Lukijat

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Voi äiti

Kirjan lukeminen on vienyt mut matkalle lapsuuteeni. Koitin miettiä olisko mulla mitään hyviä muistoja lapsuudestani äidin kanssa. Piti oikeesti pinnistellä ja saldo oli seuraava:

-Pyörälenkki äidin kanssa kahden
-Silmälääkärissä Ympyrätalossa ja samalla kenkäkaupassa.

Fyysiset tarpeet lapsuudessa on tyydytetty, henkisiä ei. En ole kokenut tulleeni hyväksytyksi arvostetuksi tai rakastetuksi. Äiti teki kotona töitä, eli olisi ollut kyllä fyysisesti läsnä, mutta oli oikeastaan vain työhuoneessaan tai nukkui. Olin yli ysin oppilas peruskouluaikoina, mutta koskaan en muista siitäkään saaneeni positiivista palautetta.

Muistoja isän kanssa tekemisestä on onneksi vähän enemmän.

Meinasin pohtia että miten monella on ollut kurjempi lapsuus kuin mulla, mutta ei mun ehkä kannata alkaa vertailemaan. Tää on mun kokemus ja sillä on vaikutuksia minuun.

Mä toivon että omille lapsille jää muistoja yhdessä tekemisestä, nauramisesta yhdessä, hassuttelusta. En mä muista että oltais äidin kanssa koskaan naurettu yhdessä millekään. Muistan kyllä miten mua lyötiin imurinletkulla, hengarilla, mitä nyt sattuikaan käteen. Muistan miten tukistettiin niin että hiuksia lähti tukottain. Muistan miten äiti veti kiukuspäissään mun vaatekaapista  kaikki vaatteet alas ja jouduin  järjestämään ne uudestaan. Olinhan mä varmasti välillä kauhea lapsi, mutta silti ne keinot olisi pitänyt kai olla toiset.

Avioeroni jälkeenhän välit meni äitiin poikki muutamaksi vuodeksi. Tässä postauksessa siihen syy: http://puolinaisenero.blogspot.fi/2012/04/valit-poikki-aitiin.html  Itku tuli kun luin sen ja muistelin.

Onneksi mulla oli ihana mummo, jolta sain kyllä hyväksyntää ja läsnäoloa. Luulen että se pelasti paljon. Harmi kun mummo on jo kuollut niin en voi jutella mun lapsuudesta hänen kanssaan. Äidin kanssa en viitsi edes yrittää.

Vieläkin toivoisin että äiti ilmaisisi että on ylpeä siitä miten olen pärjännyt.

Odotan mielenkiinnolla että pääsen kirjassa siihen kohtaan, jossa kerrotaan miten tätä kaikkea lähdetään korjaamaan.

En edes halua pohtia miten tämä kaikki on vaikuttanut mun äitiyteen.





9 kommenttia:

  1. Ketä vanhoja muista sitä tikulla takuun. Tai jotain.

    Ei märehditä menneitä vaan painetaan kaasua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän mä olen tehnytkin tähän asti eikä ole kovin hyvin kuitenkaan toiminut. Pitää siis koittaa toista tyyliä.

      Poista
  2. "Ei koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus" by Ben Furman. En ole lukenut kirjaa, mutta ehkä siitä voisi olla apua, koska jos miettii käsitteenä, niin melkein kaikki meidän elämässä on jollain tavalla pähkäiltävissä oman pään sisällä.. Ja siten muokattavissa. Itse suosittelin käsitettä veljentyttärelle, jonka äitiin verrattuna sun äiti taisi olla Äiti Amma. Sovittiin, että hän voi päättää ottaa musta uuden äidin ja hahmotella lapsuuden asiat uusiksi siltä pohjalta. Ei helppoa, mutta kuten kaikki elämässä - voi olla antamatta valtaa menneelle, jolloin sen vaikutus ei ulotu enää tulevaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää katsoa tämän kirjan anti ja jatkaa sitten muilla jos tarvetta on. Jotain on vissiin nyt tehtävä kuitenkin pään sisällä. Onhan se aika raskasta, mutta välttämätöntä.

      Poista
  3. Niin, äidit... :(

    Ei kukaan ole täydellinen äiti, mutta uskon, että sinä olet vähemmän epätäydellinen kuin moni muu.
    Arvostan sitä, että jaksat miettiä tunnelukkoasioita ja pinnistellä niistä eroon. Itse en jaksa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niitä varmaan huonompiakin äitejä tosiaan olemassa, mutta jos nyt vaikka koittais olla parempi kuin oma. Pitää toivoa että jaksan pinnistellä, melkein pakko olis etten toista samoja virheitä koko ajan ja ihmettele miks menee koko ajan vituiksi. Raskastahan se on kyllä

      Poista
  4. Saattaa moni asia selvitä parisuhdehommeleissakin, jos jaksat selvitellä äitisuhdetta ja tunnelukkoja. Kuten esim se, että miksi päädyt aina vaan yhteen miesten kanssa, joille et ole Se Ykkönen tai jotka ei voi täysillä panostaa sinuun...tai ovat muuten "mahdottomia" pysyvän, pitkän, hyvän ja turvallisen suhteen kannalta. Tätä en sano pahalla vaan kokemuksesta. Tyydyt huonoihin miehiin mutta roikut väkisin ja joudut kerjäämään huomiota ja rakkautta. Et uskalla suuttua, ettet jää yksin. Tuttua... Hienoa jos jaksat tutkia sisintäsi ja tunnelukkoja. Ansaitset nimittäin hyvän miehen ja sen, että olet jollekulle se Kaikkein Tärkein, jolle ei tehdä ohareita eikä selitellä yhtään mitään!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiukkaa ja riipaisevaa tekstiä, arvostan enkä todellakaan ota pahalla. Kai mä pelkään sitä yksin jäämistä vaikka testienkin mukaan olen tasapainoisempi silloin. Haluaisin kirjoittaa paljon syvällisemmin kuin mitä nyt voin. Ehkä joskus... Kiitos tosi paljon tästä kommentista!

      Poista
    2. Tuokin NIIN tuttua, että yksin olet aina tasapainoisempi. Niin olin minäkin elämäni ensimmäiset 45 vuotta... Parisuhteissa täys tossu ja hirviö, tkdin normaali, kokonainen ja mukava. Kaksi raskasta eroa on takana. Nyt, kolmannessa parisuhteessa, olen vasta yhtä tasapainoinen kuin ennen olin vain yksin. Ennen tätä liittoa asuin yksin 7 vuotta, vaikka seurustelinkin välillä. Pidin kiinni itsenäisyydestäni ja yksinolohetkistä. Se auttoi, nyt on ihan toisenlaista olla parisuhteessa. Eli toivoa on :) Ja sulla on monia, monia hyviä ja valoisia vuosia edessä :) Tsemppiä ja jaksamista matkalla itseesi :) <3 Toivoo tuo äskeinen anonyymi

      Poista