Lukijat

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Pettynyt

Mä olen niin pettynyt. Meillä oli sen miehen kanssa mukavat parin päivän treffit, tosin se on aiheuttanut mussa ahdistusta puhumalla jo lasten tapaamisesta yms. mutta olen voinut sanoa että lopettaa tuommoiset puheet kun mua ahdistaa ja että pitää ottaa iisisti ja rauhallisesti tai karkottaa mut.

Meillä on ollut tosi mielenkiintoisia keskusteluita hörhöstelyjutuista ja on ollut kivaa kun on ollut noin haastavaa juttuseuraa.

Koska mä olen epävarma nainen, olen välillä vilkaissut toisella nettitreffiprofiililla että kuinka aktiivinen hän on siellä. Eli lähinnä että käykö siellä vai ei. En ole ylpeä siitä. Mun profiilini on tyhjä, kuvaton ja tekstitön. Ja kas, mies oli lähettänyt sille eilen flirtin. Mistään yksinoikeudesta ei ole sovittu, mutta jos aktiivisesti tuolleen etsii uutta seuraa niin kyllähän se pistää epäilemään miehen kiinnostuksen tasoa. Vaikkakin on sanonut lukuisia kertoja että miten ihana mä olen ja miten välittää ja tykkää ja haluaa tutustua muhun enemmän. Viimeisimmät tunteidentunnustukset tulivat eilen sen jälkeen kun oli flirttaillut tyhjän profiilini kanssa.

Miltä tuo minusta tuntuu? Päällimmäinen fiilis on "no niin... pitihän tää arvata taas". Ei tullut fiilistä että pakko vetää litra viiniä ja itkeä. Semmonen pettynyt ja lannistunut fiilis vain.

Kovin erikoinen, mielenkiintoinen ja ajatuksia herättänyt viikko. Ehkä mä olen pikkuhiljaa oppinut suojautumaan.

Pettynyt olen silti.

20 kommenttia:

  1. Kysy siltä mitä se flirtti meinasi! Ei tuo juttu teidän väliltä mihinkään katoa ellei kissaa nosteta pöydälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysyin, vastaus oli vähintäänkin outo. Ei viikon tuntemisen jälkeen pidä olla koko ajan outoja ja ahdistavia juttuja.

      Poista
  2. Paska jätkä :( Minä loukkaantuisin tuollaisesta syvästi.

    Ihmetyttää tosin, että miksi ihmeessä flirttasi "tyhjälle" profiilille!

    -Anette

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, samaa ihmettelen. Toisaalta ei ole oikeutta loukkaantua kun mitään ei ole luvattu, mutta loukkaannuinhan mä silti

      Poista
  3. Kuten itse totesit "Ei tullut fiilistä että pakko vetää litra viiniä ja itkeä. Semmonen pettynyt ja lannistunut fiilis vain."
    Jotenki nyt vaan luulen ettet kuitenkaan erityisen harmissasi ole, pettymyksestä huolimatta? Voin tietty väärässäkin olla..mutta jotenkin on sellanen kuva ettei sua niin kauheesti tuo edes kiinnostanu. Joutaa mennä?
    T. Tökkiouti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin... en tiedä. En jaksa tänään vielä päättää, mutta varuillani olen. Kova poika on selittelemään.

      Poista
  4. Katsoisit ennemmin vaikka potkupalloa kuin treffisivuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nythän sä läpän heitit :D. En ikinä, IKINÄ!

      Poista
  5. Olemme kai sitten samaa mieltä että kumpikin on täyttä ajanhukkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emme ole samaa mieltä ilmeisesti kuin jalkapallosta :D

      Poista
  6. Päivän vitsi: Jos kyllönen ja soini muuttas Kemijärvelle ja olis tantrasillee, niin maassa oli uusi Kemijärven massaliike.

    Näin sovinistisikana ihmettelen tuota kyllöskän heittoa. Kun itse on tuollainen vähälahjainen jokinorsu, niin kannattaa silloin heittää seksiahdisteluläppää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä tietty, arvon Lapasmies olet ite jumalan lahja naisille?
      T. Tökkiouti

      Poista
    2. Noin vanhaksi naiseksi olet harvinaisen fiksu, koska olet oikeassa.

      Poista
    3. Jep, toinen jalka haudassa :))
      T. Tökkiouti

      Poista
  7. Kyllähän sellainen mies on yleensä peluri, joka puhuu suurista tunteista lyhyen tuntemisen jälkeen. Paskanpuhuja siis.

    VastaaPoista
  8. Komppaan muita siinä, että jos muutaman näkemisen jälkeen aletaan kovin intohimoisesti puhumaan syvistä tunteista niin haiskahtaa vahvasti pelurilta. Kannattaa joko vaan käyttää tyyppiä hyväksi eikä antaa tunteille valtaa tai sit dumpata.

    VastaaPoista
  9. Nyt hälytyskellot soimaan heti alussa, peluri mikä peluri! Ei kannata ajatella, että "kattellaan" mitä tästä tuloo.

    VastaaPoista
  10. Unohda. Minä katselin tuollaista miestä vuoden, ajatuksella että kai tämä tästä kun kunnolla tutustutaan. Syö naista niin paljon, että suhde lähtee kasvamaan kieroon. Ovea menevälle.

    VastaaPoista