Lukijat

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Autokauppias

Onnea mulle 400 000 sivunäytöstä. Aikamoinen määrä! Kohta 5 vuotta täynnä, aikamoinen määrä siinäkin.

Akupunktiota toinen kerta käyty, mutta eipä taida mitään tapahtua. Ensi viikolle sitten lisää lääkäreitä. Olin Hörhiksen luona akupunktion jälkeen eikä mulla ollut oikein kivaa. Selkeesti se toinen lääke ei tehoa yhtä hyvin kuin ensimmäinen. Näin että sillä sentään oli se lääke minkä sanoi saaneensa. Mun pitäis ehkä viilentää koko kaveruushomma. Mutta sitten mä jään tosi yksinäiseks. Haluaisi lähteä mun kanssa jäämerelle, mutta ei kuulosta hyvältä idealta. Koko jäämeri alkaa kuulostaa huonolta idealta kun oon niin väsynyt. Mitä mä sit teen mun kolmen viikon loman? Makaan? Ei helvetti.

Deittipalstalla olen hengaillut, mutta mä en tunnu kiinnostuvan kenestäkään, edes semmoisista joista kyllä normaalitilanteessa kiinnostuisin. Mä olen siis selkeästi epänormaalissa tilassa. Pitäisi saada laitettua se palsta taas kiinni.

Mulle iski autokuume ja meinasin innostua ihan ostamaan auton. Puhuin puhelimessa automyyjän kanssa ja mies kyseli mun autosta jonka olisin antanut vaihtoon. Kerroin sen olevan 1,4 litrainen diesel-Yaris. Narisevalla automyyjän äänellä se toteaa että kun ei ne ole 1,4 litraisia vaan 1,36 litraisia. Siitä sitten vähän aikaa väännettiin, kaivelin rekisteriotteen hanskalokerosta ja niin siinä perkeleen läpyskässä lukee kyllä että 1,4 litrainen, mutta iskutilavuus on 1,36. Runkefäärdin (niin kuin Paimen asian varmasti ilmaisisi) tsäänssit autokauppoihin alkoi mennä kyllä hyvää vauhtia pieleen ja totesinkin hetken päästä että taidan kuule jatkaa Yariksella ajelemista ihan rauhassa. Mua rupes niiiiin vituttamaan se asenne millä mua, asiakasta, kohdeltiin. Joo mä olen nainen, mutta ihan samanlaista rahaa mä auto-ostoksilla käytän. Ei ilmeisesti kelvannut.

Huomenna alkaa kahden viikon tuurausputki töissä ja esikoinenkin pääsee kesätöihin. Tulee rankat pari viikkoa mulle, mutta kai sen kestää. Onneks sain sen lekurin sunnuntaille, ettei tarvii työaikaa siihen käyttää, sitä varten kun täytyy reissata taas Helsinkiin.

Jotenkin tuntuu että kesä on jo ohi.

8 kommenttia:

  1. Kuis olis ihan vain loma jossain lähistöllä ja totaalisessa rauhassa? Kai se Jäämeren reissu aika monta euroa nielisi, joilla taas voisit antaa ihan kunnolla hemmotella itseäsi.
    Ja ei, sellaisessa seurantarpeessa tuskin olet, että hörhöilijän kanssa haluat reissuun lähteä. Seuralainen on ihan jees, mutta noinkin pitkällä matkalla vääränlainen seuralainen saattaa käydä kidutukseksi.
    Yksinäisyyden suhteen voin vain vinkata, että voihan niitä ystävyyssuhteita etsiä naisistakin. Ihan vain paikalliset seurat ja harrastukset noin ylipäätään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain hemmottelua pitäisi keksiä kyllä, tietäis vaan että mitä. Hörhiksen tämän hetkinen lääkitys ei kyllä toimi yhtä hyvin kuin se edellinen, joten seura ei ole kovin mukavaa. Onneksi mulla on muutama hyvä virtuaaliystävä :)

      Poista
  2. Saatko lapsia luoksesi lomasi aikana? Jos saat, niin silloin ei varmaankaan ainakaan aika kävisi pitkäksi ja makoilustakin voisi vain haaveilla...

    Esim. Helsingissä (jonka liepeillä otaksun sinun asuvan) on paljon mahtavia ulkoilu- ja muita ajanviettopaikkoja kesällä. Luulisi, että lastenkin kanssa löytyisi kohteita vaikka millä mitalla!

    Lämpöisiä kesäpäiviä sinulle Puolis ja valoisampia näkymiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset on kolmesta viikosta viikon verran, eli pari viikkoa jää mulle tyhjää vielä. Kyllähän se kuluu jotenkin. Toivotaan että näkymät kirkastuu mullekin.

      Poista
  3. Miten teidän olis tarkoitus sinne Jäämerelle mennä? Autolla ajaa kahestaan? Tyypin kanssa, joka pitää sua naisenaan. Ei ihme, että se tuntuu sinusta huonolta ajatukselta...

    Ja hyvin hoidit autokauppiaan! Jos osaa tehä kauppaa vaan miesten kanssa, niin pitäköön autonsa.

    Mutta tiiäkkö, minusta alko eilen tuntua kans siltä, että kesä on ohi. Keltainen rypsipelto ei oo enää keltainen. Kylmää, sateista, tuulista. Syksy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Autolla joo. Mä en missään vaiheessa oo sanonut ottavani sitä mukaan! Mutta jotenkin se vaan koittaa tunkea mukaan. Mä tod näk perun koko reissun.

      Poista
    2. Ai se meni silleen. Kumma tyyppi kyllä. Jäämeri olis kyllä hieno. Mie bongasin just äsken sellasen yleisöristeilyn, jolle haluan ehdottomasti: Hesasta lähtee pieni alus päivittäin Söderskärin majakalle. Meen vaikka yksin, jos kukaan ei lähde mukaan...

      Poista
  4. Koskakos se sun loma on? Lähde käymään täällä! :-)

    VastaaPoista