Menneisyyden traumoja

Tänään oli ihotautipolilla kontrolli. Se meni ihan hyvin. Koska olin samoilla suunnilla kuin missä Se Mies Joka Mut Viimeksi Jätti asuu, päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kohdata traumani. En ole pystynyt sen koommin käymään siinä kaupungissa kun sieltä viimeistä kertaa sen miehen luota lähdin puolitoista vuotta sitten. Pelkkä ajatus sai kuristamaan kurkkua, rintaa ja kyynelkanavia.

Päätin että tänään se tapahtuu perkele vaikka henki menisi. No ei se mennyt. Kyllähän mä suurimman osan matkasta itkin, mutta hieroin oikein kunnolla suolaa haavoihin reittivalinnallani. Oikein viimeisen päälle ja riskillä. En törmännyt onneksi mieheen vaikka talon ohi reittini menikin. Onpahan nyt sekin pois alta.

Siitä on puolitoista vuotta ja sen jälkeen on tapahtunut niin paljon, mutta vieläkin se vaan tuntuu, jopa ajoittain näköjään sattuu.

Ehkä se oli se oikean syyn puute mikä tekee siitä niin vaikean. Olisi edes valehdellut syyksi että ei vain tuntenut mua kohtaan mitään ja käyttäytynyt niin. Mutta kun ei sekään ollut se syy. Sen näki kyllä miten kuitenkin välitti.

Turhapa tässä jossitella ja ihmetellä. Kyllä se aika hoitaa. Jotkus asiat tarvitsevat näköjään kohtuuttoman paljon aikaa hoituakseen.

Kelailijaan ja vaimoonsa meinasin törmätä lähikaupan ovella. Vaistomaisesti tein u-käännöksen ja kaasutin karkuun, en ehtinyt juuri ajatella muuta kuin että tukka on huonosti. Tukka huonosti ei voi kohdata exää ja hänen tuoretta vaimoaan. Muuten se ei kyllä tuntunut miltään.