Lukijat

maanantai 1. tammikuuta 2018

Varo mitä toivot

Mitä mä haluan ja tarvitsen ja miksi se, mitä kuvittelen haluavani ja tarvitsevani, kuitenkin ahdistaa?

Ajoittain suhteessa oleminen ahdistaa. Olen etsinyt  henkisiltä ominaisuuksiltaan juuri tuollaista miestä kuin Kokonainen Kaupunkilaismies on. Hellä, herkkä (okei, ehkä liian), osaa puhua tunteistaan, tykkää koskettaa ja olla lähellä. Miksi mua ahdistaa? Ei mua koko aikaa toki ahdista, yhdessä on hyvä olla pieninä annoksina, mutta tarvitsen tilaa hengittää ja ikävöidä. Huomaan olevani nyt sillä puolella, jolla "mun" pari aiempaa miestä oli. KK tosin päästelee suustaan kaikki semmoiset asiat, jotka mä pidin noissa suhteissa sisälläni. Epävarmuuden yms. Koska mies toimii noin niin mä tunnen itseni enemmän mieheksi kuin naiseksi. Tunnen itseni välillä mieheksi, joka yrittää rauhotella hysteeristä naista. Tekisi mieli välillä sanoa "ole nyt herran jestas MIES äläkä analysoi ihan ihme asioita". Hysteria ja analyysit (jotka me oikeat naiset jaetaan vain ystäviemme kesken) saa mut käpertymään kuoreeni, joka saattaa aiheuttaa kuitenkin vain  lisää hysteriaa. Halusin herkän ja tunteista puhuvan miehen. Sain sellaisen. Parempi siis miettiä vähän mitä toivoo, koska joskus voi toive käydä toteen, mutta todellisuus ollakin jotain ihan muuta kuin fantasiassa.

Tilanne on siis se, että mua välillä ahdistaa ja tarvitsen omaa tilaa. Tilanne ei ole semmoinen, että haluaisin päättää suhteen. Tämä tuo kuitenkin enemmän positiivista kuin negatiivista  tällä hetkellä. Mä tiedän valitettavan hyvin millaisia miehiä tuolla vapaina on, enkä halua sinne sinkkupooliin pulahtaa. Haluan antaa kuitenkin tälle aikaa ja katsoa tämän loppuun. Ajatus miehestä tässä vieressä nyt ei ahdista, mutta useamman päivän kun ollaan 24/7 ja hän haluaa olla iholla koko sen ajan niin se ajatus ahdistaa. Mua ärsyttää ihan todella, että musta tuntuu tältä.

Tuntuuko musta tältä sen takia kun mussa itsessäni on joku juttu vinksallaan, vai että koska miehessä on joku asia vinksallaan suhteessa muhun?

En tarvitse kommentteja "tuo mies ei ole sulle oikea, jätä se" tms. Tiedän että voi hyvin olla ettei olekaan oikea, voi olla että suhde jossain vaiheessa päättyykin, mutta ei nyt. Tässä on selkeästi joku opetus, mikä pitää ratkaista. Tai oikeastaan paremminkin ratketa. En aio aktiivista analysointia harrastaa tämän enempää. Aika näyttää miten tässä käy.

15 kommenttia:

  1. Olisin itse voinut kirjoittaa tämän postauksen. Sanasta sanaan ja pilkkuja myöten. Melko creepyä :) .

    Mun miehen "tilauskirjeessä" oli samat asiat kuin toimitetussa miehessä. Siinä oli tosin pari ylimääräistä ominaisuutta, joten seuraavaan päivitettyyn kirjeeseen pitää lisätä, että miehellä pitää olla OMA ELÄMÄ ja KAVEREITA. Ahdistaa ihan hulluna ajatus siitä, että olisin toiselle koko elämä. Niin romanttiselta kuin se saattaisi kuulostaakin, niin on kyllä todellisuus siitä hyvin kaukana.

    Ja onpa jännä, miten vaikka niinkin viaton viesti kuin, että "oletko vielä töissä", saa tukan pystyyn.

    Vaikka ajoittain mietin, että vika on varmasti minussa, niin silti isompaan ääneen päässäni huutaa ajatus, että kun se oikea osuu kohdalle, niin tuollaisia vika-asioita on tarpeeton edes miettiä.

