Lukijat

torstai 13. huhtikuuta 2017

Remppaa, pyörremyrskyä ja kuulumisia

Olis ollut paljon kirjailtavaa, mutta ei ole jotenkin lähtenyt kirjoitusfiilis käyntiin. Koitetaan nyt kuitenkin.

Muutama viikko sain inspiraation maalata toinen yläkerrna huone valmiiksi. Vastahan se oli holdilla ollutkin kohta kaksi vuotta. Maalit pintaan ja Hymykuoparemppasähkömiehelle viestiä, kaikesta http://puolinaisenero.blogspot.fi/2016/10/hymykuopparemppasahkomies.html huolimatta että tarttis sähköjä ja että vieläkö tulisi? Tulihan se, niin että mä en ollut paikalla. Olisi ollut edelleenkin kiinnostunut myös muusta kuin mun sähköistä. Kun ilmoitin että olen varattu niin ääni vähän kellossa muuttui. Palveluasenne oli muuttunut ja oma-aloitteisuus myös. Hommat hoidettiin vähän sinne päin ja lasku oli kalliimpi kuin identtisen naapurihuoneen vastaava sähköistys. Mutta huone on nyt valmis.

Kuopus sinne innoissaan muuttikin heti ja siitä lähti koko viikonlopun kestänyt pyörremyrsky talossa. Esikoisen kanssa vaihdettiin järjestystä olkkarissa (huhhuh, oli kyllä painavia huonekaluja) innovatiivisesti. Porrasjakkaraa kun tarvittiin niin ei jaksettu hakea vaan kävin kontilleni lattialle ja 16-v esikoinen kiipesi mun selän päälle. Voi sitä hihityksen määrää, oli kyllä niin hauskaa :D. Olen kuulemma hullu, mutta hyvä niin :) .Sain vihdoin kakkostöilleni oman huoneen, eli olohuone on nyt olohuoneen näköinen. Jipii! Olen todella tyytyväinen viime viikonlopun ponnisteluista!

Kelalta tuli erityiskorvattavuus Humiraan, eli ensi viikolla tuikataan neljä piikkiä mun nahkaan. Kävin ne tilaamassa apteekista ja olipas hankalaa sekin. Koska olen asioinut useammassa apteekissa niin lääkekaton täyttyminen ei ollutkaan niin selkeä juttu kun olin luullut. Väläyttelivät jopa että joutuisin ensiksi itse maksamaan 3500 euron piikit ja hakemaan jälkikäteen kelalta. No, onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin ja saan ne sillä 605 eurolla (eli täysi lääkekatto) ja saan vissiin sitten kelalta ne aimpien ostosten korvaukset haettua takaisin. Kyllä on byrokraattista ja hankalaa. Hommat etenevät siis kohtalaisen hyvin joka saralla.

Tällä hetkellä naputtelen Tavallisen Keski-ikäisen Miehen luona. Päätin tulla täksi päiväksi etätöihin ja aloittaa pääsiäinen täällä, koska miehen tulo mun luo oli niin kovin hankalaa ja olisin saanut vain yhden yön kun itse (taas) ajelemalla saan sentään kolme yötä. Paluumatkalla haen tytöt matkaan ja vietetään pääsiäisen loppu heidän kanssaan.

Tänään suunnataan lemmenlomalle yhdeksi yöksi Kustaviin. Meidän ensimmäinen "loma" :D

Hyvää pääsiäistä murut!




7 kommenttia:

  1. Ällistyttävä pyörremyrskäys. ihailuni!!!!

    Ihanaa että etäsuhdekin sujuu noin kivasti.Jee!!!

    VastaaPoista
  2. Mitä opimme? Pitäää antaa ymmärtää. Muttei ymmärrä antaa.

    -Satu

    Sori, pakko; munarikasta pääsiäistä!

    VastaaPoista
  3. Hyvää pääsiästä ja kaikkee :)

    VastaaPoista
  4. Ehdin näkemään sen mökkilomatekstin, ja halusin vaan sanoa pari lohdutuksen sanaa. Toivottavasti nyt jo parempi mieli.. <3

    VastaaPoista
  5. Mihin se mökkilomateksti katosi? Se oli juuri sitä vanhaa, suorasanaista Puolista, jota olen kovasti kaivannut.

    VastaaPoista