Lukijat

tiistai 2. toukokuuta 2017

Pikku-Puoliksen avohaava

Pikku-Puoliksella onkin yllättäen iso avohaava. Kyllä suoraan sanottuna vituttaa itkeä räkä poskella äidin hyväksynnän perään melkein 39-vuotiaana.  Pläräsin arkiston helmiä ja löysin vuodelta 2014 avautumisia äidille:

"Mä olen saanut pärjätä hyvin pitkälti omillani, välillä olen koittanu sua lähestyä, ehkä joskus aika katkeranakin ja saanut katkeruutta ja puolustelua takaisin. Jotain sä olet  Annalle (nimi muutettu) kertonut enemmän kun meille muille. Ei tarvitse kertoa jos et halua, mutta ei se kovin kivalta tunnu kyllä. Mä voin kertoa kyllä, että mä tunnen aika isoa katkeruutta siitä, miten sä käännyit mua vastaan erossani. Silloin kun mä olisin eniten tukea tarvinnut.  Pärjännyt mä olenkin ihan hyvin. Vaikkakin aika yksin.
En mä ehkä haluais katkerakaan olla, helpompi olis  se vaan jättää taakse jos pystyis ymmärtämään sen, miksi asioita on tapahtunut niin kuin on  ja sanottu on niin kuin on.
Eniten mä olen vaan toivonut että sä olisit hyväksynyt mut sellaisena kuin olen. Sanonut vaikka että olisit ylpeä musta ja siitä miten olen pärjännyt elämässä."

Äidin vastaus tuohon, mun sydänverellä kirjoitettuun hengentuotteeseen oli seuraava: "Tulin just töistä ja aivot solmussa, joten eiköhän me voida ottaa vaikka risteily ja pohtia elämän solmut". Asiaan ei koskaan palattu.

Olen siis selkeällä suomen kielellä lähestynyt äitiä kipupisteitteni kanssa saamatta kuitenkaan kipeästi tarvitsemaani hyväksyntää. Rohkeata pikku-puolis, rohkeata. Olet ainakin yrittänyt.

Olen itkenyt, niistänyt, melkein hyperventiloinutkin kuin pieni lapsi ja miettinyt että olisiko mulla varaa oikeaan terapiaan, mutta ei, ei todellakaan ole. Self help ja kyökkiterapia saa riittää.

Tämän on pakko johtaa johonkin hyvään, koska tää tuntuu niin ikävältä

Kevennyksenä Vapputunnelmaa Tampereelta


9 kommenttia:

  1. Hei, itse kävin hieman samoja ongelmia omassa päässäni noin vuosi sitten. Ja maksoin terapiaa pari kk , noin satku per kerta. Oma tausta vaan viel sekaisempi kun sulla, huostaanotto,sijaisperhe, alkoholistivanhemmat yms.
    Mutta Kannattaa kysyä sitä kelan rahoitusta, mulle ne tarjos sitä että olisisvat sieltä terpiasta hakeneet. En nyt muista millä nimellä se raha oli, mutta hinta olisi tippunut huomattavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen takia jotenkin tuntuukin että en ole tarpeeksi "tuskissani" että olisin oikeutettu käyttämään keskustelupalveluita kun tarvetta on varmasti vaikeammillakin tapauksilla. Otin kuitenkin nyt yhteyttä perheasian neuvottelukeskuksen keskustelujuttuun, josko rohkenisin sinne mennä vähän avautumaan.

      Poista
  2. Kuullostaa tutulta. Mäkin olen käynyt läpi äitisuhdettani moneenkin otteeseen äidin kanssa. Niin ja 3v kelaterapiaa työstetty myös.

    Mä olen jotenkin päässyt eteenpäin asiassa juuri siksi, että olen voinut olla äidille rehellinen ja hän on ottanut vastaan tuntoni ja pyytänyt anteeksi.

    Voimia, oikealla tiellä olet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voimia tarvitaan. Vähän pelottaa että jos mä tän prosessin myötä hajoankin vain pahemmin. No, ei ehkä sitä kannata miettiä

      Poista
  3. Samanlaisia kokemuksia ja fiiliksiä olen läpikäynyt minäkin sekä ja minunkin äitini on melko kyvytön kohtaamaan ja käsittelemään näitä ikäviä asioita, mutta lohdutukseksi voin kertoa, että eheytyminen ei onneksi ole siitä kiinni. Tärkeintä on, että itse pystyy käsittelemään tapahtuneita niin, että ymmärtää, mitkä syyt ovat saattaneet johtaa niihin ja pystyy sitä kautta antamaan anteeksi ja vapautumaan suuresta painolastista.

    Suosittelen myös selvittämään Kelan kuntoutustuen mahdollisuuden, mutta jos ei muuta kannattaa käydä ainakin tiukoissa paikoissa työterveyspsykologin juttusilla self helpin lisäksi. Ulkopuolisen tarjoama näkökulma asioihin auttaa, kun tuntuu ettei itse pääse eteenpäin.
    Voimia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otinkin juuri yhteyttä perheasian neuvottelukeskukseen. Se on ilmainen ja varmaan antaa jotain eväitä tai ainakin vinkkejä eteenpäin.

      Poista
  4. Kela myöntää helpommin terapian, jos saat puoltavan lääkärin kirjoittamaan siten että terapia tukee sun työssä jaksamista. Se on niille tärkeää, että saadaan työtä tekevät pysymään töissä. Nimimerkki muutaman tuollaisen hakemuksen nähnyt ja tehon huomannut

    VastaaPoista
  5. Sympatiaa ja ymmärrystä ropisee myös täältä, samoja kokemuksia löytyy. Voimia! -r

    VastaaPoista
  6. Oon seurannut tarinaasi ja melkein itku tuli kun luin edellisen postauksesi. Yhdenkään lapsen ei pitäisi joutua kestämään tuollaista kohtelua (riippumatta siitä että joillain on ollut vielä kamalampaa), ja jokainen lapsi tarvitsee kotoaan ehdotonta rakkautta ja hyväksyntää. Niiden puute ei ole mikään pikkujuttu jonka voi vaan päättää unohtaa, vaan ne vaikuttavat siihen miten suhtautuu itseen ja muihin, itsetuntoon, onnellisuuteen...Sinulla on todellakin kaikki syyt ja oikeudet pyrkiä saamaan apua terapiasta ja toivon, että sen teet. Onnea matkaan!

    VastaaPoista