Lukijat

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Vihannesosastolla

Tänään oli ihan hauska päivä! Aamu alkoi klo 7 kun pää rupesi suoltaman ajatuksia vaikken olisi vielä halunnut edes ajatella. Tunnin kärvistelin ja nousin aamukahville ärsyyntyneenä.

Saunamiehen parisuhdestatus tuli eilen kysyttyä tekstarilla, sinkku on, joten tiedä jos tässä vielä innostuu saunakutsuun myöntävästi vastaamaan. Eilen en vielä pyynnöstä huolimatta innostunut. 

Olin saanut Terapiamieheltä (pitää kirjoittaa joku miesten selitysosio tähän blogiin että pysytte perässä kaikissa terapiamiehissä :D) kutsun katselemaan pikkuautokisoja, joissa päristeli söpöllä pinkillä Barbien autollaan ja päätinkin sitten poistua kotoa ja käydä moikkaamassa häntä kun kerrankin oli mun hoodeilla. Kisakatsomossa ei juuri naisia näkynyt ja miesmateriaalikin oli hieman nörtihköä, mutta ihan hyvähän mun oli poistua kyllä kotoa edes kerran viikonlopun aikana. Ihan kivahan sitä tilaisuutta oli ihmetellä, vähän kyllä meinasin repeillä kun miehet niin tohkeissaan ruuvailivat pieniä autojaan :D. Terapiamieshän on käynyt mua moikkaamassa kisssanäyttelyssä, veikkaan että hänellä on ollut samanlainen fiilis siellä kun mammat tohkeissaan kiillottelivat kissojensa peräreikiä :D.

Sen jälkeen reipastuneena lähdin Prismaan, koska Käänteisvertaismies on suositellut vihannesosastoa puolisonhakutarkoitukseen. Kolme kertaa kävelin osaston läpi, kerran koitin katsekontaktia, ei onnistunut :D. Mutta verkot oli vesillä! Oli siellä komeita kesäkurpitsoja kuitenkin. Päätettiin suunnata joskus yhdessä Prismaan iskemään miehiä ja naisia, kvm:lla on kuulemma jo jokin suunnitelma sitä varten! Siitä saattaa tulla varsin hulvatonta! Mua hieman huoletti että pystynkö mä semmoiseen parityöskentelyyn selvinpäin, mutta Kvm lupautui tarvittaessa kuskiksi :D. Tai sitten mennään etkoina ennen baari-iltaa. En malta odottaa! Kuulostais kyllä ihan semmoiselta, mitä pitäisi Helmi sun olla todistamassa, tai ehkä jopa osallisena jotenkin :D

Huomenna töihin, jeee, hirveä työviikko taas alkamassa! Yhden projektin startti siirtyi viikolla eli vieläkään ei helpottanut...

9 kommenttia:

  1. Mä osallistun asustamalla sut! (pitäiskö mun tehdä otsapanta!?)

    Anyway, hyvä, että lähdit johonkin! Hetken aikaa sait ihailla miesten barbieautoja ja olla miettimättä <3

    VastaaPoista
  2. Olen asioinut vihannesosastolla sinkkukorikin kädessä useampaan kertaan ilman mitään säväreitä, katsekontaktia tai värinää voimakentässäni. Mitähän mä teen väärin? :)

    VastaaPoista
  3. Ikinä koskaan milloinkaan ei missään kaupassa millään osastolla ollut mitään elämään tai vinkeisiin katseisiin liittyvää tapahtumaa, evö. Aivan ylihypetetty idea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käänteisvertaismies väittää että vihannesosastolla on äksöniä. Mä en usko ennen kuin näen :D

      Poista