Olen itkenyt koko päivän. Eilen tajusin että en pysty jatkamaan KK:n kanssa. En vaan tunne tarpeeksi. Kerroin sen hänelle äsken ja tuntuu todella todella pahalta. Mä itken kaikkia niitä särkyneitä toiveita, unelmia, haaveita, matkoja, rakkautta, kaikkea mitä en nyt saanut.
Opin paljon. Opin millaista rakkautta on olemassa, opin että joku voi oikeasti rakastaa mua silleen häpeilemättä ja julkisesti. Opin että ansaitsen parempaa kuin mitä ne muutamat miehet ennen KK:ta mulle antoivat. Opin että vaikken tarpeeksi tykännytkään niin tää sattuu ihan vitusti. Paljon enemmän kuin ajattelin.
KK sanoi aavistaneensa sen sydämessään.
Tuntuu ihan hirveeltä.
<3
VastaaPoistaMä ihailen sua koska sä uskallat heittäytyä ja katsoa kortit. Samaa ei voi aina sanoa musta.
Mitään ei saa jos ei yritä. Ei tosin sydänsurujakaan.
PoistaVoi Puolis...Olen pahoillani ja tunnen hiukan syyllisyyttäkin siitä, että ehkä millin verran olin vaikuttamassa päätökseesi. (Kirjoitin taannoin pitkän kommentin, jota kiittelit.)
VastaaPoistaKaikkein tärkeintä on olla rehellinen itselleen. Jos ei tunnu ihan siltä kuin "pitäisi", se pitää pystyä myöntämään itselleen. Tuo päätös vapautti teidät molemmat löytämään aikanaan sen ihmisen, kenen luona sydän on täysin kotona.
KK varmaan aavistuksensa tähden yrittämällä yritti olla sinulle kaikkea sitä mitä kaipaat. Mutta kun ei se mene niin...
Jaksamista ja vähitellen kevenevää sydäntä! :)
Älä tunne syyllisyyttä, päätös tuli ihan sydäntä kuunnellen ja halusta olla rehellinen itselleni ja KK:lle. Yritin ihan helvetisti tuntea, rakastaa ja olla semmonen kuin toivoin että voisin olla, mutta ei nää asiat yrittämällä näköjään toimi.
PoistaKyllä tää tästä, kokemuksella onneks tiedän että aika auttaa.
Voi eiiii. Komppaan kyllä Tarua. Sä olet rohkea heittäytyjä. Ihailen sua hirmusti.
VastaaPoistaMut jos ei tarpeeksi tunne, niin sit on oltava rehellinen mihin kaikki ei pysty.
Mut selvispä viimeistään nyt ettet ole epätoivoinen yhtään.
Halaus
Niin, pitää yrittää olla rehellinen että voi katsoa itseensä peiliin. En tänään ainakaan mielelläni katso itseäni peiliin kun on niin turvonneet silmät ja tuntuu ihan helvetin pahalta miten särjin KK:n sydämen.
PoistaVoi, oon tosi pahoillani. Ihan teidän kummankin puolesta.
VastaaPoistaMutta tottahan se on, jollei välitä tarpeeksi, ei kai se ajan mittaan siitä miksikään muuksi muutu. Korkeintaan ne jo tähän mennessä vähän ärsyttäneet asiat alkavat ärsyttämään tosi paljon ja siinä on monesti jo ainekset rumaan eroon.
Tarjoaa nenäliinaa ja sympatiaa <3
Nii-i. Kyllä mä välitin, mutta en kai tarpeeksi. Läheisyys ei tuntunut aina hyvältä ja yhdessä olo ahdisti. Ehkä mä olen vaan jotenkin epäkelvosti tunteva tms. Toivottavasti KK löytää itselleen sopivamman naisen. Ja kai mäkin joskus taas jonkun.
PoistaVoi :-(
VastaaPoistaNiinpä. Voi paska.
PoistaOlen pahoillani :( Mutta älä nyt yhtään syytä itteäs! Sä et ole epäkelvosti tunteva, te vaan olitte toisillenne epäsopivat. Nyt kunnon breikki (enemmän kuin muutama kuukausi) miehen etsinnästä. Opettele tuntemaan ittes ensin, ettet aina yritä mukautua kulloisenkin miehen naiselle asettamaan raamiin. Tsemppiä!!!
