Lukijat

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Tilinpäätöstä

Yhdistyksen tilinpäätös on melkein jo tilintarkastajalle viety. Odottaa vielä muutamaa paperia (ei mun tekeleitä). Ollaan jopa myöhemmässä kuin viime vuonna.

30.11.2016 laitoin ensimmäisen viestin toimenpiteistä, joita odottaisin tilinpäätökseen eteen ihmisten tekevän ja millä aikataululla (mm. jaksotuksia, pöytäkirjojen ja toimintakertomusten tuomista yms.). Viimeisin deadline oli tammikuun loppu ja edelleen odotan osan materiaaleja muistutuksista huolimatta.

Mun työtäni ja aikatauluja ei kunnioita lähes  kukaan. Ei näköjään edes puheenjohtaja, joka onkin nyt viimeinen materiaalin toimittaja. Viidestä yhdistyksen osasesta YKSI toimi niin kuin olin pyytänyt.

Aamulla laitoin yhdelle viestiä että onko pöytäkirjat toimistolla. "Pitäisi olla" oli vastaus. menin toimistolle ja sieltä laitoin viestiä että missähän ne täällä mahdollisesti ovat. Ei osannut sanoa, eli ei ollut toimittanut vaan valehteli. Hain krapulaisen äijän kotoaan tulostamaan ja allekirjoittamaan pöytäkirjat, samalla soitin toiselle äijälle että voisiko hänkin mahdollisesti toimittaa omansa. Joo joo, illemmalla. No, äsken tuli viestiä että pitäisi olla kohta toimistolla. Puheenjohtaja laittoi aamulla viestiä että sovitusta poiketen, tavattaisko sunnuntai-iltana 17 aikoihin. Vastasin että ei, kun olin luvannut materiaalin jo tilintarkastajalle viikonlopun aikana kun tilintarkastajallakin loma painaa päälle. Voi luoja sentään! Kenenkään muun kiireillä ei ole väliä kun on hyvät hiihtokelit. Pitkin hampain pj lupasi tänä iltana tehdä hommansa. Sitä odotellessa, kello on jo kuusi.

Mutta siis hän, joka toimittaa kaikki materiaalit ajallaan on nainen. Aika jännä juttu, ehkä sattumaa.

Kyllä mä taas helpotuksesta huokaisen kun tämä on ohi. Sitten joskus.

4 kommenttia:

  1. Ihan jäätävän ärsyttävää. Mä luulen, että mä ilmoittaisin tässä vaiheessa että jollei homma ala pelittää, minä häivyn, tehköön joku toinen joka odottelee. Entä jos sulla olisi ollut omia suunnitelmia etkä olisi tehnyt tuota kaikkea ylimääräistä?
    Tai ainakin koettaisin saada niille kaaliin, miten paljon tuo suhun vaikuttaa.
    Kuitenkin ne haluaa susta pitää kiinni kynsinhampain, tuskin on kauheasti tyrkyllä homman tekijöitä....
    Hups, olenpa mä taas jyrkällä tuulella :-O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä jo viime kokouksessa sanoin (kun ihmeteltiin jäätävän huonoa tulosta) että asiaa auttaa kyllä jos hommatte halvemman kirjanpitäjän. Oon ollut tosi jyrkkä, mutta ei, noi on kuin teflonia. Nyt tässä sit 38 kuumeessa odottelen josko se pj sais jotain tänään aikaiseks. Kyl tekis mieli taputella muutamaa ihmistä avokämmennellä. Mäkin oon vähän jyrkällä tuulella.

      Poista
  2. Some people need a high five. In their face. With a chair. Made of steel. T W I C E.
    Voimia ja paranemisia.
    T. Terppuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen että kahdestikaan ei riitä näille. Thänks.

      Poista