Auuuh, jopas iski kova työhönpaluuahdistus. Ihan vasten kasvoja iski, yhtäkkiä ja yllättäen. Mieli on maassa monestakin asiasta eikä mitään valopilkkuja oo näkyvissä. Loppuviikkoa kohden varmaan turtuu. Jääkausinainen oli onneksi sentään leppynyt.
Huhhuh, mitenhän tästä syksystä ja talvesta taas selviää? Tuntuu niin ylitsepääsemättömän raskaalta pelkkä ajatuskin.
Tapasin mies nro kolmosen lauantaina. Kipinöi kyllä lujaakin, mutta nyt ei voi siihen tuleen jäädä makaamaan ihan itseni vuoksi.
Mies nro kakkosen ajattelin feidata. Kokeilen miltä se tuntuu. Toistaiseksi aika oudolta.
Pitäis löytää jostain miehet nro 4 ja 5 niin pysyisi rytmi oikeana eikä tulisi takerruttua kehenkään.
Toinen ahdistuja täällä, vaikkei oo ees työpaikkaa.
VastaaPoistaMutta mukava homma se jääkausinaisen leppyminen. Paskamaista olis olla jääpuikon kans töissä.
Kampaaja sanoi että mulla on vain neljänkympin kriisi. Paasasin parisen tuntia siitä miten mä en jaksa ihmisiä, en mun elämää, en työtä, en itseäni, en miehiä jnejne. Kyl mulla on sitten just nyt olevinaan vaikea elämä. Kyllä se karma kohta taas rankaisee.
Poista