    Toivon, että tästä aiheesta viriää hedelmällinen keskustelu.

    Tsemppiä ja kuuntele <3:s
    T. Terppuli

    VastaaPoista
  2. Tuli mieleen vauvapalstan "jätä se sika" -kommentit :) Voisko se olla vaan niin rakastunu sinuun, silleen vähän teinimäisesti? Muistan ite, että mua ahdisti kun koko ajan toinen oli iholla. Kyllä se siitä lieveni ajan oloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se varmaan on niin että on muhun silleen teinimäisesti rakastunut. Mä taas koen toisenlaista rakastamista ja välittämistä varmaan kuin se. Muistan mä itsekin ton teinimäisen hullaantumisen joka tapahtui vuosi sitten, mutta laimeni muutamassa kuukaudessa pois.

      Poista
  3. Onneksi et ole kertonut blogista miehelle, joten voit puida täällä tärkeitä häneen liittyviä asioita! Tästä taitaa tulla piiitkä kommentti.

    Omaankin korvaani herkkä ja tunteellinen mies kuulostaa hyvältä - juuri sellaisen toivoisin löytäväni. Olisi syvää filosofista keskustelua, läheinen tunneyhteys, paljon fyysistä hellyyttä (kainalossa makoilua) ja runsaasti kiimaista seksiä. Nam!

    Se, että mies puhuu liian avoimesti epävarmuuksistaan, voi tuoda myös hiukan turvattoman olon. Miten se kestäisi, jos jättäisin? Tärkeä näkökulma on myös se, että saako hiukan nössö mies SINUT tuntemaan olosi suhteen peruskallioksi. (Minusta roolit ovat silloin nurinkurin.) Jos mies "itkee" epävarmuuttaan, onko hänestä turvallista nojapuuta silloin kun sellaista tarvittaisiin? Tyyliin kun kaikenlaiset elämän vastoinkäymiset koittavat - silloin rinnalle tarvitaan miestä eikä nahjusta, jota saa itsensä lisäksi pitää kasassa.

    Tuo fyysinen puoli. Rutistaako mies ihanan lujaa, ottaako kainaloon? Toivottavasti. Itse en kestäisi lääppijäsilittelijää, joka ei anna hetken rauhaa vaan roikkuu iholla kuin tarvitseva lapsi. Silittely ja sylittely miehen kanssa on ihanaa paitsi silloin, jos se tuntuu aikuisen ja lapsen väliseltä. Seksi. Onko kiihkeää? Itse elän nyt niin nautinnollisessa tapailusuhteessa, että oksat pois. Olen keski-ikää lähestyvä (sinua monta vuotta vanhempi) ja minun "pitäisi" kai olla tässä iässä kuin Sahara, mutta muistutan enemmän Niagaran putouksia. Kiihkeä seksi parine orkkuineen viriilin viiskymppisen miehen kanssa on taivaallista sekä keholle että mielelle! :)

    Silmääni pisti mainintasi yleisestä miestarjonnasta. Se on mitä on - ja varmaan jokunen helmikin on joukossa - mutta se ei ole syy olla tai olla olematta tämän miehen kanssa. Oikea motiivi yhdessäoloon on tunteet, mitä tunnet miestä kohtaan.

    Viimeiseksi vinkkaan sinulle Tony Robbinsista kertovasta elokuvasta I am not your guru. (Se löytyy sekä Netflixistä että Youtubesta.) Katso se ja vinkkaa miehellesikin miten ihanan maskuliininen herkkä Tony on. Elokuvan lopussa hän hiukan "opastaa" yhtä vähän nössöä miestä kohti sisäistä maskuliinisuuttaan. Sitä oli ilo katsoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirveän hyvä kommentti ja hyviä pointteja pohdittavaksi. Tony Robbinsin dokkari on melkein jo katsottu ja oli hyvä ja ajatuksia herättävä. Ajattelen näitä ja pohdin paljon. En kuitenkaan halua ylipohtia ja ylianalysoida. Kiitos vielä, tää oli tosi hyvä kommentti!