VastaaPoistaMä tunnenkin itseni, sen takia mä tämän päätöksen nyt teinkin. Jos olisin koittanut mukautua niin silloinhan mä olisin jäänyt ja mukautunut, eikö? Kiitos tsempeistä, niitä tarvitaan.
PoistaTotta. Viisautta oli tehdä tämä ratkaisu :)
PoistaMä mukauduin ja se on virhe! Nyt en pääse millään irtautumaan :(
PoistaSä oot rohkea nainen! Mulla on samanlainen fiilis nykyisessä suhteessani. Kaikki palaset ei vaan ole kohdallaan, mutta kun miehessä on paljon hyvääkin jota arvostan. En vaan uskalla repäistä itseäni irti ja antaa elämän kantaa, sillä kyllähän se kantaisi, kun on kerran avioerohelvetistäkin selvinnyt hengissä. Toivottavasti löydän sen kadonneen rohkeuden jostain...
VastaaPoistaEihän se vaan riitä että on sitä hyvääKIN! Kyllä se elämä kantaa, pitää muistaa että meillä on vain se yksi elämä kuitenkin!
PoistaKurjuus! Ja tuttu tunne kaukaa menneisyydestä. Vaikka olisi miten täydellinen mies niin jos ei tunnu ihan oikealta niin aikaa myöten sitä vaan ahdistuu enemmän ja enemmän.
VastaaPoistaLohdutuksena sulle, että oma eksäni löysi uuden ja meni kihloihin noin nanosekunnissa. Vähän se otti itsetunnon päälle, mutta toisaalta syyllisyys loppui kertarysäyksellä.
Onneksi näistä oppii aina jotain vaikka tuntuukin pahalta.
PoistaEksyin tähän blogiisi tuossa suunnilleen viikko sitten. Ahmin sitten koko blogin sisällön viikossa ja käytin melkein kaiken vapaa-aikani (ja myös työaikaa) postauksiesi lukemiseen. :D Jännää oli seurata elämääsi vuodesta 2011 aivan näihin päiviin saakka. Osaan itse niiin samaistua kokemuksiisi vaikka olenkin melkein 10-vuotta nuorempi, mutta ei kai ne kommellukset ikää katso.
VastaaPoistaOlen sairastanut masennusta vaikka ties kuinka kauan, mutta silti olen työssäkäyvä, kovasti treenaava ja yritän päästä elämässä kunnianhimolla läpi. Voinkin siis hyvin samaistua tähän tee-se-itse asenteeseen. Vaikka välillä yksinäisyys, huonot ihmissuhteet ja huonot päivät vituttaa, on kiva huomata, että en ole ainut tässä maailmassa ja niistä pääsee kyllä sitten vittuperkele-sisulla yli.
Mahtavaa, kerrassaan. Toivottavasti jatkat aktiivista kirjoittelua niin voin seurata tätä matkaasi vielä toiset 6 vuotta eteenpäin :)
Kiva kun löysit mukaan :). Niin kuin luit niin aina ei ole ollenkaan kivaa, mutta onneksi niitä ilon hetkiäkin löytyy. Mitä seesteisempi jakso elämässä niin sen vähemmän kirjoitan, eli kai mä itse toivoisin että ei olisi niin paljon tarvetta kirjoitella :). No, elämä näyttää kuinka tässä käy
PoistaVoi ei. Mutta ei kompromissisuhteessa voi olla. Jos tunteet ei riitä, ne ei riitä. Ruttuhali!
VastaaPoistaElämäsi palapeli. Jokainen pala kerrallaan opit lisää itsestäsi ja siitä, kuka olet ja mitkä asiat tekevät sinut onnelliseksi, hyvinvoivaksi. Jokainen kohtaaminen rakentaa palapeliäsi valmiiksi, uskotko!
VastaaPoistaKuule, elämä kantaa kyllä, Puolis. Tiedät sen ❤️