Lukijat

torstai 17. joulukuuta 2015

Prahan reissu heitetty

Prahan reissu miehen kanssa heitetty. Lennolla tietysti jännitin ja mies silitti kiltisti polvea rauhottaakseen. Pisteet kotiin.  Viisi päivää, viisi kävelyn täyteistä päivää. Kilometrejä tuli päivässä yleensä reilu kymmenen vaikka osa matkoista taitettiiinkin julkisilla. Käytettyä tuli ratikkaa, metroa ja bussia. Ai niin, matkan alkajaisiksi tapasin miehen veljen pikaisesti. Kivaa, en ole enää niin näkymätön...

Lennolla tietysti jännitin ja mies silitti kiltisti polvea rauhottaakseen. Pisteet kotiin. 

Ensimmäistä päivälippua ostaessamme jouduimme hyvin Puolismaiseen tilanteeseen. Selvitetty oli, että lippuja saa JOKAISESTA tupakkakapasta ja asemien automaateista. No, tupakkakauppa ei ole mik tahansa tupakkaa myyvä kauppa, joten sen löytäminen oli vaikeaa. Ja sitten kun löytyi niin oli kiinni. Metroasemalle siis. Automaattiin meillä ei ollut tarpeeksi kolikoita ja hetken automaatin ympäristössä palloiltuamme todettiin että jotain on keksittävä. Asemalla olevassa kioskissa luki selkeästi että he eivät vaihda rahaa, eikä he ole mikään infotiski. No, me sitten juonittiin hetki että millaisilla ostoksilla saamme rahat sopivan kokoisiksi että saadaan automaatista liput. Mies suoritti ostoksen ensin ja poistui takavasemmalle. Minä sitten seuraavaksi. Nainen epäilevästi kuunteli mun suklaapatukkatilauksen ja kysyi että tarvitaanko me liput? Mä en mukamas ollut ymmärtävinäni kysymystä kun ajattelin että ei suostu myymään niin isolla rahalla sitä patukkaa vaan änkytin että ei ole pienempää. Mummo toisti kysymyksen muutamaan kertaan ja jouduin sitten myöntämään juoneni. No, kas kummaa, kioskissa myytiin sitten kuitenkin MYÖS lippuja :D. Naurusta ei meinannut tulla loppua. Eipä käynyt pienessä mielessäkään mennä kysymään lippuja  kioskista, joka ilmoittaa selkeästi ettei sieltä tarvitse mitään rahanvaihtoa koittaa saati kysellä tyhmiä!

Toinen Puolismainen tilanne melkein sattui kännykkää räplätessä. Oltiin käyty juuri seksivälinemuseossa, josta tuliaisena lähetin kaverille kännykällä otetun kuvan jättimäisistä dildoista. Isoimmat ovat mun reiden paksuisia ja mulla ei todellakaan ole mikään kapoinen reisi.


Räpläsin kännykällä facebookia ja uutena ominaisuutena siellä on, että se näyttää joskus päivitystä helpottaakseen valmiiksi kameralla otettuja kuvia. Siitä vaan täps ja täps niin kuva päätyy päivitykseen. No arvaatte varmaan jo, että tuo kuva meinasi pamahtaa uutisvirtaani! Ei jäänyt enää kuin yhdestä napinpainalluksesta kiinni! Hitto kun peljästyin!

Nähtyä tällä kertaa tulivat:

Terezinin keskitysleiri
Ydinsotamuseokierros
Petrin torni (minieiffeltorni, 299 askelta huipulle)
Kampa-saari
Vituksen katedraali
Euroopan pisimmät rullaportaat Namesti Miru metroasemalla (sinne piti ajaa vartavasten niitä rullaportaita ajelemaan)
Tv-torni
Seksivälinemuseo (jossa nimme myös about 1930 luvulla filmattua pornoa! Herran jestas!)
Ohjattu kiertoajelukin ehdittiin vetää

Ensimmäinen mieskiukkukin tuli koettua, ei ole kovin rakentava kiukuttelija.

Lomailijana se on hieman eri kastia kuin minä, piti olla tarkkana että pysyi perässä. Pään kun käänsit hetkeksi ja katsoit eri suuntaan niin mies oli saattanut ehtiä jo muutamankymmenen metrin päähän vaikka juuri oli seissyt kiltisti vieressä. Päikkäreitä ei vedelty, eikä kakkuja syöty (niin kuin Helmen kanssa). Eksyttiinkin joka päivä ja monta kertaa, uskomattoman vaikea kaupunki tuo Praha. Hotellillein löydettiin lukemattomia eri lähestymiskulmia.

Tässä muutama turistikuva










12 kommenttia:

  1. No mä odottelinkin päivityksiä, mutta sitähän on oltu matkoilla :D. Paljon ehditte nähdä. Varmaan on kaaduttu puolikuolleena sänkyyn, kun on hotellille päästy.
    Matka on kyllä mielenkiintoinen koetinkivi parisuhteelle. Siellä yleensä jotakin paljastuu toisesta tai lähinnä luonteesta. Tuli itsekin tyypättyä tuo homma syksyllä.
    T. Terppuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin uni tuli kyllä helposti. Rakkulatkin paranee aikanaan. Oli päiviä kun lähdettiin aamulla ja tultiin vasta illalla hotellille nukkumaan. Huhhuh, jottenko sanoisi!

