Lukijat

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Manuaalibloggausta

"Taas kerran mä tein sen. Joo en todellakaan ole selvinpän. Olen yksin vuokramökillä Kustavissa kun TKM on hoivaamassa exäänsä, joka on vatsataudin kourissa. Kirjoitan lyijykynällä kirjanpitolistojen taakse jotka löysin autosta. Olin järkännyt kivan pikku lomasen kivalla pikku mökillä. TKM tuli töistään ja minä hänen kämpiltään, tavattiin puolivälissä mökkireissua. Mentiin kauppaan ja ostettiin mökkieväät, vitsailtiin että pitäisköhän jatkaa matkaa kahdella autolla jos vaikka ruvetaan tappelemaan. Kysyin että mistäs hän ajatteli riidan kehittää? Ei keksinyt. Kaupasta tullessa puhelin sanoikin plim. TKM:n exä, oksentaa, pitää mennä auttamaan. Joo, selvä, itku pyrki silmään, mutta taistelin sen pois. Enhän minä ja mökkireissu pysty kilpailemaan lasten äidin kanssa. En mitenkään, joten menin yksin mökille. Isoon mökkiin, ulkoporealtaalla. Ryystän lonkeroa perse jäässä rantakalliolla. Kaunista oli vaikkakin itketti ja oli kylmä. Pettymys oli huikean suuri. Onneksi Helmi antoi virtuaalitukea.

Kyllähän se tietty hieman pahalta tuntuu olla aina se viimeinen valinta. Useamman kerran varmistin että onhan ok, että järjestän jotain ohjelmaa. Juu juu, on ok. Tässä se taas nähtiin miten ok se oli. Totta helvetissä on ok, että mä olen täällä vuokramökissä yksin kun TKM pitelee exänsä hiuksia pöntöllä. Huonoja ajatuksia, mutta mäkin olen vain ihminen.

Taidan laittaa saunan päälle ja pulahtaa altaaseen. Kyllä mä vähän ihmettelen tätä mun tuuriani vai karmako tää vain on.

Tunnen itseni niin yksinäiseksi just nyt. Aurinko laskee, sauna lämpee, palju on lämmin. Ja mä olen yksin. Yksin. Yksin."



Yllä olevan tekstin kirjoitin viinipäissäni (jouduin hieman editoimaan) katkeran pettyneenä perseelleen menneestä romanttisesta mökkilomasta. Eihän se exäänsä hoivannut, lapsia kai vain. Ja ilmestyi kuitenkin paikalle yhdeksän aikaan. Olipahan äärimmäisen kova homma saada tsempattua itseni niin että pystyttiin viettämään jotenkin ok ilta enkä alkanut haastamaan asiasta riitaa. Tunsin itseni niin sivuutetuksi ja ylimääräiseksi TKM:n elämässä. Nämä kaikki ajatukset jäi sanomatta, koska en todellakaan halunnut enää loppuiltaa pilata sillä että oltais puhuttu asiat halki.

Mökkiloman jälkeen käytiin shoppailemassa Ikeassa ja vietettiin leffailtaa. Aamulla sitten ajo taas kotiin, lapset nappasin matkalta loppupääsiäiseksi mukaan.

Kyllä mua jäi harmittamaan ihan todella paljon tuo mökkiloma. Olis mulla sille sataselle muutakin käyttöä ollut.

Eihän tää helppoa aina ole.




21 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Äläpä muuta sano. Saatoin itsekin ajatella vähän tuon tyylisesti

      Poista
  2. Ai stn...! Toivottavasti et vielä kaupan päälle saa sitä oksutautia...

    VastaaPoista
  3. Voi perse. Noin ihana mökki ja mies tekee osittaiset oharit :(

    Tietysti vähän riippuu miehen lapsien iästä, tarvitsevatko välttämättä isää apuun, kun äiti voi pahoin. En kyllä tiedä omassa lähipiirissäni yhtään eroparia, jotka auttaisivat toisiaan tuollaisessa tilanteessa. Onhan lapsilla isovanhempia, kummeja jne.

    Ymmärrän kiukkusi täysin.

    Mukavaa pääsiäisen jatkoa,

    -Anette

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Tuosta kyllä käy ilmi miten kesken se ero vielä on. Kyllä ne tukiverkot kai kuuluu rakentaa muiden kuin exän varaan. Mutta kun tuo asia ei varsinaisesti mulle mitenkään edes kuulu. Herkkiä juttuja.

      Poista
  4. No voihan harmi. Sulla tuntuu olevan jatkuvasti tota huonoa onnea. Mutta toisaalta ymmärrän miestä, että menee hoitamaan lapsiaan. Ei kaikilla ole sellaista turvaverkkoa ympärillä, et välttämättä heti pääsis paikalle. Ja lasten kannalta on parempi, että vanhemmat ovat väleissä myös eron jälkeen.

    Aikaisemmin kerroit, että tkm lukee kirjoituksesi. Olikohan nyt ihan viisas veto kirjoittaa asiasta täällä ? Onneksi mies palasi mökille ja lomanne sai jatkua yhdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, huonoa onnea on... TKM ei lue blogia, ollaan niin sovittu. Olen kirjoittanut tuon kuitenkin niin, että vaikka lukisikin niin olisin sen asian kanssa kuitenkin sinut.

      Poista
  5. Ihan mahtavan näköinen mökki, tommoselle mäkin haluaisin!

    Noi on niin hankalia välillä nuo caset, kun lapsia ja exiä. Ja huonolla säkällä vielä se oksutauti tarttuu teihin kaikkiin... Parempaa onnea nyt kuitenkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva mökki. Lasten kanssa mennään kesällä muutamaksi päiväksi, varmaan kärsivät suunnattomasti kun on enemmän aikuiseen makuun, mutta ei voi mitään. Teinien makuun kun ei ole mikään...

