Lukijat

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Meidän joulu meni jo

Päätin perjantaina yhtäkkiä ja yllättäen, että meillä vietetäänkin joulua jo lauantaina. Lapset ovat siis exällä tänä vuonna, mutta tämän viikonlopun mun luona. Siispä joulu pystyyn. Koska mä olen aikuinen niin saan päättää koska meillä on joulu.

Perjantaina ruokaostokset, lauantaiaamuna joulusauna ja riisipuuro, sitten piparinvääntöä ja torttuja, ruokaa napaan ja lahjojen aukaisu. Ähky, sokerihumala ja lahjailo :). Siinä se sitten meni. Illalla leikittiin laiva on lastattua, suosittelen jos haluat tajuta oman järjenhitautesi suhteessa lapsiisi :D. Googlettaakin piti kun en tiennyt kaikkia sanoja mitä ehdotettiin, esim. "nonaani"= nestemäinen hiilivety, jonka molekyylissä 9 hiiltä ja 20 vetyä. Hauskaa oli, naurettiin ihan kippurassa kaikille itse keksityille sanoille ja niiden keksityille merkityksille :D.

Kiva päivä oli ja lapset olivat tyytyväisiä. Kohta kun pistän lapset junaan niin alkaa varmaan  toden teolla hiipimään jouluahdistus päälle.

Viime viikolla saatiin iskän kanssa rempattua yläkerran toista huonetta, eli se odottelisi vielä maalausta, jospa siis sitä tekisin joulun aikaan vaikka. Mitään käyttöä sille huoneelle ei kyllä ole kun kuopusta ei huvita sinne muuttaa alakerrasta.

Mahanpohjassa ja silmäluomissa tuntuu kyllä selkeästi kasvava jouluangsti. Töitä saa onneksi tehdä aatonaattoon asti reippaasti.

No, kohta se on oikeastikin ohi.

12 kommenttia:

  1. Hyvä päätös!
    Kuka sen sanoo että kalenterin mukaan pitää viettää sillä jos haetaan sitä oikeaa joulun henkeä ja ajatusta, niin joulun - toisin sanoen toisten muistamisen ja antamisen ilon - pitäisi olla jokapäiväistä joten sä olet enemmän oikeassa kuin ne miljardit muut jotka viettävät joulua silloin kun sitä kalenterin mukaan vietetään.
    Niin ja olihan tuo sun päätös muksujenkin kannalta kaikkein parhain.

    Angstille huutia, käy hakemassa jurtalta Rotten Tomatoes'in listaus ja katso ne kaikki 7 paskinta (ever) joululeffaa niin ei paljon ahdista koska leffojen aiheuttama raivotila pistää tekemään vaikka mitä! :D

    Mukavaa sunnuntaita ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä koitan laihduttaa täysillä koko joulun :D. Tai sitten teen töitä täysillä koko joulun. Tai sitten angstaan koko joulun. No, ehkä se jotenkin menee.

      Poista
  2. Loistoajatus! Ja noinhan ne tekee monessa perheessä, missä lapset on poissa jouluaattona. Ja lapset on iloisia, kun saavat useamman joulun :) sille sama, minä päivänä ne on. Kohta kumminkin siirretään joulu lähimpään viikonloppuun, niinku on siirretty juhannuskin.

    Turha ahdistua joulusta, se on vain pari joutavaa pyhäpäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kiva kun saa muutaman lisävapaan sentään. Tosin pitkiähän ne on jos ei ole mitään kivaa tekemistä :(

      Poista
  3. No sama on meillä meininki tosiaan ollut, paitsi tänään. Olen joka toinen vuosi järkännyt joulun jonain muuna kuin oikeana päivänä ja toimii ihan hirmu hyvin meillä ainakin. Sehän on vaan numero kalenterissa!

    Toivon, että sun jouluangstisi helpottaa, mua auttaa se, että esikoinen on kuitenkin mulla kotona enkä oo yksin. En tiedä vaivaisko muuten muakin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se viimeistään joulun jälkeen helpottaa :)

      Poista
  4. Hienosti järkätty. Ol ylpeä itsestäs.

    Mulla on jouluangstien äiti. Viimeinen yhteinen joulu, feikkijoulu kerrassaan. Ahistaa!!!

    Tsemppiä sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huhhuh, tsemppiä sullekin! Se viimeinen joulu oli KAMALA! Mutta se meni kuitenkin jotenkin ohi :). Sullakin siis menee!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Tiedäthän sä mut, kun jotain keksin niin sitten tapahtuu ja nopeesti :D

      Poista
  6. Syöt suklaata, juot jotain hyvää, katot Lumiukon ja Samu-Sirkan joulutervehdyksen, teet palapeliä ja luet jotain hyvää kirjaa. Esim. Meren katedraali 1.000 sivua. Riittää joulunpyhiksi :D .
    T. Terppuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nääh, mä luulen että teen mielummin jotain epäjouluista, esim. tyhjennän kellaria vedestä, siellä varmaan on taas sitä kun on satanut niin paljon.

      Poista