      Poista
  2. Kiitos kuvista, ne olit mielenkiintoista katseltavaa mutta koska mä olen ollut aika pitkän aikaa pois kuvioista, niin mun on pakko kysyä että...ööö...sulla on tšekkiläinen mies? Vai ymmärsinkö mä väärin tuon velijutun?
    Tätä kirjoittaessa en ole vielä ehtinyt lukea sun vanhempia postauksia mutta meen kyllä ronehtimaan josko sieltä löytyis tietoa...

    Niin ja mukava kuulla teikäläisestä ja hyvä että reissu meni ilman mitään ongelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiii, huono ulosanti mulla. Matka alkoi miehen kämpiltä kotosuomesta, josta se piti noutaa kun eivät velipojan kanssa olleet kumpikaan ajokunnossa iloisen jälleennäkemisensä jälkeen. Ihan kotimaista tekoa ovat molemmat, ei kun nyt mä valehtelin, Ruotsintuonteja, mutta hyvin varhaisessa vaiheessa tapahtuneita :D. Ei ole jäänyt havaittavia haittoja siitä :D

      Poista
    2. No minä taas. Selailin noita vanhoja mutta sain sen käsityksen että sä olet sen reissussa olevan miehen kanssa? Niin ja eihän sitä jumalauta tarvitse olla tsekkiläistä miestä jos sen veljen tapaa Prahassa. Kiesus että minoon tyhmä pässi...

      Poista
    3. Joo mä olen sen reissussa olevan miehen kanssa, tosin se reissu loppui jo :D. Ja sen veljenkin tapasin suomessa :D. Et sä oo tyhmä pässi, mun ulosantini on vain liian lyhkästen yöunien sumentama. Kiva muuten kun oot takaisin!!!

      Poista
    4. Mukavaa olla taas täällä ja kiitos selvennyksestä :D

      Koskas sitä pääsee häitä tanssimaan? Minä muut paimenet oltais tulossa Kleinbussilla jos vaan sopii ;)

      Poista
    5. Nooo, jos mä tapasin sen veljen VUODEN päästä meidän ensitapaamisesta eikä mitään R-sanoja tai muitakaan höpönlöpöjä ole sanottu niin veikkaanpa että mua kositaan about sitten kun helvetti jäätyy :D. Vai voisikohan R-sanaksi laskea sen, että jakoi aamupalatuoremehunjämät niin, että mä sain koko lasillisen ja itselleen lantrasi vedellä jämät kun loppui kesken ja sitten kun tempaisin vielä aamukahviin tarkoitetut maidot siihen mehulasiini unenpöpperössä niin olisi antanut sen lantratunkin mehun mulle. Jos se oli sen tapa sanoa se? Mä taidan haluta ajatella niin :). Kutsu tulee varppina sitten postissa :D

      Poista
    6. Oi! Kaikki nuo ovat rakkauden tekoja joten kyllä se nyt vaikuttaisi siltä että kaikki on selvää. Istuta ukko pöydän ääreen ja rupeatte rustaamaan kutsuja niin minä sanon noille paimenen perkeleille että ottavat juhlatamineensa naftaliinista ja ryhtyvät kunnostamaan niitä jos (ja kun ) kunnostettavaa löytyy!
      Me taidetaan tulla kahdella Kleinbussilla koska huhut teidän häistä kiertää täällä tundralla vähän saatanan sukkelaan eikä meillä ole tapana jättää ketään kyydistä :D

      Poista
    7. :D on kyllä kiva kun olet tullut takaisin!

      Poista
  3. Kerranhan mä täälä jo kävin, mutta unohdin kommata :-D
    Hauskaa nähdä kaupunki eri näkökulmasta. Vaan väitän, että yhtä paljon et hysteerisnauranu, kuin vuosi sitten ;)
    Mieskiukku jäi heti kaihertamaan? Kerro heti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllähän siellä nähtävää riittää! Joo ei ehkä hysteerisnaurettu niin paljoa kuin vuosi sitten, vaikka sitäkin kyllä tapahtui :D. Mieskiukkuhan lähti siitä kun molemmat etsivät omilla puhelimillaan, että miten pääsee Prahasta Tereziniin. Läppäri oli kyllä mukana, mutten saanut wifiä toimimaan, joten puhelimen varassa mentiin. Mies päätyi eri reittiin kuin minä, eikä oikein halunnut uskoa, että olisin oikeassa, vaikka perustelin. Rämpytti vaan puhelinta ja googletti. Kysyin että luitko erään Tripadvisorin linkin, jossa asia selitettiin, mukamas luki. Kysyin, että luitko loppuun asti (se on niin kovin hätäinen googlettaessaan, että olin varma ettei lukenut loppuun asti). No, ei sitten löytänyt sitä samaa reittiä kuin minä vaan turhautui ja kiukustui ja paineli nukkumaan kiukuspäissään. Aamulla hyväksyi sen, että mulla oli reitti tiedossa (se oikea...). By the way, me eksyttiin varmaan enemmän miehen kanssa kuin sun kanssa, yllättävää :D

      Poista