Lukijat

tiistai 2. elokuuta 2016

Härdelli

Ai että kun meni taas hienosti. Lapset lähtivät hakemaan passia Pasilasta. Olivat ilmeisesti keskenään sopineet että vanhempi menee lempikauppaansa ja nuorempi sillä aikaa poliisitalolle. Nuorempi ilmeisesti oli isältään saanut ohjeita, koska ei kysellyt multa mitään. Laitoin viestiä että tietäisin itsekin missä mennään. Oli löytänyt ilmeisesti oikean paikan ja saanut jonotuslipun. Kerroin että on varmaan useampi numerosarja eri asioille, eli pitää olla tarkkana. Jossain vaiheessa huomasin sävystä että nyt on mennyt hermot ja ehdotin että jospa pyydetään isosisko avuksi (odotteli jo juna-asemalla). Isosisko voi kuulemma lähteä yksin junalla kotiin kun ei siitä mitään hyötyä siellä ole. "Kuka laittaa 13v lapsen hakee jtn passii ite pasilasta" tuli tältä 13-vuotiaalta.  Niin... Kuka on niin huono ihminen että niin tekee. Siinä tapahtui sitten pienimuotoinen provosoituminen puolin ja toisin ja kuopus ilmoittikin että ei  lähde koko reissuun. Ilmeisesti exä siellä sitten toisessa viestiketjussa koitti jeesailla (ei hajuakaan että miten, ei ilmeisesti kovinkaan hyvin kun lapsi oli niin kierroksilla).

Vajaan tunnin oli lapsi siellä ollut niin laitoin esikoiselle viestin että menee kuitenkin sinne auttamaan ja että ei se pikkusisko mitään kohtausta siellä kehtaa järjestää kun on muita ihmisiä. Esikoinen meni. Tuli viesti että oma vuoro oli mennyt jo ohi, että otetaanko uus lappu tästä missä lukee info/valmiit asiakirjat. Joo, siitä just. 5 minuuttia lapun ottamisesta niillä oli passi kädessä. En uskaltanut nuorempaa enää lähestyä vaan käskin esikoisen ruokkia sen että rauhottuu.

Nyt ovat junassa kotiinpäin, passia en ole nähnyt, mutta toivottavasti se on edelleen matkassa.

Tarinan idiootti olin nyt ilmeisesti sitten minä, ainakin lapsen silmissä. Kylläpä onkin mukavaa, sen kerran kun yrittää jotain kivaa järkätä niin tässä on tulos.  Helvetinmoinen härdelli, about 100 euroa ylimääräistä rahanmenoa ja paskan mutsin status.

Miten meni noin niinku omasta mielestä?


4 kommenttia:

  1. Eiiiih!
    Alunperinkin sen passin olis pitänyt olla isän toimesta kondiksessa, koska siitä jo aikapäiviä sitten sanoit! Mutta mutta...ei etitä syyllisiä, vaan ollaan iloisia et passi on nyt kourassa ja ehtii se ipanakin leppyä ennenkun reissu alkaa. Ehkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuuuu, mutta ei sillä kato siinä vaiheessa oo merkitystä kun lapsi on turhautunut, jännittynyt, henkisesti eksyksissä jne jne. Penskat kotona, passi nähty, anteeksi pyydetty molemmin puolin. Saatoin provosoitua itsekin. Kai tää tästä taas.

      Poista
  2. Tulin just leffasta. Bad Moms. Tää härdelli olis sopinu sen yhdeksi kohtaukseksi erinomaisesti. ;)
    T. Terppuli
    Ps. Milloin ruvetaan tekemään tv-sarjaa sun elämästä? Siitä tulis aivan mahtava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarvii varmaan käydä katsomassa tuo Bad Moms jos saisi vaikka vertaistukea. Huoh.

      Mun elämästä tulis aika surkea ja myötähäpeää herättävä sarja varmaan :D

      Poista