Lukijat

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Blogialusta, paras ystäväni

Ei mulla ole ollut pitkään aikaan mitään uutta sanottavaa. Ehkä vuoteen. Miksi mä kirjoitan? En tiedä. Ehkä kuvittelen etten olis niin yksinäinen kun on joku jolle kirjoittaa. Blogialusta,  paras ystäväni. 

Pikkuhiljaa ihmiset mun elämästä hiipuvat pois. Ystävästä joka asuu tuossa 12 kilometrin päässä ja jonka kanssa joskus pidettiin yhteyttä päivittäin, ei kuulunut viikkoihin. Elämä hänellä on niin kiireistä. Pitää keritä lampaita tai kehrätä lankaa tai olla miehen kanssa. Mun "mitä sulle kuuluu" viestit torpataan lyhyillä kuulumisilla ja "sori mut pitää lähteä syöttämään kanoja/lypsämään vuohia/miehen kanssa saunaan/". Eikä sitä parempaa aikaakaan tule koskaan. En mä jaksa olla aina se joka ottaa yhteyttä ja yrittää. Selkeästi näen että Ystävällä on jo uusi paras ystävä joka käy hänen kanssaan kehräyskursseilla. Jotta mä pysyisin messissä, tulisi mun innostua vuohista, sioista, lampaista ja kehräyksestä. 

Mä olen se pakollinen paha. Se joka on vähän säälittävä, mutta jota ei kehtaa tuttavapiiristä poistaakaan. Se jolle vastataan muutamalla lauseella tärkeiden hommien välissä. Raahataan näennäisesti mukana. Se joka saa tuntemaan että itsellä on oikeastaan kaikki ihan hyvin. Tärkeä tehtävä kuitenkin. 

Välillä mä kirjoitan uhmakkaasti että miten hyvin mun asiat on. Mutta eihän ne oikeastaan kyllä useinkaan ole. 

Voi voi. Miten tässä näin kävi?

6 kommenttia:

  1. Toisaalta...samainen tyyppi on pahoittanut sun mielen ainakin sata kertaa. Ja toinen toisaalta....ainakin muutama muu on tullut tilalle... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, onhan niitä tullut. Mutta myös mennyt. Se on ikävä huomata miten itse usein on enemmän se, jota toisen kuulumiset kiinnostaisi. Harvemmin mä saan niitä vilpittömiä "mitä sulle kuuluu"-kyselyitä. Mut ei se mitään. Se on vaan elämää se.

      Poista
  2. Blogimaailmassa minunkin ystävät on. Niille mie kai kirjotan? Toki joskus arvelen, etten ihan myötäsukaan kirjoita, kirjoitan silti.

    Eikö se koskaan pyydä sua kahville tai sie sitä? Kai ne joskus iltakahvit juo silleen, ettei oo just lypsy tai kehruukurssi... Mulla on se yks kaveri, jonka luo välillä puoliväkisin ängen, ja joskus pyydän tännekin. Tosin sillä ei oo sikoja eikä lampaita. Eikä miestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se mua pyydä kahville. Mä en viitsi koska vastaus on aina että vuohet pitää lypsää tai kanat ruokkia tai aitaus korjata tai jotain vastaavaa. Jos mä änkeisin väkisin niin saisin juosta pitkin pihaa sen perässä ja tuntea että olen koko ajan tiellä. Joten en viitsi. Kohta varmaan saan taas vittuilua siitä että kun musta ei koskaan kuulu mitään. Mutta ei se mitään, oon tottunut siihen että mussa on aina se vika.

      Poista
  3. Ymmärrän tunteen hyvin.
    Muista että täällä blogimaaimassa olet kaivattu. Olen ihan varma että oikeassa elämässäkin.

    Läheltä juuri seurannut ystäväni kiukkua ja pahaa mieltä, kun hänet "lempattiin" yhden ystävän elämästä sinkkuuden takia. Tämä entinen ystävä pariutui j hengaa nyt vain pariskuntien seurassa ja sinkkuystävä on riesa.

    Kirjoita!
    Kuten jo tiedätkin, täältä löytyy liveystäviäkin!

    VastaaPoista
  4. Kamalaa paskaa tää "sinkkuystävät = riesa". ja huomannut itse ihan saman, toki monta kertaa mutta nyt niiden ns. truufrendien kohdalla kanssa.

    VastaaPoista