Lukijat

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Aurinko!

Mulla on ollut IHANA viikonloppu! Eilen harrastin pohdiskelua ja vihdoin illalla sain itsestäni irti rykäistä hiit-treenin. Päätin itsekseni että vedän vain kolme kierrosta (tavoite on 3-5 kierrosta), että saan edes jumppailut käyntiin. Kolme kierrosta vedin ja siitä sain energiaa sen verran että polkaisin muutaman kilometrin fillarilla mateluvauhtia (pokemonin takia nopeus ei saa nousta yli 10 kilsan/h). Fillaroinnin jälkeen tein "puuttuvat" 2 kierrosta. Ai että oli voittajaolo!

Tänään heräsin yllättävän pirteänä (ehkä eilinen jumppailu vaikutti) ja aamukahvit juotuani päätin lähteä matelupyöräilemään. On muuten yllättävän vaikea ajaa tarpeeksi hitaasti. Niinhän siinä sitten kävi, että matelypyöräilylenkki venähti ajallisesti kolmen tunnin mittaiseksi. En aikonut niin pitkään olla, mutta kun oli niin mukavaa! Arvatkaa oliko aurinkorasvaa messissä? Tulipahan kevään ensimmäinen rusketus, tai siis jahka tää punoitus laskee.

Niin kuin eilisessä postauksessa pohdinkin niin onnellisuus ja hyvä fiilis tulee pienistä asioista. Koko viikonlopun touhuilin ja pohdiskelin ihan yksin ja nautin siitä. On tuolla auringolla vaan ihmeitä tekevä vaikutus!


4 kommenttia:

  1. Hei kuulostaa mahtavalta!!! Hyvä sinä :) Itsekseen oleminen ja funtsailu on parhaimmillaan ihan parasta!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä minä! Oon kyllä oikein ylpeä tuosta viikonlopusta :)

      Poista
  2. Kuulostaa mahtavalta. Upeaa ihan oikeasti että nautit yksinkin touhuamisesta.
    Mua taas huvittaa et kaipaan sitä rauhaa ja nyt just kun sitä on, en osaa tehdä mitään.

    Mut avu. kolmen tunnin pyöräily ja hiit!!! Ihailua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä toivon että tuo yksin olosta nauttiminen ei ollut vain hetken huumaa vaan pysyvä olotila :). Tänään pakotan itseni hiittailemaan lisää! Vaikka vain sen kolme kierrosta.

      Poista