein monta tuntia eikä siihen edes auta vaikka kuinka lämmittelisi käsiä. Paskamainen vaiva. Kyseessä voi olla myös Paulan mainitsema Raynaudin syndrooma jota myös tupakoitsijan taudiksi kutsutaan mutta se kannattaa selvittää joka tapauksessa koska vanhemmiten homma menee vaan vaikeammaksi.

    VastaaPoista