      Poista
  4. Täysin kuin mun kynästä. Tykkään miesystävästäni aivan hulluna, mutta tarvitsen vähintään puolet viikosta yksinoloa. Mitä enemmän mies takertuu, sitä enemmän mua ahdistaa :( Ja mä myös ahdistun jatkuvasta viestittelystä mikä miehen mielestä on vaan romanttista ja rakastavaa...... EI OLE!! Tekee aina mieli sanoa että etkö pärjää yksin?? Pliis, ole AIKUINEN!! Meillä on tästä ollut isoja ongelmia, mies ei meinaa tajuta eikä hyväksyä. Mutta mä taas en pysty luopua yksinolosta, en vaan pysty :/ Viime kädessä oon vaikka valmis luopumaan parisuhteesta, mutta omasta tilasta en enää luovu. Ja silti --mies on mulle ihan pohjattoman rakas ja tärkeä. Ja loppuelämän mies. Nyt kun se on pitkällisten keskustelujen jälkeen ymmärtänyt asian, niin meillä sujuu hyvin. Kumpikin antaa tilaa toiselle ja rakastaminen on "vapaaehtoista". Koita saada sinäkin keskusteltua miekkosen kanssa. Jospa se siitä alkaisi sujua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että samassa tilanteessa olevia on muitakin. Ollaan juteltu ja varmaan vielä jutellaan lisääkin :)

      Poista
  5. Eka vastaaja sanoi hyvin: "miehellä pitää olla OMA ELÄMÄ ja KAVEREITA. Ahdistaa ihan hulluna ajatus siitä, että olisin toiselle koko elämä. Niin romanttiselta kuin se saattaisi kuulostaakin, niin on kyllä todellisuus siitä hyvin kaukana"

    Juuri näin!!
    Jos toinen haluaa että sinä olet hänelle KAIKKI, niin ennen pitkää hän imee susta kaiken ja jäljelle jää vain tyhjä kuori.

    Yhdellä entisellä opettajallani oli hyvä kuvaus tällaisesta kumppanista: "emotional vacuum cleaner" (se oli jenkki). Siis ihminen joka vaan ottaa, vaatii ja haluaa yhä enemmän läheisyyttä, ihoa, puhumista, "rakkautta" vaikka sitähän tuo ei ole... Imee sut tyhjäksi eikä mikään riitä. Rakkaus antaa tilaa,tuollainen jatkuva takertuminen on itsekästä hänen tarpeidensa palvelua. Tsemppiä tähän kohtaan Puolis!

    VastaaPoista
  6. Ihan ensin: tajusin vasta äsken että olen hukannut sut listaltani, jouduin näet lataamaan kaikki linkit taas uudestaan kun se lista oli hävinnyt jonnekin (tai siis varmaan oma moka) mutta nyt oot taas parantolan helläsä huomassa.


    Tuo sun kammosi tai ahdistuneisuuden tunne..ehkä se on niin että miehen pitää olla mies - tasa-arvosta huolimatta ja nainen on se joka huolehtii. Tunnen sympatiaa sua kohtaan koska mä tunnen pari "ai kauheeta" - tyyppiä ja joka kerta kun mä puhun niiden kanssa, koen oloni jotenkin vaivaantuneeksi. No okei, saan ihottumaa koska se on mun mielestä luonnotonta. Mies saa olla hellä mutta ei sitä tarvitse heittäytyä "hyvänen aika sentään!" - tyypiksi.

    VastaaPoista
  7. Liika läheisyys ahdistaa, tunnistan tuon niin hyvin! Oma ahdistus alkoi laantua vasta noin reilun vuoden kuluttua. Sitä ennen mietin, että kohta tää varmaan loppuu, voiko tuo olla se oikea, jos kerran ahdistaa näin, miks mua ahdistaa, kummassa tässä on vika... Jälkikäteen ajatellen, tää on ihan erilainen kaikista mun suhteista ja ehkä se vaan ahdisti, että joku rikkoi kaavaa. Tai jotain.
    Mutta helmikuussa tulee kaksi vuotta, eikä enää ahdista! :D

