Lukijat

torstai 2. kesäkuuta 2016

Mielikuvituspoikaystävä

Kirja-arvostelu Mielikuvituspoikaystävästä:

Luin Henriikka Rönkkösen Mielikuvituspoikaystävän  yhdeltä istumalta. Kirja vei totaalisesti mukanaan! Sinkkublogia olen lukenut jo pitkään ja samaistunut. Tehnyt mm. Määmatkan blogin innoittamana. Samaistuin myös kirjaan, ihan täysillä! Elin eron jälkeisen ajan kirjan mukana uudestaan. Nauroin, mä niin nauroin! Pieni silmienkostuminenkin kävi, mutta melkein joka kappaleessa nauroin. Aivan mahtavaa viihdettä, joka ei välttämättä kyllä aukea kuin sinkkuelämän muistaville. Eli jos kauhistelet mun blogia niin sitten en suosittele myöskään tuota kirjaa :). Sinkkuelämä on raskasta, mutta tuon kirjan luettuani totesin että en ole yksin :)

Jos katsoo kirjan sisällysluetteloa niin tota noin, ihan kuin olisi omasta elämästäni...

 Koska ennakkotilasin kirjan innoissani, sain sen nimmarilla ja liskotarralla :D. Ihanaa! Ensiksi luin tuon nimmarin niin että siinä luki "Hullu". Ajattelin että totta, niinhän mä tosiaan olen, mutta tajusin sitten sen Henriikaksi viimein  :). En ole IKINÄ ennakkotilannut ainuttakaan kirjaa, saati saanut kirjaa nimmarilla. En myöskään ole koskaan ymmärtänyt kirjojen omistamista ja tänä vuonna olen ostanut niitä jo kolme.


Se eilinen lounastreffimies ilmoitti että ollaan ihan eri planeetoilta, joten tarinamme on tässä :). Olin päätymässä itse samaan. Ei harmita edes. Se tyttöystävämies harmittaa vieläkin. Se ei siis edes soittanut takaisin. Tekisi mieli viedä sen postilaatikkoon kilo kakkaa. Mutta en vie. :). Mielikuvituspoikaystäväni saattaa viedäkin :)

6 kommenttia:

  1. Uusimmassa Menaisissa oli Rönkkösestä juttu, tykkäsin! Pakko lukea toi kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos mä olisin naisiin päin kallellani niin ottaisin Henriikan mun mielikuvitustyttöystäväksi :D. Tai no, voihan mulla olla mielikuvitustyttöystävä vaikka olenkin hetero! Miks ei?!

      Poista
  2. "Eri planeetoilta" olitte itse asiassa ihan samalta, mutta sinne ei vain mahdu kahta samanlaista ;)

    Ihanaa saada henkilökohtainen varoitus liskotarran myötä itse kirjailijalta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen kyllä että oltiin liian samalta planeetalta :D.

      Poista
  3. Hmm. Jos se onnistuu treffaa jonkun tältä tellukselta niin hyyyvä juttu! Kertoko miltä planeetalta ite oli? Se Tyttöystävämies kannattaa jättää omaan arvoonsa..luuseri.
    Mä olen kans joskus miettiny että jos tytöistä tykkäis niin olisiko niin paljon kähinää?
    En tiä.

    T. Tökkiouti

    VastaaPoista
  4. Mä tykkäsin tästä kirjasta tosi paljon. Tunnustan, että luin itse sen enimmäkseen seksijuttujen takia (kirjoitan niistä itsekin) ja ne toimivatkin ihan loistavasti. Nauroin ääneen monta kertaa.

    VastaaPoista