      Poista
  6. Tuota... Ei ole ok missään nimessä tuo. Jollei lapset ole taaperoita ja/tai oksutauti ns. nonstop-lentopuklu-tyyppiä, niin aikuinen ihminen pärjää kahden kersan kanssa kyllä päivän verran. Nyt on miehellä prioriteetit vialla. Tai sitten on täysin exänsä talutushihnassa. Kannattaa ottaa asia puheeksi ennen kuin etenette vakavampaan... Ihan oikeasti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asia on otettu jo puheeksi. Tauti oli ilmeisesti tuota tyyppiä ja yksi lapsikin kovin pieni. Lapsiahan on enemmän kuin kaksi, joten onhan siinä palettia pyöritettäväksi. Toivottavasti ne tukiverkot rakentuisi jossain vaiheessa muidenkin kuin exän varaan...

      Poista
    2. Todellakin!! Mutta suojele sä itteäs nyt sen verran että et vielä rakastu täysillä ennen kuin miehen ero on täysin selvä. Ja kunnes mies tajuaa, kuka on se ykkösnainen!!

      Poista
  7. No voihan vittu.
    Juuri noroviruksen sairastaneena olen äärimmäisen huono kommentoimaan tasapuolisesti. Koska olen sitä mieltä muiden kanssa, että exä saisi sairastaa issekseen, oma kunto oli niin surkea, että en voisi edes kuvitella, miten olisin surkeassa olotilassani voinut mitään lapsia hoitaa.
    Täysin catch-22 tilanne.
    Koska sä jäät tuossa tilanteessa Musta Pekka käteen (sorry poliittinen epäkorrektiuteni!) ja muiden tarpeet menee edelle.
    Sua saa vituttaa, itkettää, itkupotkuraivaroituttaa... en ite tiedä olisinko voinu olla kiukuttelematta, vaikka tietenkin jonkun piti hoitaa lapsia (miksi ei joku muu voinut hoitaa lapsia???)
    Argh!
    Onko tämä asia,josta voitte jotenkinkaankään keskustella (mitäpä tuossa on keskustelemista...)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvitsekaan kommentoida tasapuolisesti! Saa kommentoida just silleen niin kuin haluaa :). Mäkin ymmärsin toisaalta tilanteen oikein hyvin, mutta koska itsekäs kiukutteleva pentu olen sisimmältäni niin totta kai mua vitutti ihan helvetisti.

      On tuo asia semmoinen mistä voidaan keskustella ja olenkin kirjoitellut asiasta kirjelmän (tuli mielestäni oikein hyvä ja kiihkoton) johon palataan tai sitten ei. Molemmat vaihtoehdot on mulle ok. Olen saanut asiani kerrottua ja mies tietää nyt miltä se musta tuntui.

      Musta tuntuu että mulle jää aina se musta pekka käteen. Huoh.

      Poista
  8. Olen sanaton. 3-5 lapsen äitinä en vaan tajua, miksei ihminen selviä itse omasta oksutaudistaan. Ihan oikeasti en. NO okei, jos joku lapsista on vaikka 1v, niin sit vähän tajuan, mut en oikein silloinkaan.
    Kauhean kiva et mies eksää säntään auttaan, toisaalta, onhan se kilttiä. Mut hmmm...

    Paska tuuri!
    Mut onneksi saitte mökkeiltyäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, paska tuuri mun kannalta. Mutta mullahan sitä riittää :)

      Poista
  9. Olen Kilokiukuttelijan kanssa samoilla linjoilla. Oksutautejakin on monen laisia. Itse tein kuolemaa Noron kourissa enkä pystynyt huolehtimaan edes koiristani. Lapsia minulla ei ole.
    Itse en edes haluasi seurustella niin empatiakyvyttömän miehen kanssa, joka lastensa äidin pyytäessä apua sanoisi vaan, että pärjäile. Eli mun näkökulmasta olet löytänyt aikamoisen aarteen. :)
    Tottakai peruuntunut mökkiviikonloppu harmittaa ja saakin harmittaa, mutta onneksi tosiaan ehditte nauttia vielä toisistannekin. Toivottavasti ensi kerralla reissu menee putkeen (siihenkin voisi ehkä yrittää varautua niin, että miehen eksä sopii jo etukäteen varahoitajan muualta lähipiiristä, jos se vain suinkin on mahdollista).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän mä ymmärrän, mutta ehkä tässäkin on mun historialla osuutensa. Tuntuu että mulle käy AINA näin tai jotain. Mutta näillä mennään...

      Poista
  10. Miehellä oli varmaan syynsä lennähtää hoitajana paikalle. Äidin ylikamala vatsatauti ja / tai monta tosi sairasta hoidettavana.

    MUTTA. Sanoit kirjoittaneesi kirjelmän, johon palataan tai ei ja kumpikin vaihtoehto on ok. Minusta tuota asiaa ei voi sivuuttaa; siis että jatkon kannalta puidaan auki toimintamalleja ja preferenssejä.

    Jos et ota asiaa puheeksi, se tulee vaivaamaan sinua. Jos otat ja juttu loppuu siihen, saa sitten loppuakin. Siinä tapauksessa mies joko on kiinni eksässään tai keskenkasvuinen. Jos ensimmäistä tai toista tai molempia, sinun on hyvä saada tietää se jo nyt. Ikävämpää olisi vasta vuosien päästä tajuta olevansa aina se joka joustaa ja suostuu ja jää syrjään. Mitä se tekisi itsekunnioituksellesi?

    Lapset ovat tietenkin ykkönen, mutta heillä pompotteleva ex, joka pitää miestä talutusnuorassa, ei ole.

    VastaaPoista