    VastaaPoista
  8. "emotional vacuum cleaner"... aivan mahtava termi!! Sitähän se oli, toden totta. Tuntui, että toinen on vaatimassa koko ajan jotain, mitä ei pystynyt antamaan. Ja toinen oli sitä mieltä, että eihän hän ja kyllä sä saat tulla ja mennä miten tykkäät. No kun en saanut. Jos menin, niin jo viesteistä sai lukea vitutuksen rivien väleistä ja jos oltiin kasvokkain, niin pienistä ilmeistä tai muusta ruumiinkielestä oli kyllä aistittavissa, että mulle ei sitä omaa tilaa olisi haluttu antaa. Toivottavasti Puoliksen keskustelut osoittautuvat hedelmällisemmäksi kuin omani. Kun sitä lampun syttymistä toisen päässä jaksoi aikansa odottaa. Ja sitä ei sitten kuitenkaan tapahtunut. Ihanaa kuulla, että te muut vastaavassa tilanteessa olleet, olette selättäneet ongelmat sinnikkyydellä. Mun sinnikkyydellä ei ole muuta rajaa kuin oman fyysisen terveyden pettäminen psykologisista syistä.
    T. Terppuli

    VastaaPoista
  9. Auts. Oon niin elänyt tummoisessa suhteessa, jossa siis mies kiltti kun mikä, ulkopuolisten mielestä täydellinen, mutta kun tuntui että ei anna tilaa edes hengittää. Varsinkin, kun oli jo muutaman vuoden tottunut yksin asustelemaan ja olemaan vastuussa vain itselleen, niin kävi turhan vaikeaksi. Tyypilistä oli, että ilmoitin lähteväni kaupoille. Olisi ollut valmis lähtemään mukaan. Ei, kun halusin mennä yksin ja kuljeskella miettimättä kiinnostaako toista, ja varsinkin kun miehen käsitys, että käydään äkkiä jossain tietyssä kaupassa, tullan saman tien pois. Kauanko viivyn? Enpä tiedä itsekään vielä, en osaa sanoa. Pääsen kauppoihin, niin ekaan liikeeseen sisään astuessa tulee eka viesti, että meneekö vielä kauan... No menee! Seuraava puolen tunnin päästä, että joko oon kotiin tulossa, voisi kokata/keittää kahvit/lämmittää saunan jne. Lopulta ei jaksa vastata enää, jolloin alkaa puhelin soida. Mikset vastaa. Ihan kun ajattelin, että oon täällä ihan rauhassa ja ilmoitan, kun oon kotiin lähdössä, jos jostain syystä haluat tietää tarkkaan, koska tuun. Ei tuu ostoksista mitään, jos koko ajan pitää näpyttää viestiä. Suhde ei lopulta kauaa kestänyt, kun vielä heittäytyi mustasukkaiseksi, koko ajan olisi pitänyt olla kyljessä kiinni, muuten olin varmasti pettämässä. Huh.

    HannaHHoo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hitsi, ootko seurustellut mun miehen kanssa... Tätä oli meilläkin pitkään. On jonkin verran alkanut helpottaa. Mutta koville otti. Meillä ei mustasukkaisuutta, mutta tuollaista muka-rakkaudella tukehduttamista. Se oli painostavaa ja ahdisti. On parantunut onneksi. Väliin tulee esiin joten keskustella pitää paljon.

      Poista
  10. JÄTÄ SE SIKA!1!!

    VastaaPoista
  11. Mä olen tosi usein tullut ajatelleeksi, että sun täytyis mahdollistaa meille lukijoille jonkinlainen salakamera näiden miesten suhteen. Se olisi oikeesti mielenkiintoisempaa analysoida teidä, kuin yksikään telkkariohjelma. Sinä saisit jopa minut katsomaan "telkkaria". ;-)

    Jos sellaiset suorat persläpimiehetkään eivät ole mistään kotoiset, niin ei ole kyllä mitkään etusormella hermostuneesti selkää hipsuttavat itkusilmätkään mistään kotoisin.

    P.S. Kiva kun löysit tuonne uuteen. En ole vielä ehtinyt tehdä varsinaista esittelykierrosta teidän vanhojen parissa. Olit nopeempi. Hyvä niin. :-)

    VastaaPoista