Lukijat

tiistai 7. marraskuuta 2017

Hermot meni

Olen näyttänyt itsestäni nyt myös sen lyhytpinnaisen puolen Kokonaiselle Kaupunkilaismiehelle. Totesin viikonloppuna että sukulaiset eivät olleetkaan muistaneet laittaa uppopumpun jatkojohtoa takaisin seinään kun olivat sitä lainanneet, eli kaivon vedenpinta oli noussut ja näin ollen myös kellarin vedenpinta. Uppopumppu piti roudata kellariin, äyskäröidä uppopumpun jättämät vedet pois ja siirtää pumppu takaisin kaivoon.

Mies oli reipas äyskäröijä ja hoiti likaiset hommat kiltisti ja oma-aloitteisesti. Mua ärsytti se homma, joten onnistuin lietsomaan itseni aika hyville kierroksille. Siinä kohtaa kun pumppu, pumpun korkeutta säätelevä naru ja letku olivat operaation jälkeen solmussa niin paloi käämit. Nälkäkin oli ja pimeä tulossa. Mies oli hieman aiemmin sanonut että hänellä on ongelmia jo kuulokkeittensa sotkeentumisen kanssa, joten totesin mielessäni, että parempi selvitä tästä nyt ihan ite. Käämit siis paloivat ja päätin katkoa solmussa olevan narun autotallista löytämälläni puukolla. No, yllättävän sitkeä naru oli joten eihän siitä tullut kuin miehen kauhistunutta kommentointia. Mä siihen ärisin että eihän tää terä edes osoita mua päin että ei tässä mitään voi käydä. Puukko lensi pitkin pihamaata (hallitusti toki) ja mies ehdotti että jospa hän lähtisi hakemaan vaikka sakset. Mä siihen, että miten muka kuvittelee löytävänsä sakset kun en itsekään tiedä missä ne on. No, sakset löytyivät, mutta käämit oli jo niin paleneet että uppopumppu paiskautui kaivoon ilman narua pelkän letkun ja sähköjohdon varassa ja juputin että hoitelen sen seuraavana päivänä kun näkeekin jotain (oli jo tullut pimeää) Mies tajusi olla niin kuin siinä tilanteessa nyt kannattaa olla, eli sopivan matkan päässä ja suht hiljaa.

Tilanne meni ohi kun sain ruokaa ja muutuin taas ihmiseksi. Myöhemmin mies sanoi että välillä hän miettii että olenko lainkaan todellinen, mutta kun se näkee mut kiroilemassa vaaleanpunainen pipo päässä pihalla ja paiskomassa uppopumppua niin hän tietää että joo, olen todellinen :D. Kaverilla taitaa olla vielä tiukasti vaaleanpunaiset lasit päässä :D.

Uskallan olla ihan täysin mä, hyvässä ja pahassa. Aika ihanaa.

5 kommenttia:

  1. Niin, mulle jäi nyt vähän epäselväksi, että oli päällä muuta kuin pipo? Picture or it didn't happen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori, tilanne meni jo ohi, joten kuvaa ei voi enää ottaa. Joudut kuvittelemaan kaiken, mutta kiva silleen että voit tehdä tilanteesta mieleisesi :)

      Poista
  2. Sä niin toteutat mun elämän mottoa: "väkivalta on vastaus kaikkeen". Nytkin tehosi ongelmiin!!

    VastaaPoista