Lukijat

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Mehupaastoviikko 1 suoritettu

Paasto jatkuu

Päivä 3: tein koko päivän juomat taas kerralla. Inkiväärijuomasta tuli järkyttävät tiukkaa. Huhhuh. Lähdettiin lasten kanssa kauppakeskukseen ja otin juoman mukaan. Kauppakeskusreissu venyi pitemmäksi kuin ajattelin ja nälkä yllätti. Onneksi Myllyssä oli Jungle Juice Bar ja sain mehua. Ai että miten oli hyvää! Ei ollenkaan niin pahaa kuin nää mun omat :D. Menevät jo melkein rutiinilla alas.

Päivä 4: Jaksaa jaksaa. Hienoista päänsärkyä ilmassa, niin pientä ettei lääkettä viitsi ottaa. Tänään olikin herkkupäivä kun sai soseuttaa marjoja mehun sekaan, eli näköjään kiinteämpääkin on välillä. Mahtava herkkupäivä :D. Energiaboostia ei ole vielä näkynyt, väsyttää ehkä vähän enemmän kuin normaalisti. Energiaboostia odotellessa. Olis vähän ikävä kiinteää ruokaa. Olo tuntuu kyllä kevyemmältä ja vessassa on saanut ravata alvariinsa.

Päivä 5: Kotimatka mökkilomalta. Eväät kylmälaukkuun ja menoksi. En noudattanut ohjelmaa vaan mehustin mitä sattui olemaan. Illalla koitos ihonhoitokutsujen muodossa, oli tarjottavaa jos jonkinnäköistä. Oli helppoa olla ilman, mutta inhottavaa selitellä.

Päivä 6: Rehutäydennys Lidlistä ja ohjelman mukaiset mehut mehustukseen. Nurmikonleikkuuta, pokemonia, shoppailua, katsastusta ja energiaa riittää vaikka oon juossut selkä märkänä pitkin kyliä. Jee, se luvattu energisyys tuli! Lapsille ruuanlaitto on hankalaa, meinasi vahingossa mennä haarukka suuhun, ihan ajattelematta. Mutta onnistuin välttelemään vahinkoja. Huomenna on viikko mennyt eikä tää tunnu ollenkaan hassummalta. Mä pystyn tähän!

Päivä 7. Hyvin menee mutta menköön! Tekis hirveesti mieli lohta ja salaattia ja mansikoita.  Tekis myös mieli kokeilla lehtikaalisipsejä. Suklaata, viiniä tai leivoksia ei tee mieli. On hirveen kuuma. Naama hehkuu punaisena. Vissiin joku sisäinen lämpögeneraattori on käynnistynyt. Yleensä päivässä on ollut yksi purkillinen punaista/oranssia ja yksi purkillinen vihreetä mehua, tänään kaikki on vihreitä ja se vähän harmittaa. Mutta eikun ääntä kohti. Iltaa kohti olo kuitenkin väsähti ja maha oli sekaisin. Ei huvita litkiä juomia, olisin mielummin ilman. Väsyttää kovasti. Osa mehuista jäi juomatta kun alkoi ällöttämään. Onneksi illan kruunasi mantelimaitobaanaanimustikkapinaattijuoma, joka oli oikein hyvää.

Kohti kakkosviikkoa

3 kommenttia:

  1. Huh, nostan hattua, minusta ei olisi tuohon! :O :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on vaan pakko pystyä. Mun pakko näköjään tuli yhtäkkiä ja yllättäen :)

      Poista
  2. Sä oot kyllä sinnikäs hitsi vieköön!

    VastaaPoista