Lukijat

maanantai 8. elokuuta 2016

Tallinna ja Pokemoneja

Tyttöjen kanssa käväistiin nyt siellä Tallinnassa, passeja ei kyselty. Pikainen yhden yön reissu vain oli, mutta ehdittiin shoppailla, keräillä pokemoneja ja hihitellä.

Yritin houkutella tyttöjä jäämään vielä yöksi Helsinkiin, jotta voitais etsiä lisää pokemoneja, mutta ei käynyt. Esikoinen haluaa kääntää unirytminsä valmiiksi koulua varten, joten tultiin kotiin. Oudon fiksu tapaus näistä rakennusaineista. Kuopus taas on ihan päinvastainen, siitä tulee varmaan samanlainen hörhöstelijä kuin mäkin olen.

Tuli varattua myös viikon kylpyläreissu Tampereelle (kun halvalla sai). Varauksen jälkeen satuin sattumalta huomaamaan että ei se kylpyläosasto ole edes sillä viikolla lainkaan auki. Siitä toki mieleni pahoitin ja puolismaisen reklamaation firmalle kirjoitin. "Tarkoitukseni tällä reissulla... sensuroitu pätkä..., mutta nyt hemmottelu taitaakin jäädä "suihkuun kumiankan kanssa"-asteelle." Reklamaationi tehosi ja sain upgradeuksen saunalliseen ja poreammeelliseen!!! huoneistoon. Valittaminen (aiheesta) kannattaa aina!

Tampereen reissulle mukaan lähtee kylpytuotteita, viiniä ja varavirtalähde pokemonjahtia varten. Lushin myymälässä meinasi lähteä lapasesta, mutta ei onneksi kauhean pahasti käynyt. Pärjännen viikon :). Kylpypommit räjähdelkööt ammeessani :). 




Alkuinnostuksen jälkeen luulin että kunnon pokemonvillitys ei iskenytkään täysiä päälle, mutta kyllä se nyt vaan on iskenyt. Ihan täysillä. Mun on pakko saada varavirtalähde, koska kännykän akku ei kestä kuin parin tunnin pokeilun. Viime viikolla pyöräilin muutaman tunnin ja hankin pokepalloja. Välillä satoi kuin esterin perseestä. Ei se haitannut muuta kuin kännykän takia. Sadevaatteet, juu ei ollut. Mut hei, sain 10 kilsan munan kuoriutumaan! 

Kai niitä pahempiakin addiktioitakin on, esim. miehet. Ihanaa kun ne on jääneet melkein kokonaan pois päiväjärjestyksestä. Melkein-sana silleen vähän niin kuin muodon vuoksi. Että jos kuitenkin niitä sen promillen verran ajattelee. Välillä. Että miltä vaikka tuntuis jos miespuolinen henkilö koskisi... Tai pussaisi...  Pyh, yliarvostettua! Miehet on kuin vaikeita pokemoneja. Syötät  niille marjoja, jotta ne olisi helpompi napata, käytät erilaisia palloja, jotta ne pysyisi nalkissa, mutta käytettyäsi ihan liikaa palloja ne *puffff* katoavat savuna ilmaan. Sitten lähdet taas pyörittelemään pokestoppeja saadakses lisää pelimerkkejä. 


Pysyn mielikuvitusmaailmassa mielummin, katse tiukasti suunnattuna kännykän näyttöön. 



6 kommenttia:

  1. Pokemonit sentään pysyy siellä pallossa, vaikka sattus vahingossa jonku luonnevikaisen hörhön sinne saamaan :)

    Siksiköhän se kylpyläviikko olikin halpa, kun ei kylpylä oo auki? Mutta hyvä kun reklamoit! Mie aikanaan halusin nukkua yhen yön Pohjanhovissa Rovaniemellä ihan vaan saunan takia, eikä missään lukenu, että siellä on kaikki paikat remontissa, muun muassa se sauna. Siellä sitten vaan käveltiin muoviverhojen välissä lautasiltoja pitkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se sen takia ollut halpa kun kaikki muutkin viikot tässä lähistöllä oli saman hintaisia. Puhelimitse varatessa eivät maininneet mitään, tarjousnettisivulla ei ollut mitään mainintaa eikä myöskään varausvahvistuksessa niin alkoi kyllä sen verran ottamaan päähän että pistin kirjoittaen. Nyt on kuitenkin hyvä mieli sen suhteen :).

      Kyllä sullekin kävi huono tuuri! Just meikäläisten tuuria tuommoinen

      Poista
  2. Räjähtelevät kylpypommit :-D Ei kai ne räjäytä pienempää ihmistä pois "ammeesta" ?
    Reklamointi oikein jees, joko pitää saada se mitä on luvattu tai sit huimasti alee. Hyvä noin!!
    Alkaa jo melkein kiinnostaa noi Poket..mutta ei, menis pää vaan entistä enemmän jumiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas hyvä kun mun ammeeseen ei oo mulahtamassa mitään pienempiä ihmisiä :D *buahhahaa*. Mä pidän sulle pikakurssin sitten, ei sitä tarvii samalla intensiteetillä suorittaa kuin mä :D

      Poista
    2. Sä sanoit sen mitä mä en kehdannut :-D

      Poista
  3. "Miehet on kuin vaikeita pokemoneja. Syötät  niille marjoja, jotta ne olisi helpompi napata, käytät erilaisia palloja, jotta ne pysyisi nalkissa, mutta käytettyäsi ihan liikaa palloja ne *puffff* katoavat savuna ilmaan. Sitten lähdet taas pyörittelemään pokestoppeja saadakses lisää pelimerkkejä."
    Ikinä en oo Pokemonia pelannut, mutta tässä kohtaa repesin totaalisesti. :D

    VastaaPoista